lauantai 25. maaliskuuta 2017

Journo ei venytä totuutta, vai...... ( journalismi)


Niin HS, kuin jokseenkin jokainen lehti tässä maassa ei pystyne vastustamaan kiusausta käyttää näennäisesti sopivaa  kuvaa sellaisen jutun yhteydessä jossa korostuu tunne. Tunteet tulevat ihmisesta esiin usein käden päähän laittamisen muotoina. Kannattaa lukea Desmond Morrisin "Eleet kertovat, ilmeet puhuvat". Tuon kirjan pitäisi olla vaatimus -- jos Suomessa olisi kuvajournalismiopetusta.
-
Joskus tarvittavaa kuvaamisen syytä ei tulekaan. Silloin odotetaan hetkeä, jolloin kuvattavan joku muu reaktio vastaa haluttua. Yksi tyypillisimpiä hetkiä on silmälasien käyttäjien tarve hipoa ja hieroa silmiään. Kaikki tekevät sitä ja siitä saadaan mukava visuaalinen aasinsilta. Hra. Drumpf ( alkuperäinen saksalainen nimi) ei käytä julkisesti lasejaan, vaan piilareita, mutta jos katsot hänen esiintymisiään, hän usein hieroo nenänvartaan tai silmäkulmiaan. Ja kun se tapahtuu, kuluu: "rrrtatatatatatata", kuvaajien lauman laukaisun massareaktio.
-
Kuvaajan vika ei toki ole, että sopiva kuvansa yhdistetään sopivaan otsikoon. Lehden ( UP:n) moraalista on kyse. Nykykuvaajat eivät enää osaa käyttää miljöön asiallisia vinkkejä ilosta tai surusta, vaan käytetään ruumiinkielen ilmeisimpiä ilmentymiä kuvitettaessa uutista. Vähänpä sieltä naruneliöstä voikaan tehdä, sen tietää jokainen meistä ammattilaisista, jotka seisomme kylkikyljessä. Sitäkään ei ainakaan Suomessa tarvitsisi tehdä. Katso TV uutisista, miten stadimedian kuusi ukkoa istuu ns. tappituntumalla taskutaskua vasten ja laukaisee samasta vinkkelista saman framen..Kalle Kultala olisi nauranut pirullisen naurun tuon nähdessää. Niin teen minäkin, koska hain aina merkittävän kuvan muulta kuin yleiskarsinasta. Poliisissa kutsuttiin takavuosina duuneja karttavaa ukkoa "lyijytaskukis" nyt sen nimityksen voi antaa kaverin kainalossa tsimppaavasta harjoittelijasta.-
Kuvat alempana selittävät itsensä, eikö?
Kunnanjohtajan koiran kuolema - on ikivanha esimerkkini - siitä miten mitään otsikon ja jutun mukaista ei tapahdu- mutta tahaton ele saadaan vaikuttamaan draamalta. Mitä visuaalisesti moraalittomampi lehti, sen yleisempää tämä on. Ja tätä tapahtuu päivittäin kaikkialla. -
Väärän kuvan rinnastaminen oikeaan otsikkoon ei toki ole yhtä vaarallista kuin valemedian tapa rinnastaa varastettu väärä kuva valheuutiseen + varustettuna harhaanjohtavalla otsikolla. Se  rapauttaa hitaasti median merkitystä, joka on rasistimedian tarkoituskin. Heidän ongelmansa jatkossa on, mistä löytää varastettava materiaali jos varsinainen media surkastuu - sillä todellista uutishankintaa ei valemedialla ole.



Ao. kuva voidaan otsikoida kymmenillä tavoilla. Nykykuvajournalismissa mikä tahansa kuva kelpaa, koska suurin osa on pönötystujotuksia ja geneerisiä torsoposeerauksia geneerisessä - himpun softissa miljöössä. Kuten alla -vakava silmäsairaus- jutussa.




Harri Holkerin pyrkiessä presidentiksi tiesivät kaikki - että hän ei asemaan pääse. Valitsijamiesäänestyksen aikana meitä kuvaajia istui tappituntumalla parikymmentä eduskunnan parvella. Jokaisella 300 / 2,8 osoitettuna Harriparkaan, joka istui eduskunnan puhemiehen paikalla. Taustalla ääniä laskevien selät, jotka ääntelivät :-) monotonisesti, "Koivisto, Koivisto, Koivisto" jne.
Kun Koivistoa oli tarpeeksi hoettu, aloimme odottaa Harriparan reaktiota.
Sormi hikoili laukaisimella.
Pelkäsin, ettei tulisi mitään dramaattista Ruotsiin ja muualle pohjoismaihin myytäväksi.
Mutta tulihan se sieltä.
Kun ääntenlasku oli miltei ohi, tapahtui silmien kutina ja Harri hieraisi näkimiään.
Koko sali kaikui tuosta surullisen kuuluisasta rtatatatatatatataaa äänestä. Kaksikymmentä moottoriperää lauloi saman kuvan.
Koko salillinen yhteiskunnan loiskiehuntaa puhkesi nauramaan, sillä kaikki tiesivät - mikä kuva on seuraavan päivän lehdessä. Otsikoissa reviteltiin tappiota ja kuvissa mukasurullinen Harri käsi silmillään.


Valitettavasti Holkeri-kuvani on museoviraston hallussa enkä voi sitä näyttää. On kurjaa, että jokin valtion virasto voi vastoin lakia ( immateriaali ja luoksepääsemisoikeus) ottaa lehtikuvaajien materiaalin ja estää sen kuvaajalta käytön. Mutta tässä on korvaukseksi kuva miltei tyhjästä "täysistunnosta" samasta paikasta kuvattuna.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Upeita taiteita edullisesti ( taide)

Otsikon sana "taiteita" tulee Turusta. Olin kuvaamassa urheilua 20v sitten ja kävin torilla. Siellä nahkahattuinen mies myi "Thaimaataidetta" eli ylikirjavia merimaisemia ym. Vieressäni rouva pukkasi toista kylkeen ja sanoi. "Hei tual o taiteit mennäks kattoon"!

