sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Maailman suurin miekkavalas ( luontokuvaus)


Dpreview kamerasivusto esittelee WLP:n parhaat ja erityisesti kisan voittajan norjalaisen Audun Rikardsenin kuvan miekkavalaasta, joka on oppinut tunnistamaan troolarin koneen äänen ja vinssin kitinän kun verkkoa nostetaan laivaan ja siitä putoilee erillaista huonosti tarttunutta merenelävää.
Niinpä kuvaaja sai luvan uida snorkkelissa ja märkäpuvussa alusten lähellä käyttäen puoliupotteista kameran vedenalaissuojaa, jolla sai kuvattua tämän kuvan. Vaikuttava kuva, jos on totta.
Liian monet tämän kilpailun kuvista ovat olleet feikkejä. Kuuluisin ehkä aidassa olevan portin yli loikkaava espanjalainen susi. Se osoittautui kesyksi ja oli opetettu temppuun. Hiukan samaa sarjaa kuin rajavartioston täytetty susi joka eräs 
onneton luontokuvaaja Suomessa vei metsään ja puolukkavarvikkoon.
-
Kalastustroolarit ovat noin 22-30 meträ pitkiä.
Kuvan perusteella miekkavalas olisi jopa 30 metriä metriä pitkä.
(lähde Wiki) 
Miekkavalasuros painaa 7–10 tonnia ja on 7–9,8 metriä pitkä. Naaras painaa 4–6 tonnia ja on noin 6,4 metrin pituinen.-
Jokin tässä ei täsmää. Toki olen pessimisti ja epäluuloinen useimmiten faktana väitettyn suhteen. Go figure eli jokainen päättää itse, mihin tässäkin uskoo. En siis väitä, että kuva olisi feikki mutta Photoshoppia osavana sanoisin, että JOS valaan kokoa olisi haluttu suurentaa, se olisi veden rajapinnan takia todella helppoa.

Kuva Audun Rikardson, kuvakaappaus kuvakritiikkiä varten Dpreview.com



Spekulointia. Toisaalta mitä väliä sillä on - minkäkokoinen valas on..ainoa, joka nykii minua on mahdollinen väärennös.

Jos laivan mittasuhteet otetaan huomioon valas voisi olla tämänkokoinen

Kävi siinä paatin alla kuulemme pari muutakin, toinen toistaan suurempaa....



Kaappaus Dpreview sivulta







15 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Olisi kiinnostavaa tutustua kuvan tekniseen dataan, kuten polttoväli, aukko, kuvausetäisyys troolarista/valaasta, tarkennusetäisyys. Vesikin tietysti vaikuttaa. Näillä tiedoin matemaattisesti minua lahjakkaampi voisi tehdä mielenkiintoisia laskelmia aitousarvioinnin pohjaksi. Onkohan arvosteluraadin käytössä tällaista matemaatikkoa?

Jore Puusa kirjoitti...

Olen ampunut jousella kaloja tuulastuksen yhteydessä joskus penskana... Taittokerroin muuttaa kalan paikkaa ja kokoa. Erittäin vaikeaa arvoida kumpaakaan.
Käsittäkseni tuomarit vaativat RAW datan nähdäkseen..???? En tiedä varmaan. Jos raw datassa asia on kuin tässä kuvassa, niin paha siihen on mennä sanomaan mitään. Toisaalta tiedän että RAW data on vain binäärilukusarja jota voi kyllä veivata suuntaan jos toiseenkin jos osaa--- ja mielestäni jpg voi palauttaa raw:n näköiseksi, jos osaa hakkeroida. Mutta luulojahan nämä vain ovat ja perustuvat siihen että laiva näyttää mielestäni liian pieneltä valaaseen nähden.

Jore Puusa kirjoitti...

MV valhemediaa ei tässä blogissa käsitellä kommenttiosiossa. Linkkejä sinne en jaa. Tämä henkilölle joka sitä yritti poistetussa kommentissa-

Anonyymi kirjoitti...

Eikö kirjoittajalla ole käynyt mielessä että tuo miekkavalas on paljon lähempänä kuvaajaa kuin taustalla oleva alus? Synytyy ehkä vaikutelma että valas on aluksen alla - mutta sitähän se ei tietenkään ole tuossa otoksessa. Kuva on otettu laajakulmalinssillä, joten lähes kaikki on tarkkaa kuvassa.

