HS yllättää päivittäin. Tänään sunnuntaina toimittaja Anssi Miettinen kirjoittaa kollegaltaan saamasta neuvosta seuraavasti: "Mitä huonompi kuva, sitä isommalla se kannattaa laittaa lehteen. Silloin surkeakin otos alkaa näyttää joltakin"Todentotta, HS:n sivu toisensa jälkeen täyttävät surkeat kuvat ovat laidasta laitaan isoina tabloidsivun kokoisina. Yllämainitun ohjeen kaukainen esikuva on LIFE - lehden seinällä ollut taitto-ohje. "Tunnista voimakkain kuva ja käytä se suurella". Suomessa asia kääntyy toisinpäin, koska voimakkaita kuvia ei juuri ole.
-
On Miettinen oikeassakin. Mobiililaitteista katsotu kuvat eivät juuri jutun informaatiota lisää, tai vedä lukemaan juttua. Johtuu myös siitä, että HS:kin ottaa halpoja dollarin kuvia jenkkikuvapankeista.
-
Mobiiliasiaa voi katsoa toisinkinpäin. Opettajani LTTO:sta - Tapani Aartomaa sanoi kerran legendaarisen totuuden: "jos kuva toimii tulitikkuaskin kannessa - se toimii myös seinän kokoisena ja toisinpäin. Että mobiilikama on pelkää sosssia, ei johdu pelkästään formaatista, vaan myös kuvaajien kyvyttömyydestä. Ei se asia pystyjä ottamalla muutu muuksi.
Miettisen jutun lopussa mainitaan, kuka HS kuvaaja kuvaa mitäkin. Samassa numerossa Outi Pyhäranta kuvaa vauvanhoidon lomassa syöviä äitejä.
(Sinällään kolmen pojan isänä koko juttu on huvittava, ikäänkuin äidin pitäisi syödä yhtäaikaa lastensa kanssa ahdistuen siitä ja niin nolla-aiheesta tehdään vielä juttukin. Olen viettänyt jokainen poikani kanssa miltei vuoden isyyslomalla ja katsonut sinä aikana kollegaäitejä 😀, joilla oli vielä vanhan kansan käsitys- ja toimintakyky, eikä kukaan heistä saanut sulakevauriota vauvan kanssa toimimisesta.)
Mutta asiaan.
Tuo Outi Pyhärannan kuvakooste on juuri sitä, josta Miettinen mainitsee. Surkea(t) kuva suurella. Niinpä aihe saa koko aukeaman jatkuessaan. Aukeamalle on joku taittanut - lue mäiskinyt kasaan- visuaalisesti samanarvoisia kuvia, aukeama ei siis ala eikä lopu. Jos kuvaaja ei osaa kaivaa kuvapinnasta KUVAA esiin joko kuvatessaan tai jälkikäsittelyssä croppaamalla, niin ei sitä osaa taittajakaan..Aukeamalla on SATOJA visuaalisia elementtejä.
-
Vanha ohje. Koko aukeama on kuva ja koko sivu on kuva ja sitten on vielä kuva. Aukemana rakenteen pitää olla samanlaisen kuin briljantin upeassa yksittäiskuvassa.
Jossain on oltava huomiopiste.
Kun aukeama sotketaan täyteen kuvia, jotka eivät mitenkään keskustele, ei kokonaisuuden hälyn takia saa yhdestäkään kuvasta selvää.
-
Ennen kuvia palaan alkuun. --surkea otos?-- Oma kokemukseni HS kuvatoimituksen kyvyistä päivittäisten todisteiden perusteella on, ettei siellä tunnisteta ns. "hyvää", eikä huonoa kuvaa, niitä ei kyetä erottamaan toisistaan. Yksi kuvatoimittaja on esim taustaltaan Lehtikuvan entinen telefoto-operaattori.
