Rasistiryhmä Otanmäessä

Päivitys 2.10.2016 klo 17.35.
Jouduin sulkemaan kommenttialueen uhkausten takia. Flood kohdistui minuun ja läheisiini. Samalla kun rasistit ja fasistit protestoivat sananvapauden puutetta, he ovat valmiit kieltämään -kuolemalla uhaten-  minun ja muiden kriittisten ihmisten sananvapauden. Facebookin puolella Junes Lokka antaa tukensa alla olevalle uhkailulle.
Jos kuvittelette, että uhkaamalla minua tappamisella saatte minut hiljenemään, olette väärässä. Käytte laumana yksinään Teitä vastaan nouseen vanhan miehen kimppuun. Raukkamaista, mutta Suomelle niin tyypillistä. Allaolevan kuvan kaltaista olen saanut satoja.

---------------------------------------------Otanmäki
15.9.2016 seison mylly per olkapää koleassa, mutta kauniissa syyskelissä Otanmäessä muutaman kymmenen kilometrin päässä Kajaanista, vastaanottamassa rasistiryhmän bussikuljetusta Tampereelta. Mukana on tiettävästi kaksi maahantunkeutujaa eli marokkolainen Junes Lokka ja hollantilainen Marco de Wit

Ylläolevassa lauseessa voidaan katsoa olevan provokaatio. Otanmäessä kuulemani perusteella kutsun Tampereelta tullutta ryhmää rasisteiksi heiltä kuulemieni vihapuheiden perusteella. Maahantunkeutuja - sana on minulta provokaatio, minua harmittaa näiden ihmisten halu olla samalla suomalaisia ja samalla olla suomalaisia vastaan ja horjuttaa yhteiskuntaamme omaa etuaan ajatellen. 

Tämä ei ole lehti, tämä on blogi, joten käyttämäni kieli on osin "rehevää lehtikuvaajahuumoria" 

Seuraavassa kirjoitan kuvien perusteella siitä, mitä koin. Joka sanan punnitsen, että se olisi samalla totta, siis siteeraukset ym. Samalla haluan kertoa, miten paljon inhoan heikompien kiusaamista.

Tässä paikassa kaksi irakilaista pakolaista tappoi veitsellä suomalaisen, Otanmäessä asuvan miehen. Pakolaiset oli tuotu paikalliseen vastaanottokeskukseen ns. hankalina tapauksina viikkoa aiemmin. He olivat samana iltana pyrkineet ravintolaan. Jututtamieni paikallisten... (noin 15 henkilöä) mukaan heitä oli kiusattu ja tönitty. Naiset olivat nostaneet puseronsa ikkunan takaa näyttäen rintansa ja irakilaisille oli tehty loukkaavia eleitä. Myöhemmin yöllä he olivat surmanneet vahvasti humaltuneen isokokokoisen entisen nyrkkeilijän ja ottaneet tämän omaisuutta. Näin paljon sain selville. Sain tietää jopa sen koiran nimen, joka ruumiin löysi.
-
Paikalle sytytettiin kynttilöitä. Lapsia oli mukana, mutta vaikka yritin - ei kukaan antanut jututtaa lapsia siitä, mitä vanhemmat heille asiasta kertoivat.
-
Kun kuvasin ojasta kohti joukkoa, syöksyi sieltä mies minua johti. Hänellä oli kädessään jotain ja aivan kohdallani hän työnsi kätensä miltei rintaani kiinni. Kädessä oli pieni oranssi Ricochin actionkamera ja mies kuvasi lehdistökorttini. Sanomatta sanaakaan hän juoksi takaisin.
Koska olin teipannut kaksi peltilevyä maiharin sisäpuolelle, katsoin mitä tapahtuu. Puolassa 1982, hyvin pahassa tilanteessa löin minua pampulla hakannutta vastamielenosoittajaa kasvoihin D3:lla, jossa moottoriperä. Yritin pelastaa itseni vammautumiselta.
Hyvä, etten tehnyt samaa tässä - vaan odotin. En enää pelkää väkivaltaa niin paljon, kuin nuorena. Kun tulee hakatuksi, kuten minulle kävi muutamia kertoja sotakuvausten yhteydessä, oppii nopeasti tietämään, miten paljon se sattuu, miten rumaa jälkeä tulee. Nyt, vanhana pelko on häviämässä kokemusten alle. Kuitenkin väkivaltaa kannattaa ja pitää pelätä.

Rasistien ryhmä saapuu omalla bussillaan. Ryhmän jäsen kertoi, että bussi on käytetty, mutta hän ei tiennyt - kuka sen omistaa. Bussia oli kuulemma käytetty vastaavissa tilanteissa ennenkin. Bussin tavaratilassa oli äänentoistolaitteet, jotka pystytettiin poliisin osoittamaan rajattuun tilaan. Liikennöitsijän nimeä ei näkynyt ja bussin kyljessä oli tyylitelty Suomen lippu.

