Aikana, jolloin katsomme lehdestä toiseen vaakakuvasta takaisin tuijottavia torsoja on virkistävää nähdä kuvaaja, jonka lehtikuvissa on usein ns. "koukku". Tuo saavutetaan valokuvauksen keinoin, ei lavastajan ja somistajan ja meikkitaiteilijan keinoin tai tuntemalla tärkeä ihminen tai osaamalla uida somessa myötävirtaan.
-
Länsiväylän Johanna Erjonsaloa en ole koskaan tavannut, mutta pidän hänen kuvistaan- koska ne poikkeavat tänään valtavirrasta. Sitä kuvansa eivät toki olisi tehneet kun Suomessa vielä oli lehtikuvauksen substanssilla merkitystä. Tarkoitan -70 ja -80 lukuja, silloin kuvaajat keskittyivät oman osaamisensa kytkemiseen uutisen kovaan ytimeen.
-
Erjonsalo näyttää voittaneen useita kaupunkilehtikuvakilpailuja. Voittohan on aina ensisijaisesti tuomarin voitto ja vasta sitten valitun. Tiedän tuon kun hämärästi itsekin muistan tuomaroineeni ao kilpailua ja kymmenkuntaa muutakin. Jos kilpailussa on söpö hauvakuva ja raju yhteiskuntakritiikkikuva ja tuomari on keski-ikänen ujo hauvanrakastaja joka varoo mielipiteitään on selvää, mikä kuva voittaa. Ainakin kuluvana vuonna kilpailua tuomaroi kuitenkin oikea ammattilehtikuvaaja. Kilpailun sivusto on niin sekava ja haulla tulee muutaman eri vuoden voittajakuvia - että oletan Putron kuvaa kuluvan vuoden voittokuvaksi?
-
Varsinkin Leif Weckströn ja Leif Rosas kuvasivat tiukkaan rajattuna kasvoja takavuosina. Itse harrasti profiileja, kun se oli tarpeellista, mutta yleensä kytkin haastateltavan osaksi miljöötä, jonka visuaalisuudesta nousi jutun otsikko. Erjonsalon kuva eroaa taatusti nykyisten kaupunkilehtien kuvamaailmasta, siinä joukossa Länsiväylä taitaa olla ainoita paikallislehtiä, joissa on vielä ammattikuvaaja. Toimittajien kuvillahan ei tee mitään, puhelimella reproaminen ei ole valokuvausta.
Toivottavasti lehti pitää Erjonsalon töissä mahdollisten YT:den jälkeenkin, koska jokseenkin aina kuvaajat lähtevät ensin, joka yhtenäistää lehtiä - kunnes ne eivät erotu toisistaan enää ollenkaan. Lehdethän voidaan nähdä vain kuviensa ja taiton summana. Juttuja perin harva nuori enää lukee. Elämmehän maailman visuaalisinta aikaa.
-
Putron kuvassa nenän softius häiritsee hiukan, aukko lisää kiinni ja nenänpää ei olisi enää vaalea läikkä. Mutta silmissä on hypnoottinen ja karismaattinen katse. Kuvan symmetria on riittävän vahvaa. Ohimon valkoinen näppylä vie hiukan huomiota pupilleista. Kuva toimii vahvasti.
Kuva: © copyright Johanna Erjonsalo, kuvasitaatti voittajakuvan arviointia varten.
-
Länsiväylän Johanna Erjonsaloa en ole koskaan tavannut, mutta pidän hänen kuvistaan- koska ne poikkeavat tänään valtavirrasta. Sitä kuvansa eivät toki olisi tehneet kun Suomessa vielä oli lehtikuvauksen substanssilla merkitystä. Tarkoitan -70 ja -80 lukuja, silloin kuvaajat keskittyivät oman osaamisensa kytkemiseen uutisen kovaan ytimeen.
-
Erjonsalo näyttää voittaneen useita kaupunkilehtikuvakilpailuja. Voittohan on aina ensisijaisesti tuomarin voitto ja vasta sitten valitun. Tiedän tuon kun hämärästi itsekin muistan tuomaroineeni ao kilpailua ja kymmenkuntaa muutakin. Jos kilpailussa on söpö hauvakuva ja raju yhteiskuntakritiikkikuva ja tuomari on keski-ikänen ujo hauvanrakastaja joka varoo mielipiteitään on selvää, mikä kuva voittaa. Ainakin kuluvana vuonna kilpailua tuomaroi kuitenkin oikea ammattilehtikuvaaja. Kilpailun sivusto on niin sekava ja haulla tulee muutaman eri vuoden voittajakuvia - että oletan Putron kuvaa kuluvan vuoden voittokuvaksi?
-
Varsinkin Leif Weckströn ja Leif Rosas kuvasivat tiukkaan rajattuna kasvoja takavuosina. Itse harrasti profiileja, kun se oli tarpeellista, mutta yleensä kytkin haastateltavan osaksi miljöötä, jonka visuaalisuudesta nousi jutun otsikko. Erjonsalon kuva eroaa taatusti nykyisten kaupunkilehtien kuvamaailmasta, siinä joukossa Länsiväylä taitaa olla ainoita paikallislehtiä, joissa on vielä ammattikuvaaja. Toimittajien kuvillahan ei tee mitään, puhelimella reproaminen ei ole valokuvausta.
