Pallo

Kun täyttää 65 vuotta, alkaa availla menneisyyden laatikoita ja jokunen niistä aukeaa viimeisen kerran.

Jotkut laatikoista ovat todellisia ja pölyisiä. Jotkut ovat mielen mustia laatikoita, joiden kansia on tuskallista avata. Tänään armon vuonna 2018 klo.14.50 avasin pinon alimmaisen. Keskellä laatikon autiutta oli PALLO vuodelta 1959.




Kuvan palloa virkkasin kouluvuoden nro.2. Pallo oli oman helvettini syvä kuilu. Virkkasin kädet likomärkinä kauhun hiestä Pahkamäen kansakoulussa Liedossa. Katsoin katederille, mistä opettajani Maila Orkkola RIP tuijotti pistävin silmin takaisin.
-
Kun lapsiparka virkkasi kierroksen pallon sydämen ympäri, tulos piti mennä näyttämään opettajalle. Hän otti pallon ja poikkeuksetta punehtui.
VÄÄRÄ SILMUKKA ... purkukäsi repi vaivoin virkatun hikisen langan irtisuoraksi.
PAHAKURKINEN kirkui Maila lapselle ja läimäisi millä käteen sattui. Jos ei esineellä - tuli poskelle kämmenestä. Anttiparka, jolla kummassakin kädessä vain sormipari ja ikuisesti noroina vuotavat silmät - sai lyöntejä eniten.
-
Minä pelkäsin, olin hyytelö. Lopulta otettuani virkkuukoukun käteen, koko ihoni tuli samantien punaisia laikkuja täyteen, nokkosihottumaksi sanoivat. Nyt tiedän, että psyykeni kamppaili ihottumaoireella hajoamista vastaan.
-
Monet muutkin pelkäsivät, mutta heitä hakattiin kotonakin päivittäin, joten pieni lisä ei vanhempiensa mukaan pahaa tehnyt. Minä sain selkääni varmuuden vuoksi aina, kun joku rikkoi jotain. Vihasin hakkaajia. Vihaan vieläkin, vihaan yhä syvemmin.
Lapsen kokema totaali epäoikeudenmukaisuus, johon ei apua saanut, mursi monen mielen. Vääryyden kokemus on ollut meillä monella pinnalla vuosikymmenet.
-
Orkkola laulatti meillä virsiä ulkomuistista sulhasensa sotaan menettäneen vanhanpiian raivolla. Hänelle jokainen kommunistin kakara oli venäläisen sotilaan symboli. Symboli tappoi hänen vänrikkisulhasensa jatkosodan alussa, lopetti rakkauden ja toi tilalle katkeruuden kaikkea kohtaan. Me lapset olimme niitä sotilaita ja saimme vankileirissämme rangaistuksen hengissä olemisesta, hengittämisestä. Olimme niitä lapsia, joita hän ei koskaan saanut.
-
Jos kansakoulussamme puolukkaohrapuuron oksensit kuppiin, huusi opettaja pahakurkistaan kuola roiskuen ja pakotti syömään oksennuksen ja puuronjämät.
Siitä saatana vieköön oppi, että kaikki menee alas, vaikka tulisikin ylös. Vieläkö ihmettelet, miksi me -40 luvun lopun ja -50 luvun alun lapset olemme rikki.
-
Tätä kärpässieniä syövää opettajahirviötä kunta palkitsi ja kehui naisvoimistelun tamburiinin kolistelun vuoksi. Mutta hyvä Lieto ja koko opetushallinto, sinulla oli povellasi kyitä, jotka tuhosivat kymmenien herkkien lasten elämän peruuttamattomasti.
-
Joissain maissa valtionhallinto tai osallinen pyytää tällaisia tapahtumia anteeksi - jopa saadakseen aikaan keskustelua. 
-
Päivitys 9.1.2018 klo 1300.
Linkitin tämän Liedon kunnan johtoryhmälle ja koulujen rehtoreille. Kunnan toimialajohtaja vastasi...ja opetushallitus ja sen pääjohtaja vastasi. Kiitos, liikutuin oikeasti hiukan, koska kukaan viranomainen ei yleensä vastaa bloggauksiini, jotka koskevat heidän aluettaan.

Hei,

Kiitos jakamisesta, se oli koskettava ja riipaiseva teksti. Olen pahoillani, että olet joutunut elämässä moista kokemaan. Yritämme kaikin keinoin pitää huolta, että kuvaamasi kaltaista yksikään lapsi nykyään ei joutuisi käymään läpi.

Ystävällisin terveisin,

Olli-Pekka Heinonen

En näe typoja, minulla on paha dysleksia. 
Sorry.
Synnyin sinisenä, 5:n pisteen vauvana, napanuora kaulan ympärillä.
Siten tulleesta vauriostakuulemma johtuu dysleksia. 
Tässä blogissa saa kommentoida anonyy-
minä, koska ystäväni moderoi
sisääntulevat kommentit,en-
kä näe kuin hänen hyväk-
symänsä. Jos vaatisin

nimeä, ei kukaan

 kommentoisi 

koskaan.

Blogis-

tille 

kom-

mentti

 on se mehu,

 jota nauttimalla jaksaa kirjoittaa.