tiistai 5. joulukuuta 2017

Hyvää itsenäisyyspäivää

Satakunta vuotta sitten, 1918 keväällä alkoi sisällisota. Tapahtumat sysäsi liikkeelle Viipurissa tapahtunut Pietisen tehtaan kahakka, joka oli sisällissodan alkuhetki. Kahakassa kuoli yksi punakaartilainen, josta seurasi valkoisiin kohdistuneita kostomurhia. Lopulta valkoiset murhasivat raivoissaan kostoksi kymmeniä tuhansia punaisia. Suomen sisällissodalle oli erityisen merkitsevää summittaiset naisten, tyttöjen ja lasten teloitukset ja ulkomuodon halveksinta, punaiset olivat valkoisten teloittajiensa mielestä äärettömän rumia ja saastaisia.-
Koeta alempana kuvien suhteen uutta katsomistapaa. Mene kuvan reunalle, tartu kuvan laidoista ja nouse sisään keskelle tapahtumia. Ensin vasen jalka ja sitten ponnistat vartalosi mukaan.
Siirryit juuri lähes 100 vuotta taaksepäin kevääseen 1918. Haistat ruudin- ja verenhajun. Katso miten valkoisten teloituskomppania murhaa miehiä, naisia, ja lapsia. Kuuntele huutoja ja katsele mykkää itkua. Varo harhakuulia, mutta silmäile tarkkaan isoisoisiäsi ruumiskasassa. Näiden tapettujen itsenäisyys ei ollut paljon arvoinen, viimeisessä kuvassa Mannerheimin sitäkin enemmän. Jotkut ovat aina tasa-arvoisempia kuin toiset.
-
Luen Heikki Ylikankaan kirjasta "
Tie Tampereelle".
















Huom! lähteistä riippuen ylläoleva kuva on otettu joko Tampereen ortodoksisella hautuumaalla tai...venäjällä!? Siis varaus autenttisuudesta tässä.


















...lopuksi voittajat jakavat saaliin ja totuus on vain heidän kertomaansa aina vuoteen 1966, jolloin ilmestyy Jaakko Paavolaisen kirja Valkoinen terrori.  Punaisia kaatui, murhattiin ja tarkoituksellisesti näännytettin nälkään noin 35000 - eri arvioita esitetään jopa 40 000. Tuhansia punaisia pakeni Neuvostoliittoon. Valkoisia murhattiin ja kaatui noin 3300. Kuvien mukaista teurastusta - joka kohdistuu ns "vihervasemmistoon" ja suvaitsevaisille - hakee tänään rasistinen äärioikeistomme tuhansissa someviesteissään, joissa toisinajattelijoille luvataan teloitus saunan takana...

Kuvat Museovirasto, kuvaajat enimmäkseen tuntemattomia. Kuvat enimmäkseen Tampereelta ja Tampereen suunnan rintamalta. Kuvien suoja-aika on ohi. Nuku hyvin ensi yönä.













-------------------------------------------------

Check your fucking numbers, ignorant dumbfuck.  And remove me from this worthless shitlist.

Yllä juuri tullut komea palaute entiseltä työtoveriltani Antti Kauranteelta...kiitos.
Numerot ovat se mitä ovat, joku muu tapettuja on laskenut, en minä - yllä siis vaihteeksi tämän vihervasemmistosuvakkihorokusipään numerot...Oikeiston numeroita on kuulutettu 99 vuotta.
Kun Suomessa on erimieltä - on arvottoman paskalistan tietämätön tyhmänussi. 








1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Varmuuden vuoksi ensimmäinen kommentti tässä - koska FB kommenttilaajennus ei toimi kuin ajoittain.
Moderaattori.
--
Raili Laali Sergejeff
Hirvittää se, että niin moni on unohtanut historiansa, tai ei ole edes lukenut sitä.

Minun nuoruusaikanani 60-luvulla historia kerrottiin vääristyneesti, mutta paljon on tullut esiin, ja tulee koko ajan lisää. Pikkukylässäni en päässyt eroon valkoisten ajattelutavasta.

Osuuskassan johtokunnan puheenjohtaja sanoi pankin kokouksessa, jossa palkattiin pankkivirkailijaa, että punikin tytärtä ei Osuuskassaan oteta, vaikka olin ollut siellä sijaisena yli puoli vuotta ylistävin arvosanoin, pankinjohtajakin halusi palkata minut. Palkkaamiseni tyssäsi hallituksen puheenjohtajan kieltoon, varmasti useimmat muutkin pankin hallinnossa olivat samaa mieltä punikkien kakaroista.

Oikeastaan olen ihan tyytyväinen, ettei minua palkattu, lähdin katselemaan maailmaa ja rikastuin henkisesti.

Tänäänkin haukutaan ja uhkaillaan punavihervassareita ja uhataan viedä saunan taakse - ja "tolkun" ihmiset ovat ihan hiljaa.

Tänäänkin marssivat samassa hengessä Helsingissä, ehkä heilaavatkin à la Hitler.