Toivottavasti lehti pitää Erjonsalon töissä mahdollisten YT:den jälkeenkin, koska jokseenkin aina kuvaajat lähtevät ensin, joka yhtenäistää lehtiä - kunnes ne eivät erotu toisistaan enää ollenkaan. Lehdethän voidaan nähdä vain kuviensa ja taiton summana. Juttuja perin harva nuori enää lukee. Elämmehän maailman visuaalisinta aikaa.
-
Putron kuvassa nenän softius häiritsee hiukan, aukko lisää kiinni ja nenänpää ei olisi enää vaalea läikkä. Mutta silmissä on hypnoottinen ja karismaattinen katse. Kuvan symmetria on riittävän vahvaa. Ohimon valkoinen näppylä vie hiukan huomiota pupilleista. Kuva toimii vahvasti.
Kuva: © copyright Johanna Erjonsalo, kuvasitaatti voittajakuvan arviointia varten.
Ylhäältä kuvattu urheilukuva tai poseerattu urheilukuva kuten tässä - oli myös -80 luvun perussettiä. Jääkiekon ja lentiksen yläkulmakuvat tulivat näyttämään tapahtuman paremmin, kuin tasokuvissa.
Alla oleva on varsin vahva veto, varjo on rakennuselementti, jota ilman kuvassa ei olisi voimaa. Kertautuva kuvaelementti on aina tehokas, koska tavallinen kuvankatsoja ymmärtää, että kuvan eteen on tehty työtä. Kuvan pohjassa on hauska detsku, kameran tähyslasin jako kolmanneksiin, joka kahdentuu sekin tanssijan positioon. Vakuuttava peruskuva - jossa olisi saanut olla jokin raju detalji lisää murtamassa hieman kliseistä posea.
Kuva: © copyright Johanna Erjonsalo, kuvasitaatti voittajakuvan arviointia varten.
Negatiivinen tila vasemmalla painaa kuvan fiiliksen haluttuun suuntaan tehokkaasti. Valoneliöön tungettu mies edustaa kuitenkin voittajaa - eli asunnon saaneita- joten negatio on hiukan hankalasti selitettävissä. Toisaalta valossa olija on voimakas kontrasti mustalle pinnalle, jota taittaja on saksineen varmaan katsonut himoiten. Hyvin toimii ja imee katsetta. Sopiva mysteeri, joka aukeaa tarvittavan nopsaan kohderyhmälle. Varjostinkin kokoaa kuvaan uhkaavutta, käsitetään se sitten vaikka maahanmuuttajan jatkuvalla ahdistuneisuudella ja rasistien hyökkäyksen pelolla.
Kuva: © copyright Johanna Erjonsalo, kuvasitaatti voittajakuvan arviointia varten.
Huhtasaaren, kuvavarkaan eristäminen hetkeen toimii mainiosti. Toki hänen päästään tunkeva mikrofoni hiukan laskee fiilistä. Teryleeniukkojen rintama on hauska. Kuva tuo esiin sen, että tullakseen näkyviin naisen pitää tehdä jotain älytöntä miesmuurin suhteen. Tässä esitettävä uskovansa, että Jumala loi maailman 6500 vuotta sitten. Surullista.
Koska 2017 ei saa käyttää termiä tyttö, ei rouva, ei poika - eikä mitään sukupuolittunutta ilmaisua - on helppo kirjoittaa: "mainio lehtikuvaaja on Johanna Erjonsalosta kehittymässä". ( paino sanalla kehittymässä) Kuvaajan kyky mitataan 20 työvuoden kyllästymishetken ohittamisessa ja mahdollisessa jatkuvassa uusiutumisessa, johon taas vaikuttaa lukeneisuuden määrä.
-
Jos luet tämän Johanna, älä vesitä materiaaliasi teksti-ihmisten toivomusten mukaiseksi, vaan hae aina ensimmäisen ajatuksen jälkeen toinen rajumpi ratkaisu. Kohderyhmäsi kaipaa kuvia - joissa kirkas substanssi. Kun omalla sarallasi ei ole oikeastaan kuin kuvaavia toimittajia, jotka ovat varastaneet kuvaajien työt - sinulla on suuri vastuu näyttää, miten journalistinen kuva tekee lehdestä ammattimaisen näköisen ja saa lukijat tarttumaan juttuun. Kuvasi imevät heitä siihen, hienoa.
-
Minua on usein haukuttu sovinistiksi, koska olen puuttunut mieskuvaajia useammin naiskuvaajien kelvottomaan materiaaliin. Mutta kyseessä on vain kuvat, se että ne ovat kelvottomia, ei johdu sukupuolesta, vaan siitä, mitä ovat. Sukupuoli ei merkitse mitään kyvyssä nähdä ja ajatella. Diane Arbus merkitsee minulle yhä erästä ainoista valokuvaajista, joka loi jotain aivan uutta ja hänen kirjansa ovat kuluneet hiirenkorville. Parhautta.
Tässä on syntymässä Suomen oloissa samanlainen tarina. lehtikuvaaja, jolla on ote visuaalisuuteen. Toivotaan, ettei häntä murskata, kuten Suomessa murskataan kaikki erilaiset ihmiset.
1 kommentti:
Virkistäviä kuvia.Kyllä.En luullut tällaisia enää olevankaan, kun isoissa lehdissä on toisenlaisia kuvia.
Lähetä kommentti