lauantai 9. joulukuuta 2017

Kamerasta kuului raksahdus, kuva tuli...PÄIVITYS 10.12.

Tämän jutun linkitän, kuten aina ao. lehden visuaaliselle johdolle ja kuvaajille ym.
Koko blogistiurani aikana ei kukaan heistä, lehdestä riippumatta, ole reagoinut.
Kuin suomalaisen olisi mahdoton käsittää, että asioiden tekemiseen kuuluu kiinteästi niiden vastaanottajilta tuleva kritiikki, jotta teot paranevat. Laitan tuon vastaamattomuuden kyvyttömyyden piikkiin, ei ole sanottavaa, eikä kykyä nähdä ongelmia.
Toimitusten hierarkiaa ei haluta mennä muuttamaan, jollekulle jumalan asemassa oleva journalisti on toiselle osaamaton pöljä. Journalismissa veneen keikuttaja heitetään jokeen, aina. Siksi journalismi on tässä ja nyt, tilanteessa - jossa maailma on visuaalisesti raivokkaan kehityksen tilassa, mutta tässä maailmankolkassa sitä ei nähdä tai...pystytä näkemään osaamattomuuden vuoksi.

HS kuvaaja on käynyt Koreassa kuvaamassa Shamaanijuttuun kuvia. Kysyn rehellisesti, miksi? Julkaistut kuvat ovat visuaalisesti niin kelvottomia, että ne olisi voinut ottaa gesmillä kuka tahansa shamaanien lähipiiristä. Lehtikuva ei saa olla pelkkä tasoon tuijottava ja sen tason reprodusoiva näpsy. Lehtikuvassa on oltava koko juttu. Kuvan pitää vetää katsoja lukemaan, eikä työntää katsojaa ulos, kuten tässä. Olette varmaan jo väsyneet lukemaan tätä vuodesta toiseen. Minäkin olen väsynyt kirjoittamaan tätä samaa vuodesta toiseen materiaalin heikentyessä jatkuvasti.

Syy kaikkeen on täydellinen hiljaisuus, totaali keskustelun puute. Kukaan ammattilainen ei sano julki sanaakaan. Jos sanoo - käy huonosti. Journalistiliitto ei puhu tästä mitään, antaa vain lehdessään neuvoja, miten toimittaja saa haastateltavan pään mukaan ruutuun, kun videota kuvataan. Kuvajournalistit ry- ei reagoi mitenkään, heidän FB sivunsa päivitysten alla ei useimmiten ole sanaakaan keskustelua. Lehtien sisällä ei keskustella, ongelman tajuavien kuvaajien kollegat nauravat kuppilassa, jos aiheesta puhuu ja siirtyvät käsittelemään jääkiekkotuloksia. Toimittajajärjestöjä tämä ei kiinnosta mitenkään, heille kuva on noneksistenssi. Ikonoklastisuus vallitsee ja kun kirjoitan kuvasta saa palautteita kuten "kusipää homo kattele taakses ku keravalla kävelet."

Syvä ja raju keskustelu parantaisi ratkaisevasti lehtien kelvotonta visuaalisuutta ja saattaisi tuoda takaisin lukijoita.

Kuva copyright HS / Rio Gandara . Kuvasitaatit kuvajournalismin kritiikkiä varten.
Alan siis jo itsekin väsyä huutamaan kuvannollisesti Ursulan rannasta Tallinaan toivoen, että joku tajuaisi. Koetetaan silti.
Katso itse.
Kuvat ovat tasossa. Mistään ei ala mitään. Mikään oleellinen ei tule esiin otsikojen ja ingressin tueksi. Ei tämä ole reportaasi. Tämä on pohjoisuomalaisen kylälehden paikallisen itämaisen ravintolan mainoksen näköinen tuote. Miksi HS:n visupäällikkötaso antaa julkaista tällaista? Olisi todella hienoa kuulla vastaus-