Jore Puusa kirjoitti...

Valas on troolin pussin alla, laivan partaan vieressä. Näin kertoo myös kuvaaja.
Trooli nostetaan vinssillä ja nousee aivan laivan kylkeä myöten.
Tuskinpa valas muuten paikalla on kuin syödäkseen pussista putoilevia mereneläviä.

Jaakko Turpeinen kirjoitti...

Jospa otus ei olekaan pikkukalan perässä vaan metästää noita troolista karkailevien pikkukalojen perässä ilmasta veteen syöksähteleviä lintuja? Niissä luulis olevan enemmän syömistä tommoselle monen tonnin otukselle ja kuvassa jopa näyttäis lentävän pelikaani, joka voi painaa jopa 15 kiloa, ja hyökätessään pikkukalaparveen leukapussi auki ei välttämättä huomaa että alapuolella Orca on siinä päivystänyt odotellessaan että safka lentää suoraan suuhun.

Toki pelkkää spekulaatiota, mutta lintuparven läsnäolo varmaan on kiinnittänyt myös ison delfiinin (ei suurin valas, mutta kylläkin suurin delfiinilaji) huomion, ne normaalistikin syö lokkeja ja merimetsoja, miksei sitten pelikaanejakin?

Jore Puusa kirjoitti...

Jaakko, en tiedä syökö orca sukeltavia lintuja tai sukeltavatko linnut kun näkevät tappajavalaan pinnan alla, lue itsemurha... :-)
Mutta sen teidän kuvaajan haastatteluista että valas oli nousevan troolin pussin alla ja se ei nouse kymmenien metrien päässä laivan partaasta vaan pitkin parrasta.

Jaakko Turpeinen kirjoitti...

Siksiköhän sillä on niin omituinen mustavalkonen kuviointi ettei sitä ilmasta ainakaan väreilevän vedenpinnan läpi voi tunnistaa kokosekseen ja muotosekseen, varsinkin jos se on pää ylöspäin ja sikäli melko kuolleessa kulmassa tietystä suunnasta kattoen? Toki linnuilla on parempi näkö kun nisäkkäillä, mutta kai se orcan kuviointi jostain syystä on olemassa...

Eikähän tuossa ole välttämättä kyse kymmenistä metreistä vaan metreistä kun tämä on tosiaan laajiksella kuvattu, jos troolari on 8 metrin päässä ja valas 5 metrin päässä... Eiköhän siinä mittasuhteet vääristy melko lailla?

Mutta sikäli tosiaan melko samantekevää, tämä kuva on täysin mahdoton nähdä dokumenttina mistään, ja kuvan katsojaa nyt kaikkein vähiten kiinnostaa kuvaajan oma kertomus kuvaustilanteesta jos kuva itse ei kerro mitään, panee vain katsojan miettimään että mitenköhän tämäkin on photaroitu. Eli kyllä Jore tais ihan naulan kantaan osua bloggauksen aiheen suhteen.

Jore Puusa kirjoitti...

Minähän en väitä, että tämä on muunneltu. Kiinnitin vain huomiota siihen - miten valtavalta laivan vierelläoleva valas näyttää kun laiva on ainakin 25 ellei 35 metriä pitkä. Mutta selvyyttä ei tietenkään saa koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Jos jokin asia epäilyttää, niin kannattaisi perehtyä aiheeseen ennen kovin köykäisesti heitettyjen epäilysten julkaisemista. Journalistit kuulemma tekevät niin. Pienellä etsimisellä tästäkin valokuvaajasta löytyi Norjan television dokumentti, jossa on loppupuolella (n. 57min eteenpäin) filmiä tämän kuvan ottotilanteesta. Valas ui ympäri laivaa ERI ETÄISYYKSILLÄ ja Rikardsen ottaa kuvia. Kertakaikkiaan mikään ei viittaa siihen, että kuva olisi väärennös. Päin vastoin, dokumentti sai ainakin minut ihailemaan kuvaaja Audun Rikardsenin taitoa, omistautumista ja työmoraalia, joka tällaisten ainutlaatuisten kuvien ottaminen vaatii.

NRK:n dokumentin voit käydä katsomassa osoitteesta https://tv.nrk.no/serie/ut-i-naturen/DNPR65008515/23-08-2016#

Jore Puusa kirjoitti...