Taidemaalariliiton teosvälitys on tapahtuma, jossa kuvataiteilijat koettavat myydä jyryttämättömässä ( kuratoimaton, eli kaikki työt kelpaavat) näyttelyssä Kaapelitehtaalla töitään yleisölle. Sattuneesta syystä kävin katsomassa.
-
Seuraavan kuvakavalkadin voisi kirjoittaa auki kahdella tavalla. Suomeksi sanottuna vittuilla 95% kammottavasta jäljestä, tai voisi koettaa analysoida, mistä tilanne johtuu. Toki osaan vastata siihenkin, Suomesta puuttuu koko kuvataiteen kentästä kriittinen keskustelu. Taidelehdessä sitä joskus koetetaan käydä - mutta vain miniatyyrinä ja yksi puheenvuoro kerrallaan. Lehdet eivät aiheesta kirjoita, taiteilijoiden some hymistelee toistensa duuneja ja kuten valokuvankin suhteen, kriittiset keskustelunavaukset vaietaan kuoliaaksi tai....kirjoittajan henkilön kimppuun hyökätään.
-
Tein töitä 47 maassa ja kävin aina kun mahdollista taidenäyttelyissä, joita olen kuluttanut kohta 40 vuotta ahkerasti..paitsi viimeisinä vuosina. Visuaalisen laadun jyrkkä heikentyminen on johtanut siihen, etten viitsi, alan voida pahoin ja tulen vihaiseksi.
Taiteilijan pitää olla yhteiskunnan peili, josta me voimme katsoa suoraan pahuuden ytimeen. Taiteilijan tehtävä on kunnioittaa toiseutta ja kritisoida omilla keinoillaan maailmaa, jossa elämme. Nyt kyseessä olevasta näyttelystä löysin vain pari-kolme työtä joissa  sivuttiin kipupisteitä.
-
Suuri osa materiaalista (HUOM ei kaikki!) oli kelvotonta värien hukkaa ja epätoivoisia plagiaattiyrityksiä.
Kandinsky, Picasso, Pollock ja muutama muu olivat plagiaattilistan kärjessä, nooh taiteilijat kutsuvat tätä pastissiksi--mutta tyylin toivotonta jäljittelyä se vain on, kun omaa sanottavaa ei ole.
-
Suomen kirous on apuraha-apparaatti. Niin kuvataiteessa kuin valokuvauksessakin. Apurahamekanismin ymmärrän vaikkapa lastenteatterin suhteen, ilman apurahaa sitä ei olisi, mutta taiteilijan on oltava substanssiltaan rikas ja tavoitettava itse ostava yleisönsä - kuitenkaan mielistelemättä sitä. Apurahamekanismit - jotka perustuvat rakenteelliseen korruptioon, nepotismiin, tutunkauppaan ja mielistelyyn pitää purkaa, jotta kuvataide saa ilmaa siipien alle.
-
En ole Thaimaataulujen puolesta ja toivon, että jokaisessa kodissa olisi esillä jotain muutakin kuin Ikean  Manhattan skyline juliste. Purkuehdotukseni karsisi taiteilijoista pois aluksi muuhun työhön 90% - mutta tuon  tervehdyttämisen jälkeen alkaisi nousta esiin rajumpaa, todellisempaa ja myös viihdyttävämpää kuvaa. Tätä ei kuitenkaan tapahdu ja taiteilijat jatkavat Suomessa onnetonta rimpuiluaan TE-toimiston, kansanopistojen opetustyön, apurahamekanismien ja KELA:n välillä.
Ongelmana muutoksen suhteen on, ettei kouluissa ole mitään mediakritiikkiin viittaavaakaan tai kuvataiteen ja valokuvan aukilukemisen opetusta. Meillä lapsia ei opeteta katsomaan kuvia, kunnioittamaan visuaalista viestiä ja haluamaan kuvataidetta seinillemme.
-
Huomaatko että kuvat on otettu puhelimella, suothan anteeksi, ettei laatu ole se - jota yleensä tarjoan.



Ensin esittelen oikein fiksun koiran, joka pikaisen vilkaisun jälkeen käänsi selkänsä kuville. Näytteillepano on pakostakin aika karu ja saa aikaan sen, että kuvista muodostuu vaikeasti hahmotettava sillisalaatti.


On selvää, että taiteiljoiden pitää ansaita elantonsa, mutta 1850 euroa tästä ja niin monen muun taulun ylihinnoittelu...ei korreloi mitenkään visuaalisen suoritteen kanssa. Mikäkö minä olen jotain sanomaan? Minulla on hyvä taidekoulutus. Hyvä taiteen historian koulutus ja laaja alueen lukeneisuus. Olen ammattikuvaaja, kuvittaja ja teatteri AD. Osaan arvioida kuvatekijän osaamista ja uskon kykeneväni erottamaan naivistin työn sellaisesta - jossa taiteilija ei vaan osaa.


Kirjoitin Thaitaiteesta ja se myynee eniten Suomessa nytkin. Maaseudulla seiniä peittää kammottava kaksimetrinen merimaisema ihan liian usein. Sitten suomalainen taiteilija koettaa jotain samanlaista epäonnistuen täysin, osaaminen ei riitä. Olen käynyt Bangokissa kadulla jossa hm..plagiaattoreita istuu rivissä kymmeniä. Heistä suuri osa on kovan taidekoulun käyneitä ja vaikka he tekevät eurooppalaiseen huonoon makuun sopivaa kamaa - he tekevät sen ammattitaitoisesti. Kävin yhden heistä omassa studiossa jossa oli todella rajua kamaa pakolaisleiriaiheesta. Mutta kukaan ei sitä osta - hän sanoi. Niinpä hän maalaa suomalaisille auringonlaskuja. Tulee mieleen komisario Wallanderin isä, joka maalasi samaa aihetta koko elämänsä, joko metsolla tai ilman.


Esillä oli paljon Juusokarhun tekemältä näyttävää suoraan putkesta maalausta. Voit sanoa pitäväsi tuosta vain koska sinua ärsyttää se, mitä kirjoitan. Taiteessa on kuitenkin oma kieli ja kielioppi. Niin on valokuvauksessakin. Vahingossa ei pysty tekemään roskaa, jos on ammattilainen. Yrittämällä sellaista kyllä syntyy.



Yllättävän paljon oli näitä täyspeitteisiä maalauksia, yhden värin dominoidessa koko pinnan. Tällä on oma taustansa -20 luvun venäläisesssä taiteessa. Mutta ne kuvat suurennettuine fontteineen - olivat kapinallisten taiteilijoiden voimakkaita manifestejä. Ei tällaista lankkuaidan sutimista.