Mistä tekstitoimittaja voi tietää, mikä kuva on se hyvä kuva? Käsittääkseni kenelläkään toimittajalla ei ole minkäänlaista visuaalista koulutusta. Jos he toimivat taittavana toimitusihteerinä, on taustalla juuri tuollaisia kollegan ohjeita surkeasta kuvasta ja sen koosta. Tästä syystä jää raivokkaan upeita maailmanluokankuvia kokonaan käyttämättä, koska toimittaja ei näe - eikä opikaan näkemään. En ole 40 vuoden urallani vielä koskaan nähnyt teksti-ihmisestä kuoriutuvan näkökykyistä.
Kuvien copyright Helsingin Sanomat / Outi Pyhäranta. Kuvasitaatit ja PS muunnelma kuvajournalismin kritiikkiä ja alan opetusta varten.
Pikku optio juttuun.
HS katsoo voivansa nimittää kokosivun kuvan kohteen Hylkiöksi. Ilman kysymysmerkkiä. Sietämätöntä ja aivan kuin suoraan MV lehden vihasivuilta. Lapsensa varmaan "pitävät" tästä. Juuri tästä syystä JSN:ssä pitäisi olla KUJOjäseniä.
Mainostoimisto ei aina onnistu. Kun kuvaa katsoo - näkee ensin omituisen isomahaisen otuksen, jolla parta ja tonttulakki. Eimutta sehän on pukin lahjasäkki!
-
On Miettinen oikeassakin. Mobiililaitteista katsotu kuvat eivät juuri jutun informaatiota lisää, tai vedä lukemaan juttua. Johtuu myös siitä, että HS:kin ottaa halpoja dollarin kuvia jenkkikuvapankeista.
-
Mobiiliasiaa voi katsoa toisinkinpäin. Opettajani LTTO:sta - Tapani Aartomaa sanoi kerran legendaarisen totuuden: "jos kuva toimii tulitikkuaskin kannessa - se toimii myös seinän kokoisena ja toisinpäin. Että mobiilikama on pelkää sosssia, ei johdu pelkästään formaatista, vaan myös kuvaajien kyvyttömyydestä. Ei se asia pystyjä ottamalla muutu muuksi.
Miettisen jutun lopussa mainitaan, kuka HS kuvaaja kuvaa mitäkin. Samassa numerossa Outi Pyhäranta kuvaa vauvanhoidon lomassa syöviä äitejä.
(Sinällään kolmen pojan isänä koko juttu on huvittava, ikäänkuin äidin pitäisi syödä yhtäaikaa lastensa kanssa ahdistuen siitä ja niin nolla-aiheesta tehdään vielä juttukin. Olen viettänyt jokainen poikani kanssa miltei vuoden isyyslomalla ja katsonut sinä aikana kollegaäitejä 😀, joilla oli vielä vanhan kansan käsitys- ja toimintakyky, eikä kukaan heistä saanut sulakevauriota vauvan kanssa toimimisesta.)
Mutta asiaan.
Tuo Outi Pyhärannan kuvakooste on juuri sitä, josta Miettinen mainitsee. Surkea(t) kuva suurella. Niinpä aihe saa koko aukeaman jatkuessaan. Aukeamalle on joku taittanut - lue mäiskinyt kasaan- visuaalisesti samanarvoisia kuvia, aukeama ei siis ala eikä lopu. Jos kuvaaja ei osaa kaivaa kuvapinnasta KUVAA esiin joko kuvatessaan tai jälkikäsittelyssä croppaamalla, niin ei sitä osaa taittajakaan..Aukeamalla on SATOJA visuaalisia elementtejä.
-
Vanha ohje. Koko aukeama on kuva ja koko sivu on kuva ja sitten on vielä kuva. Aukemana rakenteen pitää olla samanlaisen kuin briljantin upeassa yksittäiskuvassa.
Jossain on oltava huomiopiste.
Kun aukeama sotketaan täyteen kuvia, jotka eivät mitenkään keskustele, ei kokonaisuuden hälyn takia saa yhdestäkään kuvasta selvää.