PÄIVITYS 10.12.klo 16.30: 
Samaan ryhmään ylläolevan kanssa voi liittää Meltion kuvat Ukrainasta. Meltion rohkeus ei korreloi hänen kuviensa visuaalisen voiman kanssa. Mies osaa päästä mukaan aktioniin ja on epäilemättä rohkea. Mutta se ei auta, jos ei osaa juurikaan kuvata.
HS käyttää läpi sivun ja alun toistakin kuvan kahdesta möykystä, joiden välissä saattaa olla ihminen ja jotain sotkua. Täsmälleen sama ongelma kuin yllä Koreakuvissa, sotkua josta kuvaaja ei kykene nostamaan esiin voimaa.
Kuvateksti koettaa selventää kertomalla venäläisvalmisteisista ym. Hm...kumpikin osapuoli käyttää venäläisvalmisteista kalustoa. Alkavatko katsojat tottua epätoivoisen huonoon visuaalisuuteen? Onko visuaalisuus nykykuvaajille olematon suure ja ainoa merkittävä asia on päästä seisomaan jonkin jutussa mainitun esineen tai asian viereen ja painaa laukaisijaa visuaalisuudesta piittaamatta, tai edes osaamatta piitata.

Kuvan copyright Niklas Meltio / HS, kuvasitaatti kuvajournalismin kritikkiä varten. Kananmunien copyright kana.



Jokainen tunnistaa kananmunakorin, vaikka siitä näkyy vain viidesosa. Norsusta ei tarvitse näyttää kuin kärsänpää ja kaikki tietävät kenestä on kyse. Miehistökuljetusautosta ei tarvitse näyttää kaikkea kertoakseen, että ollut paikalla. Tuosta kuva-alasta löytyy paljon mahdollisuuksia näyttää jäätyneeseen konfliktiin kuuluvia tendenssejä - mutta tuo näkyvissä oleva ei ole yksikään niistä.

Post Scriptum: Onko tässä koko 20 vuoden kirjoittelujeremiadissa yhtään mitään järkeä? Vastaan itselleni, ei ole. Ei niin yhtään mitään. Turhaan kirjoitan, sitä ei tarvitse minulle viittä kertaa päivässä kirousten ja uhkailujen sävyttämänä kertoa.
Kuvajournalismin tilanne on muuttunut hitaasti - kuten sammakko, joka pannaan kiehuvaan veteen ja lämpöä aletaan hitaasti nostaa. Yksi syy romahdukseen on siskoenergialla ja siskojen hyväksynnällä työt vallannut naiskuvaajien joukko. Naistoimittajat käyttävät heitä koska - naisia. Substanssiosaaminen riittää pönötyksiin. Mutta heistä on pakko puhua hyvää ja työn arviointi ei ole sallittua, koska - naisia.
# metoo tuli ja pysyy, Weinstein boseen, hyvä. Mutta kuka laskee ne lapset
(
lue miesressukat, jotka eivät ole voineet valita sukupuoltaan, eivätkä ole ahdistelleet ketään), jotka viemäriin pesuveden mukana. Ne miehet, jotka esimerkiksi sekä uskaltavat kuvata luotisateessa, että osaavat kuvata luotisateessa.
Heitä lienee Suomessa pari-kolme. Hei eivät näitä keikkoja kuitenkaa tee.
Toinen syy romahdukseen on mieskuvaajien kasvava piittaamattomuus visuaalisuudesta, katso TV uutisia ja hallituksen infoa, eturivissä istuu samat 7 mieskuvaajaa rivissä ja kaikilla sama toimintamalli. Lyijytaskuja riittää, mitä välii - sama palkka.

Noh..kun sitten media tarvitsee henkilön kertomaan miten hyvin alalla menee, otetaan perusasiantuntija esim HK Hämäläinen, jolta tiedetään saatavan oikeat asiat painettaviksi. Ihan niinkuin YLE käyttää aina samoja asiantuntijoita -vaikkapa terrorismin suhteen rva Malkkia. Näin ei staattinen tilanne horju, eikä kenenkään tarvitse ajatella.
Näillä mennään ja hiljaa ollaan, amen.