Kuten enimmäkseen - erootiikka oli poissa, sitä ei uskalletta kaksinaismoralistisessa maailmassamme tehdä. Jossain sitä piilotettuna näki, piilotettuna - siis ahdistuneena. Abstraktia oli paljon, valtavasti. Näiden kohdalla on tapana sanoa: "kyllä minäkin tuollaisen tekisin". Se on vaarallinen lause. Mutta tämän näyttelyn suhteen aivan realistinen.
-

Tästä eteenpäin voit katsoa itse ja muodostaa mielipiteen. Jos olet erimieltä tai samaa mieltä tai ihan mitä tahansa ota yhteys niin julkaisen vastineesi. jore.puusa (ät) kolumbus.fi















Joukossa oli myös, hmm...valokuvia.



Tämän  veistoksen tms. kohdalla minua alkoi naurattaa ja oli pakko lähteä vetämään happea. Keisarin uudet vaatteet ja stiignafuuliaa.
Tai sitten en vaan ymmärrä mitään, sekin on mahdollista"


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

8 zineä obduktiossa ( kujo)

Tässä maassa ilmestyy noin 4000 painettua lehteä. Joukkoon kuuluu seitsemänpäiväisiä sanomalehtiä ja kerran vuodessa ilmestyviä aikakausilehtiä. Kirjo on valtava ja esimerkkinä 250 listattua on tässä.
-
Aikakausilehtiä kannettelevat kannet ja niiden visu. Erityisesti, kun lehden myynti on irtonumeroiden varassa ja hetken ostopäätös syntyy kansikuvan perusteella. Useat pienimmistä lehdistä ovat kirjastoissa luettavina. Silloinkin kansi merkitsee paljon. Kirjaston lehdet toki luetaan, jos niiden erityinen sisältö merkitsee lukijalle. Hän ei kannesta piittaa, jos syöpä-lehti on tärkeä. Mutta kokonaisvaltainen suomalainen visuaalisuus näkyy paljastavasti lehtihyllyn äärellä seisoessa. Mieli tekee tarttua satunnaisesti aina siihen lehteen, jonka lähtö on voimakas ja kiinnostava. Lehden uskottavuus paraneen jos kansi olisi ammattimaisen näköinen. Toisaalta välittääkä kukaan enää siitäkään mitään?
-
Kansien arviot
Liikennevilkku on Liikenneturvan lehti. Kuten lähes aina, lehden kansi on pönötyskuva naisesta. Niinsanottu laajennettu passikuva
Kansikuvalla ei ole mitään tekemistä lehden nimen ja kannen äläysten kanssa. Kuvassa on vain joku nainen. Toki hän liittyy varmaan juttuun, mutta ainoa yhteenliittävä tekijä-koululaiskuljetusmerkki peittyy otsikon alle. Kasvot osittain puhjenneet. Sormet katkeavat rumasti. Amatöörimäinen kuva.
Jos lehdestä peittää otsikon liikenne sanan, voisi lehti olla minkä tahansa elämänalueen äänenkannattaja.



Syöpälehden kansi etenee iloisella laajennetulla passikuvalla, joka on hieman ammattimaisempi kuin edellisessä. Kansi tiedottaa kuvalla: "Näin iloista on sairastaa syöpää, jippii." Sana syöpä leimaa aika rumasti henkilön..ikäänkuin häneen viitaten ja häntä dissaten. Passikuvan nainen kehottaa hakeutumaan hoitoon jne..... mutta tuota saa hakea fontituksen hajotessa kaulahuivin päällä. Myös tässä lehdessä syöpä sanan poisto tekisi lehdestä geneerisen naistenlehden.


TTT lehti on??? Turun Taitajien Töräys tms? Logoa tukeva teksti painuu näkymättömiin. Tässä pönöttää kaksi ukkelia - joilla ei myöskään ole näkyvää kosketusta TT alueeseen. Ellei sellaiseksi lasketa lentokonetta, joka jysähtää toisen takaraivoon.
Kansi on täynnä äläyksiä, joiden sekava fontitus syö lehden kannen voiman kokonaan. Toinen sedistä on keltainen ja toinen vain kalvakka ja puhjennut. Amatöörimäisen näköinen suoritus


Suunnistajalehti on saanut idean. Viedään joulupukki suunnistamaan. Suunnistuksesta ei näy yhtään mitään, Pukki lukee ilmeisesti ostoslistaa tai on kuusivaras ja juoksee poliisia pakoon. Tökerössä kuvassa kiinnittää huomion pukin koltun alta paljastuvat juoksuhousut. Pakko olla toimittajan kuva? Lapsenkakan värinen fontitus on suoraan ID:n insinöörivälistyksillä - ei optisesti välistetty. Melkoisen banaali pohjanoteeraus - josta olisi pikkuriikkisella  vaivalla saanut jotain hauskaa.


Jos oli joulupukki kamala, niin vielä kamalampi on Skeptikkolehden amatöörimäinen piirroskansi puhekuplineen. Mieleen tulee randomkoulun vanhempainyhdistyksen oma julkaisu - johon Lasse 8 v. on piirtänyt jotain. Olen varsin skeptinen tästä - vaikka ymmärrän erinomaista työtä tekevän yhdistyksen rahapulan. Lehden arvo ja merkitys laskee tällaisen kannen myötä.


Kielikello antaa periksi ja luottaa arkistokuvan voimaan. Punainen palkki on mysteri, se syö koko kannen voiman ja erillaisia asioita on siroteltu sinnetänne kantta. Revontulen merkitys selviää EHKÄ kun lukee "taivaanrannan maalari" sanaparin? tai sitten ei. 


Ketju on kehitysvammaisten oma lehti. Sen kansi on siroteltu täyteen elementtejä, eli monenvärisiä äläyksiä. Tähän lehteen kuvasin joskus itsekin - mutta kun en suostunut preppaamaan päätoimittajan tytärtä taidealan pääsykokeita varten- loppui duunit ja sain nimen "inhottava menninkäinen" :-) Tärkeintä on työn substanssi, eikö. No..jalaton nainen kiikuttelee varpaatonta poikaa tuolissa, jonka jalakset ovat poikki. Pakko olla toimittajan oma kuva. Sekasotku ja amatöörimäinen kuva. Jännää - miten käsiä on sinnesuntänne ja rouvan vartalo on musta aukko.


