maanantai 29. toukokuuta 2017

Kuvottavia ilmiöitä

1. Valtaan pyrkivä Halla-aho laahuksineen on päätekijä kansan kahtiajaossa ja vihapuheen leimahduksen arkkitehti. Hänen rasistiset ulostulonsa myös Hommaforumissa saivat aikaan kaiken erillaisen vihaamisen eskaloitumisen Suomessa. Perussuomalaisen puolueen vihasiipi on katalysaattori masentuneiden ihmisten kunnon romahduksessa, lukuisissa itsemurhissa - joiden syyksi on ilmoitettu, ettei jaksettu enää rasistista vihaa, lasten pahentuneessa koulukiusaamisessa ja yhteiskunnan polarisoitumisessa.(koulukiusaamisen uusi terminologia tulee suoraan rasistisista ajatushautomoista - suvakkihuorat jne-  joita lapset..vanhemmiltaan termit oppineina surutta käyttävät heikompia kohtaan


2. Rautatientorin rasistileiri. Tyhjäntoimittajien joukko uhkailee  leirin luona käyviä journalisteja. On raportoitu väkivaltaa. Poliisin suojeluksessa leirissä päivystävät humalaiset rasistit antavat erikoisen kuvan Suomesta kun kesällä turistit saapuvat pääkaupunkiin.

3. Rasistijoukkojen ulkomainen johtokaarti. Suomen 700 000 + rasistia ( SK:n tutkimus) operoivat ulkomaiset toimijat. Hollantilainen, amerikkalainen, venäläinen ja marokkolainen. Kahdella heistä on huumetuomio ja yksi on sotkenut asiansa poliisin kanssa rikottuaan vainajien kuljetuksen sopimusehdot Turun seudulla.  Yhden heistä käytös on jatkuvaa väkivallalla uhkailua toisinajattelijoita kohtaan.. Toiminta on selkeästi ns. "viides kolonna"

4. Migrin pelkuruus. Yksikään Migrin jyrkkiä toimia tehtaileva henkilö ei pysyisi viikkoa hengissä Kabulissa tai Bagdadissa tai Syyrian kaupungeissa. Nämä alueet ovat heidän mielestään kuitenkin turvallisia sieltä henkensä edestä paenneiden palata. Erityisen kuvottavan tästä tekee  Migrin johdon ääriuskovaisuus ja Jeesuksensa opetuksiin verrattuna kaksinaamaisuus..

5. Poliisin rasisteihin kohdistama suojelu. Poliisilla on MV:ssä solvauksia syytäviä henkilöitä FB kaverinaan. Kun tästä huomauttaa kentäjohdolle --jotka vakuuttavat nollatoleranssia-- muuttuu mainittu FB profiili, eikä jatkokysymyksiin tule enää vastausta. Poliisikoulun oman tutkimuksen mukaan enemmistö poliiseista on tai tukee perussuomalaisia, joka taas on liikkeenä olemassa vain rasistisen asenteensa takia.  Tyyppiesimerkkinä Janitskinin ystäväksi ilmoittautunut Kiukkonen. Poliisi ja syyttäjälaitos ovat hyvin torjuvia toimimaan tai saattamaan loppuun rasistisen uhkailun ja vihapuheen tutkimuksia. ( HUOM. julkisuuden henkilöllä on alentunut yksityisyydensuoja myös nimensä suhteen! )

6. Rikoksia tehneiden, siis rikollisten nousu päättäjiksi kertoo paljon yhteiskuntamme tilasta äärioikeiston johtaessa maata. Helsingin wannabe pormestarista, Laitilan 30 rikoscasen kautta Oulun kaupunginvaltuustoon ja kaikkea siltä väliltä. Yhteiskunta, joka antaa rikollisten päättää asioistaan -etenee kohti kleptokratiaa.

7. Oikeistohallituksemme piittaamattomuus ihmisistä, jotka ovat marginaalissa. Yritys voi irtisanoa pahoinvoivan työntekijän ja unohtaa hänet, mutta voiko yhteiskunta sulloa marginaaliin kaikki ne, joilla ei ole riittävä kykyä selviytyä äärioikeistolaisen julmuuden keskellä?

8. Vuodesta toiseen poliitikkojen halu puuttua taiteeseen ymmärtämättä siitä mitään. Poliitikko on itseään varten toimiva sosiopaatti useimmiten. Hänen kaltaisellaan ei ole kykyä ymmärtää inhimillisyyden hienovaraisia variaatioita - joita taiteilijat toteuttavat. Silti poliitikot ovat murjoneet taiteilijoita omaa kuvaansa kirkastaaksen vuosikymmeniä. 

9. Lukeneisuuden romahduksesta ( erityisesti miehet) johtuva kyvyttömyys ymmärtää kirjoitettua tekstiä ja tästä nouseva viha, joka kohdennetaan kirjoittajaan. Tarve ylimielisesti kehua kielellisesti ja sanallisesti täysin väärin kirjoitettua äidinkieltä ja luulo -- että vain sellainen ihminen, joka kirjoittaa yhdyssanavirheitä sopii vakavasti otettavaksi.

10. Niinkutsutun "valtamedian" jatkuva solvaaminen. Kun solvaajan kanssa keskustelee, selviää poikkeuksetta, että hänelle valtamedia on baarissa ilmaiseksi luettu IS tai IL. Mediakritiikin opetuksen puutteesta johtuva käsitys on, että lehdillä on salaliitto.Masentavaa on hukattu mahdollisuus lukea ristiin vaikkapa viittä äärilaitojen lehteä esim kirjastossa ja mediaanin luominen näiden tavoista käsitellä asiaa. Kyvyttömyys ymmärtää että Suomessa on 4200 median osasta. Vasta ne kaikki yhdessä muodostavat valtamedian

11. Yleinen ja jatkuvasti paheneva miesten kulttuurikielteisyys ja viha erillaisia taiteeseen liittyviä ilmiöitä kohtaan - tähän liittyy homovihaa, naisvihaa ja suuri määrä yleistyksiä. Yleissivistyksen määrän romahdus ja tiedon halveksunta johtaa yhteiskunnan rakenteiden rapautumiseen. Jo nyt suomalainen yhteiskunta on kuin vanha viemäriputki, joka pysyy kasassa maalilla. Kun siihen lyö kyynärpään, paska tulvii ulos.


Kirjoittaja on 1.5.2017 eläkkeelle lehtikuvaajan työstä jäänyt kuvajournalisti - joka vasta nyt voi kirjoittaa auki mielipiteitään. Konservatiivisessa Suomessa omaehtoinen mielipide johtaa työn menettämiseen. Jatkossa saatan paljastaa aivan viereltä -40 vuotta- seuraamieni politikkojen ja virkamiesten tekoja, esim sukupuolista häirintää, ellen ole luvannut siitä vaieta