Vaikka internet on syönyt levikkiä paljon, sitä on pienentänyt myös HS kuvajournalismin tason romahdus. 2001 HS:n kuvasivat vielä henkilöt, joilla oli kosketus maahansa ja sen kansaan ja erityisesti heillä oli kyky muuttaa kohteen sisäiset jännitteet kuviksi - joita lukijat odottivat...ja joista puhuttiin yksittäisinä suoritteina.
-
Jukka Gröndahlia lukuunottamatta vanhat oikeat lehtikuvaajat ovat väistyneet ehtimättä ajaa journalistista kuvausmallia seuraajiinsa. Ilmiö on totta kaikkialla Suomessa. HS:n paria kuvaavaa toimittajaa lukuunottamatta nuori kuvaajakaarti on lukkiutunut Aalto yliopiston nomenklaturan pakottamaan kuvaamismalliin.
Seurauksena on ajoittain merkittävästi visuaalisesti heikkotasoisempaa lehtikuvaa kuin vaikkapa maakuntalehdissä, joissa ihmisen läheisyys vielä näkyy.
Alla HS:n Rio Gandaran ottama haastatteluvalokuva, joka on ihan oikeasti julkaistu lehdessä. Kuvatessani paljon AP:lle ja UPI:lle olisi kuvatoimittaja repinyt minut palasiksi jos olisin tuonut näytille tämän kuvan kaltaista, kuvattavaa rajusti loukkaavaa roskaa.
Lehtikuvaajalla voi olla huono päivä, mutta se ei saa antaa lupaa tason notkahduksiin.
-
Meidän pitäisi aina muistaa, että olemme kolmen kohderyhmämme jatkuvassa valvonnassa.
1. Kuvaamamme ihmiset
2. Lehtien lukijat
3. Muut kuvaavat ammattilaiset
Kuten lehdistöllä on vallan vahtikoiran rooli, niin myös noilla kolmella ryhmällä pitäisi olla palautteenantajan rooli. Mutta Suomessa ei ole ollenkaan keskustelua lehtikuvista. Ne puhumattomat ammattilaiset, jotka ajattelevat kriittisesti - pelkäävät irtisanomista tai freetyön loppumista ja loput ovat antaneet periksi - eivätkä ajattele muuta kuin tilipäivää. Tuon piittaamattomuuden ja pelkuruuden takia suomalainen lehtikuvaus on kautta linjan vajonnut "torsoreprotilaan". Se merkitsee eurotabloideissa olevia kokosivun vaakakuvia, joiden keskellä pönöttää ihminen, jonka nimi löytyy jutusta. Kuva ei juuri vaihdu, vaikka jutun aihe vaihtuu.
-
Tässä kammottava esimerkki piittaamattomuudesta. Jos olisin kuvattu - vetelisin pitkin korvia kuvaajaa. Mahtaa olla mukavaa mennä tekemään seuraavaa haastattelukuvausta kun Anna Signeul on nähnyt tämän krhm...valokuvan?