Ilmailulehti on myös fonttisekametelisoppa. Nyt mennään ukkelinkuvalla. Setä tsiigaa kaukaisuuteen Malmilla. Lentokenttärakennuksen puolikas on ainoa ilmailuun liittyvä asia, ellei ota huomioon taivaalla killuvaa (syväys?) autonrengasta. Luulin aluksi, että tämä on rengasalan lehti.
Komeat mustat hanskat sedällä ja laajiksella täräytyksen jälkeen isommat kuin ukkelin yläkroppa. Amatöörimäinen esitys, kuten kaikki nämä muutkin.


Keisarin uudet vaatteet, osa 177 ( taidevalokuvaus)

..tyttönen nykäisi äitinsä hameenhelmaa ja sanoi: " mutta eihän keisarilla ole vaatteita ollenkaan". Äiti suhahti vihaisesti: "Olepas nyt hiljaa ja ihaile keisariamme."




-----------------------------------------

Gunvor Löppönen-Korkiamatala tutkii kaikkea mahdollista kusetusta ja pöljäilyä taiteen nimissä ja on tuottanut sarjan "Ajan metamorfosit", joilla kuvilla hän koettaa saavuttaa itselleen vakiintuneen sijan nomenklaturan apuraha-apparaatissa.
Löppönen- Korkiamatala itse kertoo, että hänen töissään näkyy janan vääristymän konsentraatio, jonka avaruudellinen kausaliteetti peilaa yhteiskunnan suhdetta kaniinien kokemaan virustartuntatuhoon. 
Ympyrät teoksissa kuvaavat kanin elämän supistuvaa symbioosia kuoleman kanssa, kunnes elämä muuttuu vain perspiraatioksi ajan kammioissa. 
-
"Ja vitut": sanoo Gabriela Löppönen-Korkiamatala, kuhan kuvasin, et pääsis naistenlehtien kansiin ja jonku entisen rokkarin panopatjaksi





Taiteilijoiden puuhastellessa yhteiskuntamme on romahtamassa kasaan, kansanryhmien
välinen viha syvenee ja Suomi jakautuu eskaloituen.




tiistai 21. maaliskuuta 2017

Miehet ja naiset vai naiset ja miehet (yhteiskunta)



Pauli Summanen lienee Suomen syrjityin tutkija. Eikä ihme, hänen kaikki tutkimuksensa vuosikymmenien ajalta osoittavat kiistatta - että naisen ja miehen palkkaeroa ei käytännössä ole.. Tilastokeskuksen johto, eli kaksi naista Marjo Bruun ja Heli Mikkelä ovat aina torjuneet kiusaantuneina Summasen tutkimukset, ne vaietaan kuten Suomessa kaikki hankala.

Jos Summasen arvioon lisätään vielä naisten 6-8 vuotta pitempi elinikä ja eläkkeen nauttimisaika -siis kertynyt kokonaisansio. käykin niin -että miehen euro on n. 90 c.

Klippi alla 21.3 Hesarin lukijan äänestä. Ja Summanen vaietaan taas. Feminismi on erinomainen asia, mutta sen ansaintaväitteet EIVÄT saa perustua valheelle.




Niinsanottu tasa-arvo tulee vasta - kun ainakin seuraavat toteutuvat:
  1. Naisten on pakko mennä armeijaan, silloin tasoittuu poikien syrjäytyminen, koska monet heistä menettävät opiskelumahdollisuutensa armeijavuoden aikana
  2. Opiskelijakiintiöt opettajakoulutukseen. 50 / 50 miehiä ja naisia. Vain näin saadaan lopetettua naisopettajien tyttöjä suosiva ja poikia ymmärtämätön työ.
  3. Naiset tasavertaisina kuluttaviin ja vaarallisiin töihin. Kun näen naisen vyötäisiään myöten höyryävässä paskaliemessä hitsaamassa 25 asteen pakkasella kainalossaan kannattamaansa paikkapalaa revenneseen viemäriputkeen ---- niin tasa-arvo on tullut.
  4. Miehet pidetään elossa yhtäkauan kuin naiset - jolloin huomioidaan, ettei miesten tarvitse tehdä kaikkia vaarallisia, sairastuttavia ja kuluttavia töitä naisten selvitessä A4 kääntelijöinä konttoreissa.
  5. Miesten etäännyttäminen lapsistaan ja yhä lisääntyvät epäoikeudenmukaiset avioeroprosesit muutetaan erilliseen perheoikeuteen - jossa kaksi tuomaria, mies ja nainen. Nyt mies on naissosiaaliviranomaisten mielivallan alla.

Noihin saakka narisijat, oitis tyst!

Tässä jutussa poikkeuksellisesti FB kommentointimahdollisuus.






maanantai 20. maaliskuuta 2017

MTV antaa kuvausohjeita ( hauskat)

Mainosteleviso kunnostautuu antamalla kuvausohjeita.


1.  Linssinsuojuksella ei tee yhtään mitään. Se on vain haitaksi. Kuvaajan kannattaa ostaa ns "protector" suodin objektiivin eteen ja jättää se siihen, kunnes se on naarmuilla ja sitten heittää vesilintua. Vastavalosuoja turvaa objektiivia oikein hyvin. Turhia esteitä ei pidä kasata kuvaamiselle. Kameralaukkukin on turha vehje. Kanna yhtä myllyä olalla ja opettele näkemään ympäristösi mieluummin kuin laukkusi sisältö.

2. Mallin silmien aukiolon kuvaaminen on kuvaajan asia - ei kameran sarjalaukaisun. Lisäämällä ruutuja ei ole juurikaan merkitystä oppimisen kannalta- koska silloin opettaa itsensä vain epävarmaksi. Jos kuvaaja ei itse näe ratkaisevaa hetkeä, ei kamerakaan sitä voi tehdä....ainakaan vielä :-)

3. Tsimppauksesta olen 110% samaa mieltä. Se on harvinaisen typerää ja haittaa kuvaamiseen keskittymistä..peitä näyttö pahvilla tai laita se kiinni..katso kuvat kotona ruudulta. Sensijaan niin hienon eläimen kuin apina - vertaaminen valokuvaajaan on loukkaus koko viidakkoa kohtaan.

