sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Riittääkö pelin poikki viheltäminen.

15 000 ihmistä on viheltänyt pelin poikki. 
700 000 rasistia ja fasistia vihaa heitä nyt synkästi. Saavutettiinko jotain? Vain sanktiot auttavat. Järkipuheella ja mielenosoituksella ei saa mitään aikaan.
Roistot vastatkoot vankilassa yrityksestään tuhota järjestäytynyt yhteiskunta, oli se millainen tahansa. Parempi se kuitenkin on, kuin irralleen päässyt murhanhimo. Marssia uskalletaan, mutta kuka uskaltaa toimittaa oikeuteen ensimmäisen rasistisen mediarikollisen ja kiihottajan?
Pelkään, ettei kukaan. Sen olisi jo pitänyt tapahtua. Alinna näyte siitä, miten valemedia käynnistää ajojahdin erimielisyyden osoittajaa kohtaan ja langettaa hänelle murhatuomion.




















( 700 000 rasistia maassamme perustuu Suomen Kuvalehden tutkimukseen)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Puhutteleva video. Kiitos.