sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Surkeakin otos näytttää...

HS yllättää päivittäin. Tänään sunnuntaina toimittaja Anssi Miettinen kirjoittaa kollegaltaan saamasta neuvosta seuraavasti: "Mitä huonompi kuva, sitä isommalla se kannattaa laittaa lehteen. Silloin surkeakin otos alkaa näyttää joltakin"Todentotta, HS:n sivu toisensa jälkeen täyttävät surkeat kuvat ovat laidasta laitaan isoina tabloidsivun kokoisina. Yllämainitun ohjeen kaukainen esikuva on LIFE - lehden seinällä ollut taitto-ohje. "Tunnista voimakkain kuva ja käytä se suurella". Suomessa asia kääntyy toisinpäin, koska voimakkaita kuvia ei juuri ole.
-
On Miettinen oikeassakin. Mobiililaitteista katsotu kuvat eivät juuri jutun informaatiota lisää, tai vedä lukemaan juttua. Johtuu myös siitä, että HS:kin ottaa halpoja dollarin kuvia jenkkikuvapankeista.
-
Mobiiliasiaa voi katsoa toisinkinpäin. Opettajani LTTO:sta - Tapani Aartomaa sanoi kerran legendaarisen totuuden: "jos kuva toimii tulitikkuaskin kannessa - se toimii myös seinän kokoisena ja toisinpäin. Että mobiilikama on pelkää sosssia, ei johdu pelkästään formaatista, vaan myös kuvaajien kyvyttömyydestä. Ei se asia pystyjä ottamalla muutu muuksi.



Miettisen jutun lopussa mainitaan, kuka HS kuvaaja kuvaa mitäkin. Samassa numerossa Outi Pyhäranta kuvaa vauvanhoidon lomassa syöviä äitejä.
(Sinällään kolmen pojan isänä koko juttu on huvittava, ikäänkuin äidin pitäisi syödä yhtäaikaa lastensa kanssa ahdistuen siitä ja niin nolla-aiheesta tehdään vielä juttukin. Olen viettänyt jokainen poikani kanssa miltei vuoden isyyslomalla ja katsonut sinä aikana kollegaäitejä 😀, joilla oli vielä vanhan kansan käsitys- ja toimintakyky, eikä kukaan heistä saanut sulakevauriota vauvan kanssa toimimisesta.)

Mutta asiaan.
Tuo Outi Pyhärannan kuvakooste on juuri sitä, josta Miettinen mainitsee. Surkea(t) kuva suurella. Niinpä aihe saa koko aukeaman jatkuessaan. Aukeamalle on joku taittanut - lue mäiskinyt kasaan- visuaalisesti samanarvoisia kuvia, aukeama ei siis ala eikä lopu. Jos kuvaaja ei osaa kaivaa kuvapinnasta KUVAA esiin joko kuvatessaan tai jälkikäsittelyssä croppaamalla, niin ei sitä osaa taittajakaan..Aukeamalla on SATOJA visuaalisia elementtejä.
-  

Vanha ohje. Koko aukeama on kuva ja koko sivu on kuva ja sitten on vielä kuva. Aukemana rakenteen pitää olla samanlaisen kuin briljantin upeassa yksittäiskuvassa.
Jossain on oltava huomiopiste.

Kun aukeama sotketaan täyteen kuvia, jotka eivät mitenkään keskustele, ei kokonaisuuden hälyn takia saa yhdestäkään kuvasta selvää.
-
Ennen kuvia palaan alkuun. --surkea otos?--  Oma kokemukseni HS kuvatoimituksen kyvyistä päivittäisten todisteiden perusteella on, ettei siellä tunnisteta ns. "hyvää", eikä huonoa kuvaa, niitä ei kyetä erottamaan toisistaan. Yksi kuvatoimittaja on esim taustaltaan Lehtikuvan entinen telefoto-operaattori.
Mistä tekstitoimittaja voi tietää, mikä kuva on se hyvä kuva? Käsittääkseni kenelläkään toimittajalla ei ole minkäänlaista visuaalista koulutusta. Jos he toimivat taittavana toimitusihteerinä, on taustalla juuri tuollaisia kollegan ohjeita surkeasta kuvasta ja sen koosta. Tästä syystä jää raivokkaan upeita maailmanluokankuvia kokonaan käyttämättä, koska toimittaja ei näe - eikä opikaan näkemään. En ole 40 vuoden urallani vielä koskaan nähnyt teksti-ihmisestä kuoriutuvan näkökykyistä.


Kuvien copyright Helsingin Sanomat / Outi Pyhäranta. Kuvasitaatit ja PS muunnelma kuvajournalismin kritiikkiä ja alan opetusta varten.











Pikku optio juttuun.
HS katsoo voivansa nimittää kokosivun kuvan kohteen Hylkiöksi. Ilman kysymysmerkkiä. Sietämätöntä ja aivan kuin suoraan MV lehden vihasivuilta. Lapsensa varmaan "pitävät" tästä. Juuri tästä syystä JSN:ssä pitäisi olla KUJOjäseniä.





Mainostoimisto ei aina onnistu. Kun kuvaa katsoo - näkee ensin omituisen isomahaisen otuksen, jolla parta ja tonttulakki. Eimutta sehän on pukin lahjasäkki!