4. Käyttöohjeista olisi hyötyä, jos ne olisi suomennettu edes auttavasti. Luulen, että konekielellä suomeksi käännetyistä manuaaleista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kannattaa opetella lukemaan valokuvausenglanninkielisiä manuaaleja, niissä on frame frame eikä ikkuna - kuten jossain näkyi käännetyn. Valokuvaussanasto on englanniksi luotettavimmillaan.

4. 50 millinen on yksi pienimpiä objektiivejä, yleensä merkittävästi pienempi kuin kittizoom. Vaikka olen ammattikuvaaja, niin 90% kuvista otan 28-70 optiikalla. Kuvien laatu ei objektiivin vaihdosta ihmissilmin nähden parane. Ihan sama se käytännössä on 35 tai 135 millisellä. Kirjoittajalla on mennyt termit sekaisin.  Minä myös ryhdistäytyisin nämä pölinät luettuani amatöörinä - mutta ostaisin valokuvauksen oppikirjaksi Langfordin Basicin...uuden objektiivin sijaan. Aivan sama mitä sinulla on kamerassa kiinni - jos et ikinä kykene ajattelemaan visuaalisesti. Ajatteluun taas et kameraa tarvitse.

Ei näillä MTV ohjeilla valokuvaaminen parane - mutta on saatu joku toimittaja UP:n jaloista pois hetkeksi.









keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Aamulehtikin osaa (kujo)


Tampereella opiskeleva lapseni muistaa minua silloin tällöin kaupungin valtalehden tekemisillä ja tekemättä jättämisillä. Koska olen HS:n tilaaja, niin olen siihen jatkuvasti suhteessa - joka tuottaa joka aamu kauhun hetkiä ja liikaakin bloggauksia. Aamulehden vain selaan läpi kirjastossa ja aika harvoin. Siksi namulehti jää vähemmälle huomiolle.
-
AL:stä jää mieleen omituiset sinisävyiset kokosivun grafiikat... lapseni mukaan lehti on lisäksi keskittynyt Juusokarhuna esiintyvän kuvataiteilijan elintoimintojen perkaamiseen ja hunajakeräyksiin..plus pipojen kutomiseen.
Jokin aika sitten lehti uutisoi näyttävästi videolla varustettuna kaupungin kovimman kuorsaajan löytymisestä. Parasta piereskelijää kuulemma haetaan nyt.
-
Aamulehti oli kova sana vielä kymmenkunta vuotta sitten...siellä oli erittäin korketasoista urheilua ja hyvää kriittistä yhteiskuntakuvaa. Oli huippukuvaajia kuten Palmu, Saarinen ja Lehtoranta ym. Mutta tänään lehdet ajavat ammattilaisten työt alas ja alennusmyyntifreet tekevät ne kuvaukset - joissa ammattitaitoa vaadittaisiin.
-
Alma  ja Aamulehti koettivat 89-90 ottaa itselleen Associated Pressin kuvalinjan yksinoikeudella. Ei onnistunut, mutta Alma sai tapettua Pressfoton ja siis Suomen parhaan kuvaajayhteisön ikinä. Sitten Alma loi katseensa UuteenSuomeen ja tappoi sen. Alman kalmankäsi on vieraillut mediassa kokoajan. Viimeksi Alma tappoi lappilaisilta kahdesta sen paremman lehden.



Tässä Juusokarhulehteen kuvaavan Silja Viitalan kova veto aiheesta -Pyöräilijät ja kypäränkäyttöpakkomielipiteet. Kuvassa ei tosin ole pyöräilijää, eikä kypärää, eikä pakkoa, eikä liikennettä..pönötyskin on softia.
-
Jos Valmusressukkalle ehdotin rätillä ympäri korvia vetelyä kamalien kuviensa takia niin Viitala ansaitse viikon koppia ja vettäjaleipää tästä hirveydestä.
Syyttää voi minua..olen opettanut kolme kertaa Viitalaa Tampereen UNI:ssa. Mutta liian myöhään se kaikki tuli opiskelijoille, joita ao kuvajournalismikoulutus on laiminlyönyt vuosia. Ne jotka jaksavat - ovat valittaneet opetuksen heikosta tasosta YO:n rehtorille useina vuosina. Vähänpä tuo auttoi tästäkin "kuvasta" päätellen.
-
Lue otsikko ja katso kuvaa.
Koeta sitten ymmärtää nopeasti 5 sekunnissa, mikä niiden konteksti ja synkroni on lukematta pitemmälle. Hyvä kuitenkin, että roskapöntöt on ihan skarppeja. Se on sentään jotain.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Matalalentoa ( kujo)



HelsinginSanomien levikkikäyrä näyttää seuraavalta.



Vaikka internet on syönyt levikkiä paljon, sitä on pienentänyt myös HS kuvajournalismin tason romahdus. 2001 HS:n kuvasivat vielä henkilöt, joilla oli kosketus maahansa ja sen kansaan ja erityisesti heillä oli kyky muuttaa kohteen sisäiset jännitteet kuviksi - joita lukijat odottivat...ja joista puhuttiin yksittäisinä suoritteina.
-
Jukka Gröndahlia lukuunottamatta vanhat oikeat lehtikuvaajat ovat väistyneet ehtimättä ajaa journalistista kuvausmallia seuraajiinsa. Ilmiö on totta kaikkialla Suomessa.  HS:n paria kuvaavaa toimittajaa lukuunottamatta nuori kuvaajakaarti on lukkiutunut Aalto yliopiston nomenklaturan pakottamaan kuvaamismalliin.
Seurauksena on ajoittain merkittävästi visuaalisesti heikkotasoisempaa lehtikuvaa kuin vaikkapa maakuntalehdissä, joissa ihmisen läheisyys vielä näkyy.

Alla HS:n Rio Gandaran ottama haastatteluvalokuva, joka on ihan oikeasti julkaistu lehdessä. Kuvatessani paljon AP:lle ja UPI:lle olisi kuvatoimittaja repinyt minut palasiksi jos olisin tuonut näytille tämän kuvan kaltaista, kuvattavaa rajusti loukkaavaa roskaa.
Lehtikuvaajalla voi olla huono päivä, mutta se ei saa antaa lupaa tason notkahduksiin.
-
Meidän pitäisi aina muistaa, että olemme kolmen kohderyhmämme jatkuvassa valvonnassa.

