tiistai 11. lokakuuta 2016

Absoluuttinen totuus pullakaffeista ( ruoka)

Olen ajanut autolla karvan verran vailla 2 miljoonaa kilometriä keikoilla Suomessa ja ulkomailla. Siihen päällä muutama satatuhatta prätkällä ja jokunen rekalla.
Onpa tullut pulla ja kahvitesti mieleen usein. Minusta on nimittäin hauska istuskella huoltiksilla ja muistella aikaa, jolloin filmit vietiin kaksinkertaisilla ylinopeuksilla Helsinkiin -- jopa Oulusta saakka. Kollegoitten  puheista tiesi, missä on parhaat pullat ja kaffee. Ja näkihän sen siitä, missä oli eniten rekkoja stopissa.
-
Nyt on persoonaton ABC ja pikkuasemat ovat kuolleet pois. ABC:n nurkassa marisee ukkokööri, joka aikanaan paransi maailmaa huoltisten räkäisissä baareissa, silloin heidän juttunsa kuuli paremmin. Nyt ei viitsi mennä kuuntelemaan, juttu on paikasta riippumatta rasistista skeidaa: "miten karvaranteet panee kaikkea, joka liikkuu". Ja sitten ukot lähtevät Thaimaahan raiskaamaan 10 vuotiaita pikkutyttöjä.
-
Mutta kahvin ja pullan saa kyllä ja ABC on niin iso, että ukkoköörejä pääsee pakoon toiseen laitaan. Nyt tein sen, mitä olen suunnitellut pitkään. Sääli, että tästä tuli tynkä. Otanmäen case sekotti systeemini ja paluumatkan mestat jäivät käymättä.
Kirjoitin kupposen vieressä ylös mitä mietin ja otin kuvan - jossa kuitti, melkein kaikissa.




ABC Majakka, Kotkan seutu. Kahvi laihaa, haaleaa, pahanmakuista, pullan pinta limainen. Kierteen keskiosassa esanssista omenahilloa tms. Pullan ulkokierre kova, mauton    ja kuiva.




ABC Imatra. Kahvi laihaa, mutta ei kitkerää. Ei kuumaa, haaleaa. Pullan sokerit valuneet limaksi, joka tarttuu sormiin kuin liima. Pulla sisältä raaka, pinnalta palanut.  Ei maistu kuin taikinalta.




Kitee ABC. Munkki rutikuiva ja mauton. Kivikova reuna. Kahvi haalea ja mauton ja laiha mutta ei kitkerä. Munkin hillo kuivaa, seisoneen oloista, hillossa esanssin maku. Kupin pohjalle jää pieni ruskea klöntti???  Maito juoksettui. Kun sanoin tarjoilijalle munkista, hän alkoi nauraa ja sanoi: " Aijjaa vai niin" ja käveli pois. Suomi.




Ilomantsi, Puoti & Sumppila. Erinomainen kuuma kahvi. Hyvänmakuiset rukiiset karjalanpiirakat, ihan kun mun mummoni Elinan tekemiä. Rapeita, mutta ei kovia ja riisi juuri oikeanlaista. Reissun paras pikalounas. Mukava kassarouva jäi juttelemaan. Keravalaiselle eksoottinen paikka, koska ihmiset olivat ystävällisiä! Sellaista ei täällä etelässä enää olekaan.




Kuhmo, Neste. Kahvi kuten monessa aiemmassa. Mauton tiskivesi. Haalea ja pahaa. Munkki kova päältä ja raaka sisältä. Valtavasti sokeria päällä, piti pyyhkiä osa pois -        että voi syödä, kesken jäi.




Suomussalmi Teboil. Kahvi onneksi kuumaa, mutta mautonta ja kitkerää. Pestäänkö pannuja välillä ollenkaan näissä paikoissa, kahvin rasva jää lasiinkin kiinni. Voisilmäpulla limainen ja kylmä. Pahaa.

























ABC Kajaani. Kahvi kuten muissakin ABC:ssa. Pahaa - yhdellä sanalla. Sämpylässä margariinia about sentti, että piti kuoria osa pois. Jääkylmä ja liha omituisen näköistä reunoilta kuivaa ja käpristynyttä, sämpylä taikinamainen ja jäi kitalakeen. Pahaa.
-
Masentavaa kaikenkaikkiaan koko reissun kaffepullatarjonta ja poikkeus vahvisti säännön. Ketjujen tarjonta on luokatonta, mutta yksityinen ja pieni paikka tarjoaa hyvää. Mitä mahtaa turistit Italiasta ajatella näistä mössöistä? kehuvat maasta taivaaseen :-)



4 kommenttia:

raijasi kirjoitti...

Kiitos testistä. Luin blogin loppuun saakka vaikka tuloksia aloin arvella jo puolesta välistä. Tulos surkea, onneksi oli poikkeus. Joskus niitä on.

Anonyymi kirjoitti...

Sen siitä Jore saa kun vuosikaudet suoltaa sontaa, valheita ja ilkeää puhetta kanssaihmisistä. Paskan maku tarttuu pysyvästi omaan suuhun ja sitten kaikki maistuukin iänkaiken siltä itseltään.

Jore Puusa kirjoitti...

Kiitos kommenteista kummallekin.
Onneksi Suomessa saa vielä olla erimieltä ja kirjoittaa toistaiseksi vapaasti kuten haluaa.
Kun kertoo jonkun valehtelevan, olisi oikein hyvä kirjoittaa missä ja miten, varsinkin kun rohkeasti kirjoittaa väitteensä ilman nimeään :-)

Jore Puusa kirjoitti...

Auts...en huomannut.
--------
Lainaus
"kaikki maistuukin iänkaiken siltä itseltään".
Lainaus
---------
Ei kaikki hani, Ilomantsin karjalanpiirakat ja kahvi olivat erinomaisia.
Hän lukee mitä kirjoitetaan ennen tuomiota.