-
Ennen kuvia palaan alkuun. --surkea otos?-- Oma kokemukseni HS kuvatoimituksen kyvyistä päivittäisten todisteiden perusteella on, ettei siellä tunnisteta ns. "hyvää", eikä huonoa kuvaa, niitä ei kyetä erottamaan toisistaan. Yksi kuvatoimittaja on esim taustaltaan Lehtikuvan entinen telefoto-operaattori.
Mistä tekstitoimittaja voi tietää, mikä kuva on se hyvä kuva? Käsittääkseni kenelläkään toimittajalla ei ole minkäänlaista visuaalista koulutusta. Jos he toimivat taittavana toimitusihteerinä, on taustalla juuri tuollaisia kollegan ohjeita surkeasta kuvasta ja sen koosta. Tästä syystä jää raivokkaan upeita maailmanluokankuvia kokonaan käyttämättä, koska toimittaja ei näe - eikä opikaan näkemään. En ole 40 vuoden urallani vielä koskaan nähnyt teksti-ihmisestä kuoriutuvan näkökykyistä.
Kuvien copyright Helsingin Sanomat / Outi Pyhäranta. Kuvasitaatit ja PS muunnelma kuvajournalismin kritiikkiä ja alan opetusta varten.
Pikku optio juttuun.
HS katsoo voivansa nimittää kokosivun kuvan kohteen Hylkiöksi. Ilman kysymysmerkkiä. Sietämätöntä ja aivan kuin suoraan MV lehden vihasivuilta. Lapsensa varmaan "pitävät" tästä. Juuri tästä syystä JSN:ssä pitäisi olla KUJOjäseniä.
9 kommenttia:
Kitos asiallinen artikkeli taas. Saisinko tilauksesta artikkelin jossa etsittäisiin ja käsiteltäisiin lehdissä olevaa hyvää kuvastoa sekä kuvajournalismia. Sellaisiakin on vielä ja toisi vastapainon mm. tähän hs kuvamateriaaliin. itse luin esim. muutaman Seuran. Oli ihan hyviäkin kuvia. Siksikin, että jos tekisi tällaisen artikkelin saisivat nostetta myös hyvät kuvaajat. Huonoa kuvausta nyt nostaa vain näitä nimiä. Katson mielelläni hyviä kuvia ja tästä pyytäisin artikkelin!
Anonyymi 1000
Kiitos !
Tähän artikkeliin vielä "mistä tekstitoimittaja tietää mikä on hyvä kuva?". Monesti menee niin että kaverit kehuvat toistensa töitä. Jos joku näkee paremmin ja on kriittinen niin ei sitten kuulu siihen kaveriporukkaan.. tämä on helppo kokea. Tarvittaisiin parempaa kritiikkiä oikealta taholta. Jota nämä kuuntelevat. Monessa paikassa tämä kavereiden kehuminen huonontaa lopputuloksen laatua. Yleismaailmallisesti. Anon 1000
Minulle kuvajournalismi merkitsee sanomalehtiä.
Uutistyö on itselleni kaiken journon lähtökohta.
Zinet ovat ulkopuolella osaamiseni.
Kirjoitin juuri "hyvistä" kuvista, katsopa taaksepäin pari bloggausta.
Kirjoitan mielelläni muistakin lehdistä mutta HS:n koko ajana laskeva taso resursseihin suhteutettuna pomppaa ensimmäisenä aina silmille.
Mutta koetetaan jättää hs sivuun vähäksi aikaa.
näkee paremmin ja on kriittinen niin ei sitten kuulu siihen kaveriporukkaan
----------------
Täsmälleen näin. Pienen maan kirot.
Suomessa on mahdoton kirjoittaa kriittisiä tekstejä jos haluaa kuulua porukkaan. yksikin päänavaus ja olet ulkona etkä ole enää olemassa. Siksi mikään ei kehity
Noh, sentään ei tämä kuvasarja ollut yhtä kamalaa katsottavaa kuin se autot ja omistajat -sarja. Lieneekö se ollut paperilehdessä ollenkaan? Joka ikinen kuva oli täsmälleen samanlainen - auto suoraan sivusta ja omistaja seistä tönöttää sen edessä keskellä. Mahtaisi näyttää koomiselta nuo kuvat, jos ne "ammuttaisiin haulikolla" pitkin paperilehden aukeamaa.