1. Kuvaamamme ihmiset
2. Lehtien lukijat
3. Muut kuvaavat ammattilaiset

Kuten lehdistöllä on vallan vahtikoiran rooli
, niin myös noilla kolmella ryhmällä pitäisi olla palautteenantajan rooli. Mutta Suomessa ei ole ollenkaan keskustelua lehtikuvista. Ne puhumattomat ammattilaiset, jotka ajattelevat kriittisesti - pelkäävät irtisanomista tai freetyön loppumista ja loput ovat antaneet periksi - eivätkä ajattele muuta kuin tilipäivää. Tuon piittaamattomuuden ja pelkuruuden takia suomalainen lehtikuvaus on kautta linjan vajonnut "torsoreprotilaan". Se merkitsee eurotabloideissa olevia kokosivun vaakakuvia, joiden keskellä pönöttää ihminen, jonka nimi löytyy jutusta. Kuva ei juuri vaihdu, vaikka jutun aihe vaihtuu.
-
Tässä kammottava esimerkki piittaamattomuudesta. Jos olisin kuvattu - vetelisin pitkin korvia kuvaajaa. Mahtaa olla mukavaa mennä tekemään seuraavaa haastattelukuvausta kun Anna Signeul on nähnyt tämän krhm...valokuvan?






Lopuksi listausta Kuvajournalistien FB sivuilta viimeaikaisista päivityksistä. Ei sanaakaan keskustelua. Ei kommentin kommenttia. Ei mitään. Ei yhtään mitään, joka osoittaisi - että lehtikuvaajat olisivat elossa.






maanantai 13. maaliskuuta 2017

2016 vuoden lehtikuvat ( myötähäpeää maassamme)

15 kertaa peräkkäin olen kirjoittanut vuoden Lehtikuvaajakilpailusta (tai kuten sitä nykyään kutsutaan kuvajournalistikilpailuksi.)

Tänä vuonna päätin ensin, etten bloggaa aiheesta. Minua sapetti katsoa kontekstistaan irtireväistyjä kuvia, jotka olivat silppua sieltä sun täältä, mutta eivät taatusti omasta maailmastamme.
-
Mitä käsite oma maailmamme minulle tarkoittaa?
Laajenevaa köyhyyttä.
Vanhusten yksinäisyyttä.
Eutanasian tarvetta ja hakuisuutta.
Pakolaisiin kohdistuvaa vihaa.
SOME:n räjähtämistä erimielisten rankaisukoneistoksi.
Fasistien nousua.
Ääriliikkeitten aikaansaamaa koulukiusaamista.
Kansakuntamme jakautumista vihaaviin ja vihattuihin.
Kansakuntamme jakautumista rikkaisiin ja köyhiin.
Pelon leviämistä yhteiskuntaamme.
Puolen miljoonan työttömän tuskaa.
Uskonnollisten liikkeiden terroria ja seksuaalista rikollisuutta.
Heikko-osaisten kyvyttömyyttä maksaa lääkkeitään ja välttämättömyystarvikkeitaan.
Ihmisten lukkiutumista digitaalisiin laitteisiin.
Peliriippuvuuden nousua huumeriippuvuuden rinnalle.


Yksikään Suomen vuoden 2016 lehtikuvista ei perannut näitä alueita rajusti. Hädin tuskin kosketteli. Pienemmät lehdet ovat romahtamasa talousvaikeuksiin, josta seuraa- että ne sylkevät visualistinsa ulos ja klikkausjournalismin johdosta keskittävät juttunsa tv juontajien rinnannympärykseen ja murhattujen määriin. Kotimaa unohtuu ja halutaan unohtaa.
-
Lehtikuvakilpailun suuri ongelma on, että se esittää yksittäisiä kuvia hassuin nimin. Kuvat voivat olla myös julkaisemattomia. Tekstistä irrotetut kuvat eivät ole kuvajournalismia.
Nykyisen systeemin sijaan kilpailun pitäisi olla puhtaasti kokonaisvaltaisen journalismin näköinen, eli faksimile lehden sivusta. Se johtaisi monenlaiseen virkistymiseen. Näin ei tule käymään. Kokeilin itse tätä pari kertaa, mutta voimani eivät riittäneet ylläpitoon.
-
Suomen paras lehtikuva on Akseli Valmusen Koreassa otettu reproduktio koirasta. Koiran ympärillä on kilometri tyhjää, kuvassa ei ole mitään visuaalista. Se on kuin kloonausfirman mainoskuva. Se ei kyseenalaista, ei kerro kloonaamisesta yhtikäs mitään yksinään. Koirakuvan laitankin pikkiriikisenä, mutta laitan saman kuvaajan kokosivun suorituksen hiukan isompana. Kuvaajan pitää kyetä tuottamaan tasaisesti korkealaatuista lehtikuvaa..ja vaikka se ei aina ammattilaiseltakaan ole huimaa - ei se saisi koskaan olla amatöörimäistä paskaa kuten Valmusen kuvattavaa loukkaava henkilökuva tässä jatkossa.-
Voittajakuvan perusteluissa (joiden pohjalta kuva lieneekin valittu) lukee:
Vuoden lehtikuva kutittelee mielikuvitusta. Se tarjoaa informaatiota monella eri tasolla, mutta vaatii katsojalta aktiivista lukemista. Se on vahva, ikoninen kuva luonnollisesta olennosta epäluonnollisessa ympäristössä. Kuva näyttää meille mitä ihminen on valinnut osakseen tässä maailmassa.

Tuo teksti on kuin taiteen maisterin ekan näyttelyn kuvaus Hippolyten esitteestä. Yhtä onnetonta taidepuhetta. Kuvassa on koiranpentu ja kumihanskat - joiden sormista ei saa selvää ja valtava määrä merkityksetöntä miljöötä. Tuomariston teksti ei asiaa muuksi muuta. Kuva on tasossa oleva repro, joka ei kutittele muuta kuin myötähäpeäpesäkettä -- kun sitä ja koko kilpailua vertaa naapurimaittemme voittajakuviin. Vahva ikoninen --- kiss my ass. Surkea repro ei muutu paremmaksi reproksi, vaikka siihen kiedotaan millainen merkityskasauma ikinä.
Onko ihminen valinnut osakseen muuttua koiraksi? Se on paras ajatus koko tekstissä.
Tässä vuoden lehtikuvan ottajan työskentelymoraali.