Myös Hannu Hautalan työmoraalia on ihasteltu.... ennenkuin hän jäi kiinni telkänpoikas shoppauksesta.
Journalismiin kuuluu epäileminen, onneksi tämäon kuitenkin blogi, eikä lehti.

Anonyymi kirjoitti...

Sellainen triviaali kommentti kuvaan että jos valas olisi suoraan troolarin alla niin minne kuvassa katoaa sitten tuo itse troolausverkko. Näemme sen yläosan vedenpinnan päällä mutta emme sitten mitään siitä alaspäin. Yksinkertaisin selitys tälle lienee se että valaan ja verkon välissä on syvyyssuunnassa senverran sameaa vettä että verkkoa ei näy.

Anonyymi kirjoitti...

"Myös Hannu Hautalan työmoraalia on ihasteltu.... ennenkuin hän jäi kiinni telkänpoikas shoppauksesta.
Journalismiin kuuluu epäileminen, onneksi tämäon kuitenkin blogi, eikä lehti."

Jore, olet joka käänteessä korostanut olevasi kuvaJOURNALISTI ja tämän blogin yläreunassa ingressissä lukee blogin yhtenä teemana kuvajournalismi, joten oletin, että käsittelet blogissasi aiheita journalistisella otteella. Ilmeisesti olin kuitenkin väärässä, vaan kyseessä on ihan tavanomainen kevytmielinen leukojen louskutus. Olen pettynyt.

Rehellinen epäileminen ei ole sitä, että heitellään ilmaan epäselviä vihjauksia, vaan epäilyksilleen pitää etsiä positiivisia todisteita. Muuten kyseessä on mustamaalaus. Jos haluat käsitellä Hannu Hautalaa ja luontokuvauksen epärehellisyyttä, kirjoita Hannu Hautalasta ja luontokuvauksen epärehellisyydestä älä asiaan liittymättömistä henkilöistä. Ymmärrät varmaan, että satunnaisen lukijan on melko vaikeaa ymmärtää ajatuksenjuoksuasi, jos kirjoitat Audun Rikardsenista kritisoidessasi todellisuudessa Hannu Hautalaa ja muita epärehellisiä luontokuvaajia!

Jore Puusa kirjoitti...

kevytmielinen leukojen louskutus. Olen pettynyt.
--------------
Minusta on mukavaa louskuttaa leukojani keveästi.
Jos olet pettynyt - voit siirtyä parempiin blogeihin. Vapaa maa.
Journalisti tässä toteaa, että hannu hautala kärysi kuvamanipulaatiosta, niinkuin teki. Mikä sen kirjoittamisessa häiritsee nimetöntä??? Edelleen epäilen, että Orcakuva on manipuloitu. Myös se epäily on aivan sallittua journalistisesti. Ja tämä ei ole lehti - jossa on päätoimittajavastuu..tämä on vanhan miehen blog, jossa kirjoitan mitä haluan. Jokainen lukija - joka ei pidä lukemastaan - äänestää jaloillaan. Nykyisin kirjoitan enemmän itselleni kuin muille..verifioin siten olemassaoloa.

Anonyymi kirjoitti...

On minulla nimi. Voit kutsua minua Ishmaeliksi! :)

Alkuperäinen bloggauksesi kertoo edelleen Audun Rikardsenista eikä Hannu Hautalasta. Ei minua häiritse, jos kirjoitat Hannu Hautalasta. Päinvastoin, kirjoita ihmeessä, lukisin mielelläni. En ymmärrä, miksi teit johtopäätöksen, että luontokuvaukseen liittyvän epärehellisyyden avoin käsittely minua häiritsisi.

"Nykyisin kirjoitan enemmän itselleni kuin muille..verifioin siten olemassaoloa."

Minä olen viime aikoina alkanut kuulla ääniä myös pääni ulkopuolelta! Kerran koetin äänestää jaloillani. Ajoivat perhanat minut sen takia ulos vaalihuoneesta! Minulla on tässä blogissa niin lämmin ja pörröinen olo, etten millään haluaisi lähteä. Ethän pliis Jore heitä minua ulos!? Olen itse asiassa lukinnut selaimeni niin, ettei siinä toimi mikään muu kuin sinun sivusi ja Päivitä -nappi.