Ja HS saisi kyllä mieluusti korjata sen, miten nämä kuvasarjat esitetään digitaalisesti. Tuo interactive.hs.fi on aivan raivostuttava käyttökokemus.
Mutta mitä HS:n kommenteissa lukeekaan? "Hienoja kuvia, loistavaa valokuvataidetta". Plääh.
"Vauvan kanssa nautittu lounas on usein kaoottinen rupeama. Juuri sitä Outi Pyhäranta halusi kuvata ja näyttää."
Sanotaan jutun alkuriveillä.
Onko sana kaoottinen jollain lailla monitulkintainen, vai eikö Outi ole onnustunut omasta mielestäänkään, olisi kiva tietää.
Aika harras ja suorastasn tylsän ja unettavan näköistä tuo vauvojen ja äitien syöminen minun mielestä näyttäisi olevan.
Juuri näin sitä katsellaan sivusta. Kuten myös usein huonoa johtamista yrityksessä tai vaikka politiikassa. Hesarista varmaan vielä tehdään väitöskirjoja että mikä ajoi menestyneen lehden ojaan. Ehkä sinne siteerataan tällaisia kirjoituksia kuten tämä postauksesi :-D anonyymi 1000
Ehkä sinne siteerataan tällaisia kirjoituksia kuten tämä postauksesi
---------------
Soppii eppäillä ;-) Tämä oli ties miten mones HS tekstini - mutta koskaan kukaan ei ole reagoinut kommentilla. Keskustelua kuvasta kritiikin kohteiden kanssa ei voi käydä - ei sitten ollenkaan.
BääätRyyd on lisännyt kommentin tekstiisi "Surkeakin otos näytttää...":
"Onko sana kaoottinen jollain lailla monitulkintainen, vai eikö Outi ole onnustunut omasta mielestäänkään, olisi kiva tietää.
Aika harras ja suorastasn tylsän ja unettavan näköistä tuo vauvojen ja äitien syöminen minun mielestä näyttäisi olevan."
Samaa mieltä.
Nainen on naiselle susi.
Sen kuvista näkee.
Kukin tylsäilee, koska on tylsää kotona, ja on joutunut valitsemaan "Anjan" jutut tämän lapsen todella kiinnostavista pulautuksista, kotona sohvalla makoilun sijaan.
Mutta kun siellä kotona on vaan niin tylsää.
Anjaakin *ituttaa "Mintun" yli-iloinen ja pirteä olotila, vaikka on ensisynnyttäjä ja laskettu aika jo kahden viikon kuluttua.
Toivoo, ettei Minttu tule lapsensa kanssa useinkaan yhteiselle suursyömäritapaamiselle.
Sairaudetkin siinä leviävät :-)
Geneeriset lisääntyneet naiset, joita äideiksikin kutsutaan, ovat vailla vähäisintäkään kiirettä tai stressiä mistään.
Kaaos, ei näy yhdessäkään kuvassa.
Sen sijaan kummallisia spaghetin imukuvia ja muitakin syömiskuvia, jota lähes vääjäämätttä esittävät kuvatun pöljänä, tai ainakin pikkusen höpönä.
Pysäytetty ilme, ei ole kuin sattumalta viehättävä tai kaunis.
Kuvissa ei ole yhteistä linjaa.
Ne ovat räpsyjä.
Myöskään kuvatut eivät vaikuta noteeraavan kuvaajaa.
Kuvaaja liennee itsekin äiti ja asiakkaana ko tilassa.
Kuvattu on siis "vakiokasvo" paikalla, joten kuvaus on saanut jatkua todennäköisesti pitkään ja useaan otteeseen.
Tässä on kuitenkin turhien kuvien määrästä luettuna kuvajournalismin taso, ainakin jos arvaukset kuvauksen määrästä yms osuvat edes auttavasti kohdalleen.
Melko säälittävää, sanoisin.
Ja sanonkin.
Säälittävää.
Lähetä kommentti