........ja tässä vuoden mikä lienee, kuva Akseli Valmunen HS.



Alla vertailun vuoksi Ruotsissa David Lagerlöfin Expo Tidningenille ottama ihan oikea LEHTIKUVA........Kuvassa suuren rohkeuden ja inhimillisen tuskan ilmentymä.
Suomessa näitä asioita ei kuvata. Tai jos kuvataan, niitä ei näy lehdissä.
Lehtikuva ei ole mikään putsattu ja kiillotettu mainoskuva piskistä, vaan kosketus ihmiseen. Lehtikuva ei ole myöskään jokaisessa nykyhaastettlussa vaakakuvaan kätketty epätarkka vaaleanpunainen torso..lienee trendi, mutta karkottaa loputkin lukijat ja tilaajat.
Verratkaa näitä kahta ja miettikää, mihin olemme keisarin uudet vaatteet järjestelmässämme päätyneet. Canon sai mainoksensa esiin, ok. Rakenteellinen korruptio ja rehellisen keskustelun puute jatkuu.








lauantai 11. maaliskuuta 2017

Pakolaiset ja Suomi ensin ( laittomat rekisterit ja journojen uhkailu)


11.3. Helsingin Rautatientorilla noin 40-50 mielenosoittajan kirjava joukko vastusti Ateneumin edessä olevaa -Migrin päätöksiä protestoivaa- pakolaisleiriä. "Suomi ensin" ry:stä irronnut "puhdistajat" kokoontui luistiradan vierelle ja osin humaltuneet puhujat karjuivat perheiden ja lasten kuultaviksi iskulauseita pedofiileistä ja raiskaajista. Osa perheistä nouti lapsensa ja lähti pois. 15 minuutin metelöinnin jälkeen poliisi ohjasi mielensoittajat pois lasten kuuluvilta kohti Kaisaniemen kenttää. Vahinko oli jo tapahtunut.


Olen seurannut ääriliikkeiden marsseja 1,5 vuotta. Alusta alkaen asenne lehtikuvaajia ja toimittajia kohtaan on ollut kuin muualta saneltu. Juostaan suoraan päin, pysähdytään metrin päähän ja otetaan kuva kasvoista ja naureskellaan. Otanmäessä jouduin lisäksi tönityksi ja uhkaajat vetivät kurkkunsa poikki kansainvälisen merkin.
Otaksutaan yleisesti, että ääriliikkeillä on laittomia rekistereitä "suvakeista" ja journalisteista, eli "tappolistoja" kuten minulle Tapanilan urheilumajan luona vuosi sitten sanottiin. Tällainen henkilörekisteri on laiton ja Journalistiliiton pitäisi kiinnittää tähän asiaan lisää huomiota. Rautatientorilla minuun ei ehditty kohdistaa fyysistä väkivaltaa, koska kutsuin poliisia lähemmäs. YLE:n TV:n kuvaaja oli esimerkiksi koetettu kampata useaan otteeseen. Otanmäessä pari naistoimittajaa lähti pois, koska pelästyi uhkailuja. Tämä lienee ääriliikkeiden versio sananvapaudesta. Pelotellaan journalisteja pois tilanteista, jotka voivat riistäytyä väkivaltaisiksi.
-
Seuraavana 
Olli Heikkilän video SE striimistä, joka on kuvattu Ilja Janitskin lahjoittamalla kameralla. Videolla Marco DeWitt tulee kuullustelemaan minua ja ohjeistamaan, miten saan tehdä työtäni.  Tätä edelsi liikkeen naishenkilön aggressiivinen lähentyminen, kuvausyritys ja minuun kohdistettu vihainen puhe. Näiden ihmisten kanssa kommunikointi on vaikeaa, koska he ovat kiihdyttäneet itsensä sellaiseen vihaan, etteivät kykene vastaanottamaan rauhallista puhetta. Journalistista työtä tekevien piilo- ja avoin uhkailu on kuitenkin ajattelematon virhe, koska siten liikkeet eivät  saa edes neutraalia huomiota - vaan jäävät kokonaan ilman sitä.
-
Ao. video on tässä ruutukaappauksena, koska ns. "haastattelun" tekemisen ja erityisesti sen julkaisuun tarvitaan kohteen lupa, jota minulta ei kysytty. SCRC on tässä siis eräänlainen todiste tapahtumasta ja liikkeen julkiselta YouTube sivulta haettu. Tällaisia videoita on käytetty MV lehdessä kohteiden pilkkaamiseen, jos he ovat osoittaneet jollain tavalla heikkoutta tai hermostuneet.

video


Kuvasin paljon, kuten olen tehnyt ääriliikkeiden miekkareissa lähes kaksi vuotta ( taustalla ajatukseni kirjan tekemisestä aiheesta). Etsin lehtikuvaajan keinoin provokaatioita ja väkivaltaa, koska mahdollinen asiakkaani BlackStar sellaisia voisi käyttää ja jakaa USA:ssa. Tähän mennessä materiaalini ei ole kilpaillut Saksan ja Ranskan mellakoiden kanssa :-) Miten voisikaan, volyymit ovat aivan erillaiset. Toivottavasti ei koskaan jouduta tilanteeseen, jossa Suomen mellakat nousevat maailmanlaajuiseen uutisvirtaan väkivaltansa takia. Paikalle oli uhannut tulla ns. "puhdistajia", joiden oli tarkoitus tuhota pakolaisten leiri, jos nämä eivät olisi poistuneet klo 1500 mennessä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Poliisi oli ilmeetön, ei provosoitunut ja hoiti tehtävänsä tällä kertaa erittäin hyvin.

Aleksis Kivi katsoo voipuneena ja murheellisena, miten rikostuomioita saanut, rajua ulosottoa pakoilevaa ja eurooppalaista pidätysmääräystä välttelevää Janitskinia ehdotetaan presidentiksi. Tehtävässä pitää olla nuhteeton Suomen kansalainen. Janitskinia ei paikalla näkynyt, joten tyhjä tuoli on hyvä allegoria. "Totuus velvoittaa" slogan tuntuu MV:tä lukeneena hieman yliarvioinnilta.


