Helsingin Sanomien tekstuaalinen osuus paranee ja terävöityy hitaasti notkahdusten jälkeen. Samaan aikaa kuvallinen anti on romahtanut amatöörikuvauksen tasolle tai alle sen, kuten tämän 12.11.17 sunnuntain käsittämättömässä näppäilysarjan reportaasissa Horneteista. Vain Jukka Gröndahlin liian harvoin nähtävissä lehtikuvissa on enää visuaalisia arvoja.-
Seuraavaksi typeriä kysymyksiä:
1. Miten toimitus kehtaa laittaa tällaista materiaalia kahdelle aukeamalle?
2. Onko sivutaitolla mitään osaavaa kontrolia enää?
3. Näkeekö kukaan kuvatoimituksessa enää kuvien substanssia?
-
LIFE lehden taitto-ohjeiden ensimmäinen kohta kuului:
1. Tunnista voimakkainen kuva ja käytä se suurella. Jos kuvaajalla ei ole ykköskuvaa, se pitää hakea uudestaan. Voimakkain kuva ajaa ihmiset katsomaan reportaasin yhä uudestaan. Katso, että teksti seuraa voimakkaimman kuvan linjaa.
-
Tässä HS reportaasissa ei ole ainuttakaan voimakasta kuvaa, itseasiassa tässä ei ole ainuttakaan lehteen kelpaavaa kuvaa, vaan säälittävää räpellystä. Ainoa vaivoin siedettävä valokuva on aidalla notkuva bongari. Kuvia vailla mitään valokuvauksen visuaalista keinomaailmaa. Nämä kuvat on paljaita reproduktioita.
Minulle oli aito järkytys nähdä nämä aukeama ja lukea miten kuvaajan nimi oli nostettu yli toimittajan bylinen ja miten muka kuvaaja halusi tietää! jotain ja lähti kuvaamaan.
-
Toisaalta. Kyseessä on matildailmiö. Kuvaajan asema nokkimisjärjestyksessä määräytyy hänen laahuksensa painoarvon mukaan. Kun kuvaaja tässä on voittanut käsittämättömästä syystä koiranpentukuvallaan kilpailun, hän siirtyy ohi jonon sen kärkeen.
Oleellista on, että tekstini tässä ei vaikuta ainoaankaan kuvasta vastuussa olevaan, ei Suomessa, jossa jokaisen toimijan asema määräytyy ulkoisten tekijöiden perusteella. Vain establishmentin hyväksymää kuunnellaan.
-
En jaksa turhaan eritellä, kysyn vain, miten hitossa Te kehtaatte HS. Jos ette itse käsitä tai tajua mikä kuvissa mättää, kysykää joltain eläköityneeltä ammattilaiseltanne - joka uskaltaa sanoa jotain, Koskinen osaisi, ehkä Kotilainenkin. Vai onko todella niin, kuin eräs ammattilainen sanoi: "Ne ei vaan kertakaikkiaan osaa enää "
Jos HS kuvatoimituksessa olisi ammattilaisia, joku heistä sanoisi: "Tätä roskaa ei voi julkaista, mene kuvaamaan omalla kustannuksellasi uudestaan." Sitten hän kävisi jokaisen kuvan läpi ja kertoisi kuvaajalle syyt rejektointiin.
Terry, Ed, Lucy & Guillaume: this story is about a finnish leading newspaper called Helsingin Sanomat and it`s line of pictures and their quality . The standard is poor as You may see in those pics. In Finland the name of the photog. means the most, not his/hers way and substance of shooting. Gigs go to those who are famous for some reason. Some are good looking, some are good in social media, some are great as PR persons. That`s the way our countries differ. In US there are still pro editors who can say to a photog, that your pics are crap, go and reshoot. Not here anymore, everything goes.
From now on I`ll try to do for You all a small resume about my story here in Blogger -- in english and/or French.
Seuraavaksi typeriä kysymyksiä:
1. Miten toimitus kehtaa laittaa tällaista materiaalia kahdelle aukeamalle?
2. Onko sivutaitolla mitään osaavaa kontrolia enää?
3. Näkeekö kukaan kuvatoimituksessa enää kuvien substanssia?
-
LIFE lehden taitto-ohjeiden ensimmäinen kohta kuului:
1. Tunnista voimakkainen kuva ja käytä se suurella. Jos kuvaajalla ei ole ykköskuvaa, se pitää hakea uudestaan. Voimakkain kuva ajaa ihmiset katsomaan reportaasin yhä uudestaan. Katso, että teksti seuraa voimakkaimman kuvan linjaa.
-
Tässä HS reportaasissa ei ole ainuttakaan voimakasta kuvaa, itseasiassa tässä ei ole ainuttakaan lehteen kelpaavaa kuvaa, vaan säälittävää räpellystä. Ainoa vaivoin siedettävä valokuva on aidalla notkuva bongari. Kuvia vailla mitään valokuvauksen visuaalista keinomaailmaa. Nämä kuvat on paljaita reproduktioita.
Minulle oli aito järkytys nähdä nämä aukeama ja lukea miten kuvaajan nimi oli nostettu yli toimittajan bylinen ja miten muka kuvaaja halusi tietää! jotain ja lähti kuvaamaan.