Rasistiryhmän saavuttua poliisi huolehti heistä tarkasti, kohteliaasti ja ilmeisesti tietoisena, keitä paikalle oli tulossa. Poliisi nousi bussiin ja opasti sen paikalle, johon se pysäköitiin ns. turvaan.. Poliisi nosteli kohteliaasti asettamaansa nauhaa rasistin mennessä sen ali ja hymyili heille ystävällisesti. Paikallinen mies oli keskustellu poliisin kanssa ja oli kysynyt: "missä nuo VOK:issa olevat ..miksi niitä nyt nimittäisi, ovat mielenosoituksen ajan. Poliisi oli neuvonut: "sano neekeriksi vaan ja hymyillyt"
Minulla on ollut 40 vuotta tapana mennä -- joskus tuntejakin aiemmin--- tapahtumapaikoille ja jutella kaikkien siihen suostuvien kanssa. Se tapa on pelastanut henkenikin pari kertaa. Jos sinulla tuleva journalisti on aikaa, kokeile samaa. Tässä kerron muistiinpanojeni pohjalta mitä minulle sanottiin. Kukaan ei antanut nimeään, ei edes ruumiin löytäjä.

Marco De Wit lähtee poliisin kanssa tutkimaan paikkaa, joka rasisteille oli osoitettu mielenosoitusta varten. Se oli aivan VOK:in edessä, rasistiryhmän huutelu kuului sisään. Ikkunat oli suljettu, eikä asukkaita päästetty pihalle tai ylipäätään ulos.

Tämä ilmiö on aina kiinnostanut minua, naiset jotka liittyvät rasisti- tai fasistisiin väkivaltaryhmiin kiinteäksi osaksi. Heitä olen kuvannut myös Saksassa äärioikeiston esiintuloissa ja monessa muussakin kriisissä. Puolan Solidaarisuudessa mukana oli kuvankauniita naisia mielenosoitusten eturivissä.
Jotta tämä juttu olisi niin asiallinen kuin mahdollista, en kuvaile henkilöä ja toimiaan ryhmässä. Uskon, että näillä groupieilla tai hengareilla on jokin tärkeä merkitys ryhmädynamiikan suhteen. Kuvasta on vasemmalta poistettu henkilö, jolla oli poistoon työnsä takia hyvä syy. Huomaat poiston kuvan pinnan epämääräisyytenä ja artefaktien toistuvuutena.

Ennenkuin joukko ryhmittyi aukiolla ja kadulle, aurinkolasipäisiä poikia kiipesi vastapäisen talon parvekkeille ja laski alas kaksi aivan  parvekkeen kokoista banderollia. Hieman kauempana rouva meni kysymään poliisilta, saavatko nuo vieraat mennä heidän rappuunsa ja laittaa julisteen esiin. En kuullut vastausta.
Banner sanoo: "Hallitus samaan selliin" ..... konteksti mielenosoituksen suhteen jäi minulle auki, vaikka olen mukana skenessä jossainmäärin.

Poliisit olivat vaitonaisia. He puhuivat rasistiryhmänkin kanssa minimaalisesti. VOK:in ikkunat olivat tiukasti kiinni. Keskustelin ruumiin löytäneen miehen kanssa, jonka kaveri olisi vienyt sianlihasoppaa vokkiin. Löytäjän mielestä mielensoituksen paikka oli väärä. Hänestä se olisi pitänyt olla poliisivankilan edessä Kajaanissa, jossa syytetyt olivat. Vokissa sisällä oli pelokkaita perheitä.



Olen pikselöinyt lasten kasvot. Ikävää on, että he olivat osa mielenosoittajaryhmää. En usko, että he kykenevät vielä arvioimaan omia tekojaan. Lapsia pitäisi säästää vihalta.

Jotkut kylttien kantajat koettivat mennä piiloon nähdessään kameran. Syntyi hauskaa kuurupiiloa. Voiko siitä päätellä, että he eivät olleet täysin sinut tilanteen kanssa. Jonkinlainen karttelu ja pelko näkyi paikallisten asenteessa. Tampereryhmä taas ei pelännyt kameraa, vaan kuvasi itse heti takaisin, kun heihin suuntasi kameran, eräs teki myös kurkunleikkaamista kuvaavia eleitä. Kuvaaminen oli vihaista, vihakuvaamista.
Kuin varoitus siitä - että ryhmää saa kuvata lain mukaan-  mutta kuvaaja vastaa seurauksista.
Uskon kollegan väitteeseen, että jonkinlainen arkisto / tietokantarekisteri on jossain median kuvaajista ja toimittajista, ehkä juuri siitä joukosta, joka uhataan tappaa ja uunittaa.

Marokkolainen Junes Lokka kuvasi kaiken ympärillään. Tarkoitus on varmaan käyttää aineistoa johonkin, joka ei minulle selvinnyt. Välillä tuntui että osallistujat kuvasivat enemmän kuin paikallolijoita oli. Väitetään, että näillä ryhmillä olisi henkilörekistereitä - ns. tappolistoja suvakeista, mene tiedä?