Tätä allegoriaa en tajunnut kuvatessani -- vasta jälkeenpäin muistin miten takavuosina kuvasin usein vertauksia symboleista. Tässä kuralätäkössä olevat Suomen liput ja osallistujien jalat kertovat ainakin minulle jonkin tarinan.



Hevosten ja miesten suojavarustus vaikutti kattavalta ja saman väriseltä. Ainakin oikeanpuoleinen humma vaikuttaa suhtautuvan ihan hyvin tilanteeseen. Hevonen on mainio peacemaker. Mielenosoittajat siirtyvät nopsaan luistiradan viereltä huutelemasta lapsille, kun poliisin ratsukot astelivat heitä kohti.



Ääriliikkeen edustajien joukossa oli monia ryhmittymiä. Natseja, skinejä, Odineita, Trumpin kannattajia ja myös sellaisia, joilla oli muuten vaan paha olo. Kun seisoo tällaisen ryhmän vierellä, tulee henkilöitä jatkuvasti kertomaan mielipiteensä milloin mistäkin. Yleinen viesti oli että: "ai sä olet valemediasta, mitäs paskaa aiot kirjoittaa". Kokeilen hitaasti selittää olevani l e h t i k u v a a j a - enkä kirjoittava toimittaja, mutta kumma kyllä se ei mennyt nytkään läpi. Onko siis kuvaava toimittaja kameran kanssa jo niin itsestään selvä asia - ettei ammattilehtikuvaajan statusta enää ymmärretä?
( 105th Guardians = Eteläpohjanmaan vastine SOO:lle)





Ainoa väkivaltatilanne syntyi, kun SE:n puhujaa kohti sylkäistiin ja puhujan "turvamies" työnsi kuvan miehen nurin vesilammikkoon. Mielenosoituksessa nähtiin myös potkullaan tappanut Torniainen. Kun joku kaadetaan tai potkaistaan katuun - on pään lyöminen kivetykseen aina mahdollista. Nyt ei ruumista tullut. Viha kuitenkin kiehuu aivan pinnan alla ja kun osalla oli promilleja - on väkivalta mahdollista.



Joukot olivat heitä, joita olen kuvannut 40 vuotta erillaisten reportaasien yhteydessä.. Osa heistä on syrjäytyneitä, osa peloissaan ja suurin osa harhaanjohdettuja.. Jos luet Johanna Korhosen erinomaisen kirjan "Mikä niitä riivaa" ymmärrät paremmin äärilliikkeiden kannattajien ajatusmaailmaa. Korhonen esittelee teorian lasiaivoista ja muovailuvaha-aivoista. Lasiaivot ovat jäykistyneet yhteen ajattelumalliin ja uskovat aina määräysten, kurin ja rangaistusten ratkaisevan asiat. He myös pelkäävät menevänsä pirstaleiksi muutoksen takia. Muovailuvaha-aivo taas joustaa ja pyrkii parantamaan tilannetta vaihtelevien ratkaisujen avulla.



Useat ääriliikkeet korostavat, että mielenosoitukset ovat päihteettömiä. Otanmäessä, jossa koin tönimistä, oli osa joukoista humalassa. 65 vuoden elämänkokemuksen perusteella sen voi sanoa ilman alkometria. Myös "puhdistus" miekkarissa oli osa joukkoa  juopunut ja olutölkkejä kallisteltiin siellä sun täällä. Kahden huutavan henkilön humalatilasta en kirjoita, mutta takana bisseä särpivä ei ollut harvinainen näky. Dokaaminen mielenosoituksen aikana voi jossain oloissa johtaa rajuunkin väkivaltaan.



Jos meitä journoja kuvattiin, niin samoin tehtiin poliisille. Ääriliikken edustaja saattoi mennä aivan poliisin naaman eteen ja ottaa kuvan. Hyvin poliisin hermot kestivät. Mutta joku tarkoitus tällä kuvaamisella on. Se on ollut alusta saakka mukana, eikä suomalainen tällaista tee ilman, että siihen on opastettu.

-------------------

HS aliusuorittaa pikkuriikkisella jutulla tajuamatta lasten ja perheiden kokemaa häirintää. Kuva on skinheadmyönteinen, siitä saa 
jopa herooisen vaikutelman. Hesari sanoo kuvalla.."hienoa - pojat kansan urhokkaan".



------------------

Lopuksi
Olen kirjoittanut ääriliikkeitten sivuille Janitskinin ja rasististen FB ryhmien tekemistä kuvavarkauksista ja kollegojeni kohtaamasta peloittelusta. Olen usein kirjoittanut tapauksesta, jossa MV valemediaan lapsiprostituutiojuttuun "pakko-otettu" kuva sai aikaan -nyt 9 vuotiaan- tytön elämän romahduksen musertavan koulukiusaamisen takia.. Se oli itselleni alkusysäys tutkia ääriliikkeitten kuvankäyttöä ja heidän journalisteihin kohdistamaansa uhkailua.
Kirjoitusten seurauksena  ja esiintyessäni omalla nimelläni, olen saanut useita tappouhkauksia ja rajuakin solvaamista, jopa minusta tehtyihin pilkkasivustoihin saakka.
En todellakaan ole ainoa. MV lehti on hyökännyt kymmenkunnan toimittajan kimppuun julmasti. Nuo kirjoitukset jäävät ikuisesti webiin. Vaikkapa lastenlasten "iloksi"
Pitäisikö näitä kansalaisiamme sitten pelätä?
-
Olen vanha ja ulkona työelämästä, joten oma pelkoni on pelkoa vain siitä, miten vakavasti nämä ihmiset  voivat sananvapautta vahingoittaa -- samalla ollessaan sitä väitteensä mukaan pelastamassa. Journalisti ei kuitenkaan saa pelätä niin paljon, että työ estyy.
Olen entinen sotakuvaaja. Pelkäsin siellä kovastikin, mutta tein sen mitä piti ja ikävä hiukan kyllä enemmänkin, josta kannan vakavat seuraukset lopun elämääni.
Kehotan kuitenkin  Teitä kollegat stoalaiseen tyyneyteen ja tekemään parhaanne, se koituu kaikkien --- myös ääriliikkeitten hyväksi aikanaan. Ahdistuneisuuden kokeminen on osa työtämme. Pelko pois, courage. 



HUOM! kaikkien stillkuvieni copyright Jore Puusa. Ehdoton lainaamis, jälkikäyttö ja downloadkielto.