-
Toisaalta. Kyseessä on matildailmiö. Kuvaajan asema nokkimisjärjestyksessä määräytyy hänen laahuksensa painoarvon mukaan. Kun kuvaaja tässä on voittanut käsittämättömästä syystä koiranpentukuvallaan kilpailun, hän siirtyy ohi jonon sen kärkeen.
Oleellista on, että tekstini tässä ei vaikuta ainoaankaan kuvasta vastuussa olevaan, ei Suomessa, jossa jokaisen toimijan asema määräytyy ulkoisten tekijöiden perusteella. Vain establishmentin hyväksymää kuunnellaan.
-
En jaksa turhaan eritellä, kysyn vain, miten hitossa Te kehtaatte HS. Jos ette itse käsitä tai tajua mikä kuvissa mättää, kysykää joltain eläköityneeltä ammattilaiseltanne - joka uskaltaa sanoa jotain, Koskinen osaisi, ehkä Kotilainenkin. Vai onko todella niin, kuin eräs ammattilainen sanoi: "Ne ei vaan kertakaikkiaan osaa enää "
Jos HS kuvatoimituksessa olisi ammattilaisia, joku heistä sanoisi: "Tätä roskaa ei voi julkaista, mene kuvaamaan omalla kustannuksellasi uudestaan." Sitten hän kävisi jokaisen kuvan läpi ja kertoisi kuvaajalle syyt rejektointiin.
Kuvakoosteen © copyright HS / Akseli Valmunen, kuvasitaatit kuvajournalismikritiikkiä varten.
Terry, Ed, Lucy & Guillaume: this story is about a finnish leading newspaper called Helsingin Sanomat and it`s line of pictures and their quality . The standard is poor as You may see in those pics. In Finland the name of the photog. means the most, not his/hers way and substance of shooting. Gigs go to those who are famous for some reason. Some are good looking, some are good in social media, some are great as PR persons. That`s the way our countries differ. In US there are still pro editors who can say to a photog, that your pics are crap, go and reshoot. Not here anymore, everything goes.
From now on I`ll try to do for You all a small resume about my story here in Blogger -- in english and/or French.
4 kommenttia:
Hesari on mennyt kyllä eräänlaiseksi selailulehdeksi.
Itse sellailin lehteä ja kyllä, pysähdyin tälle aukeamalle.
En ilosta, vaan ihmetellen, et whatta fuk?
Luin jopa pätkän tekstiä, että Valmunen... mitettii jotain...häh....
Kuvittelin muistavani hänet kuvaajana, mutta oliko alkanut kirjoittamaan...?...
...no ei ollut... vaan kuvat olivat edelleen paskoja au naturel ja
teksti, jota en lukenut, jonkun muun tekemää.
Kuvittelin, että on joulu, ja Valmunen on alkanut kirjailijaksi.
Ja joku kesätoimittaja, vaikka onkin syksy/talvi, on alkanut valokuvaajaksi :-)
No ei se mitään.
Pettymyksiä on elämässä aina liikaa :-)
Vahan visuaalisuutta naihin kuviin olis kaivannu.
Kuinka paljon muuten aiemmin, sillon ku kuvajournalismi oli huipussaan, kuvaajalle annettiin vapauksia? Ts, kun lahetettiin keikalle niin annettiinko vaan aihe vaiko tarkat ohjeet siita millasia kuvien tulee olla? Vai saiko kuvaaja vapaat kadet, jos ammattitaito tunnettiin?
Entas kuinka tama nykypaivana menee? Eipa oo siita tietoa.
Valokuvaushan varmasti kuulus olla luovaa ja mielikuvituksellista, rohkeaa ennen kaikkea, toki jos sita tyokseen tekee niin ammattitaitokin pitaa kohdillaan olla.
Ville Nylander
Kuinka paljon muuten aiemmin, sillon ku kuvajournalismi oli huipussaan, kuvaajalle annettiin vapauksia? Ts, kun lahetettiin keikalle niin annettiinko vaan aihe vaiko tarkat ohjeet siita millasia kuvien tulee olla? Vai saiko kuvaaja vapaat kadet, jos ammattitaito tunnettiin?
___________________________________________________________________________
Minulla koko työaikani --ennekuin amatöörikuvaajat ja kuvaavattoimittajat tappoivat lehtikuvaajan ammatin - luki kuvausmääräyksessä esim: "Eduskunta 1300, tsekkaa demareiden ja SMP:n marttyyreitä, kiinnostusta pohjoisen lehdissä". Tule takaisin 1730.
Onko nykykuvauksessa sitten puute ja ongelma siinä että kaikista aiheista tuotetaan samanlaisia kuvia, ettei aiheeseen perehdytä tarpeeks tai ei oo tietoo siitä.
Eli kuvat ei toisistaan eroa vaikka kyseessä on talonrakennus tai hevosurheilu reppari? Että on vaan oltu paikalla kuvaamassa, ilman erikoisempia fiiliksiä siellä olosta, taikka edes visuaalista osaamista.
Lähetä kommentti