Kuten lähes aina, joukossa oli pari suurta ja vihaista koiraa mukanaan. Enimmäkseen ihmiset olivat vakavan ja eksyneen oloisia. Habitus ei ollut hipsterin. Vaatetus oli mustaa, tummaa ja samanlaista lenkkareita tai buutseja ja halpafarkkuja. Lippis oli miltei jokaisella. Miehiä oli 150:stä noin 95%. Ihmisten habituksesta sai nopeasti tietyn kuvan paikallaolijoista.


Alla tamperelaisten ryhmä. Marco DeWit on korokkeella ja Junes Lokka oikealla. Kun Lokka nousi puhumaan, hän kuvaili SPR rikollisjärjestöksi, joka pitää kieltää. Äänitin Lokan puheen kokonaan ja palaan sen väitteisiin myöhemmin. Kun Lokka puhui SPR:stä, viereltäni lähti vanhempi nainen kalvenneena ja itkien pois, menin ja kysyin tuliko hänen huono olo. " Tyttäreni on SPR:n veripalvelussa": kuului vastaus.

Tehdäänpä nosto tuolta joukon keskeltä, koska sieltä kuulin pyyntöjä päästä "iltapaskan kuvaan". Sitä en voi järjestää, mutta voin rajata kuvan pyynnön mukaan.

Annoin kuvalle nimen SUOMI 2016

Osassa julisteita haluttiin Suomi irti EU:sta. Typografialtaan liikuttava on tikkalakkimiehen "rajat kiinni", jonka taakse hän koetti mennä kameran nähtyään..
Ihmiset ovat niin tavallisen suomalaisen näköisiä, kuin mahdollista. Miltei perussuomalaisen näköisiä ja tämä ei viitannut puolueeseen. Voisin kuvitella vaihtavani sanasen kapakassa vaikka delfiinien kohtalossa..sitten tulisi trigger ja keskustelu loppui. Koettu on, monen monta kertaa.

Nyt meillä on kaksi ruumista lyhyen ajanjakson sisällä. Kummankin haudalla tanssitaan. Kuolleista otetaan kaikki irti omaneduntavoittelun takia. Koetetaan saada etua omaisista välittämättä.
HUOM! Myös meissä empaateissa on aivan sama piirre. Kukaan meistäkään ei uhreja tuntenut -- mutta näyttää, kuin he olisivat olleet kaikille tuttuja iätajat. Empaattien ongelmat ovat myös johdon keskittyminen henkilöille, joita ihaillaan. Ei käsitetä, että siten toimimme samoin kuin rasistit.
Väsynyttä toimintaa, jonka seuraukset on nähty moneen kertaan. Kansa, joka ei tunne historiaansa on tuomittu elämään sen uudestaan. Siltä tuntuu.

Lopuksi pelosta
Minua on uhattu kuolemalla monia kertoja kahden viimeisen vuoden aikana. Postilaatikossa on ollut ulostetta. Koirieni kielet on uhattu repiä irti. Paljon muutakin. Yöllisiä soittoja, naurua, hengitystä.  Uhkausten takana on toive herättää niin paljon pelkoa, että lopettaisin rasisti- ja fasistisivujen copyrightrikosten keräämisen ja raportoinnin. Rikos siis pitäisi saada tehdä, mutta sitä ei saisi huomioida.
-
Miltä pelko tuntuu?
Kun pelkää paljon, lamaantuu ja menee paniikkiin. Itselleni ei ole käynyt pelosta huolimatta niin. Olen enimmäkseen toimintakykyinen. Uhkan tunnen -- mutta vaikka se on ikävä ja jarruttava tekijä, koetan voittaa pelon. Sillä jokainen ihminen pelkää, psykopaatteja lukuunottamatta.
-
Teheranissa ensimmäisellä vaarallisella keikalla aivan edessäni meni luoti pienen tytön päähän ja osa aivoista lensi päälleni. Kykenin kuvaamaan. Mutta olen traumatisoitunut, tietysti.
-
Pelkoa ei saa päästää esiin. Sen kanssa pitää voida keskustella. Pelolle voi sanoa, että katsotaan vielä seuraavan kadunkulman taakse. Osa meistä vanhemmista lehtikuvaajista meni sinne, mistä muut tulivat pois vauhdilla. Pelko on se mörkö metsässä, jota pitää mennä tapaamaan sensijaan, että sulkisi siltä silmänsä. Ilman pelkoa ei voi olla rohkeutta. Rohkeakin pelkää, mutta tulee pelon kanssa toimeen.
Olen jo vanha ja minulla on helpompaa, elämä voi päättyä jo nopeastikin, mutta ymmärrän nuoren toimittajan pelon.
Kun isot miehet uhkaavat pientä (toimittaja)naista raiskaamisella ja hakkaamisella juttujen takia, pitää olla poikkeuksellisen sinut itsensä kanssa voidakseen tehdä työnsä.