keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Yle hyvä, pientä rajaa

Tästä olen kirjoittanut jo aiemmin. Näen näissä raapustelussa epäammattimaisuutta.
Minua surettaa kaikkien ammattitaiteilijoiden puolesta, joilla on alan koulutus ja kyky piirtää ja maalata tunnistettavia kasvokuvia. He istuvat himassa tai siivoavat vessoja stadissa.
-
Tuossa joku YLE:läinen piirtää Wacomin tabletilla PS:ssä kuvatiedoston päälle, on defaultviivaa ja defaultruisku taustana. Ei se onnistu niin, pitää olla kykyä katsoa - mitä jättää pois ja mitä tekee lisää ja kyky vaihdella defaultarvoja, jotta kuva ei ole kuin Pönttökylän kansanopiston kuvataidekurssilta.
-
Hyvät lukijani, tuo kuva sympaattisesta toimittajasta on yksinkertaisesti rimanalitus. Mutta kukaan ei sano mitään, eikä tee mitään. Tämä tällainen populistinen ilmaisu vain jatkuu ja lisääntyy. Kouluihin äkkiä mediakritiikin opetusta. YLE:lle, instituutiolle ei toki enää mahda mitään. He eivät ole ainakaan minulle ole koskaan vastanneet asialliseen kritiikkiin mitään.Tämä oli sitä - vaikka olisi voinut olla epäasiallinenkin, koska tuollaisen materiaalin jatkuva käyttö on isku vyön alle työttömille ammattilaisille.


Kuvasitaatti kujokritiikkiä varten, Uosukaisen piirroksen copyright YLE





Kuten aina, linkitän asianosaisille, nyt YLE:n tiedotukseen:  mika.ojamies  marja.niemi tanja rasila --- Saapa nähdä.
-
Klo 11.19 - ilahduttavaa, viestintäpäällikkö vastasikin melkein heti.