Tästä valokuvakilpailusta olen kirjoittanut monet kerrat. Se kun on yhtä hauskaa, kuin kettuilla norjalaisille huulirasvasta. Voittajakuva, jossa täytetty lintu tms. istuu ja muka nokka pyöreenä tsiigaa maisemaa...inhimillistettynä kaikissa medioissa antropomorfismia käytellen...on laimea kuva visuaalisuuden suhteen ja perustuu siihen, että maisema on armottoman komea, mutta...softi.
Olen tuossa käynyt itsekin, tosin en strutsia kuvaamassa, vaan hakemassa saksalaista sotaromua 30 vuotta sitten. Muistan kyllä että henkeä salpasi, kun pilvet repesivät hetkeksi. Mutta kuten tuhat kertaa olen kirjoittanut, on omituisen anaalia kuvata tunnelma sensijaan, että kokisi tunnelman ilman aukkoja ja aikoja.
-
Luontokuvaus lienee suurin valokuvauksen osa-alue, jota harrastetaan Suomesssa. Ja hyvä niin. Pysyvät amatöörit puskissa sensijaan, että harrastaisivat lehtikuvausta. Ala on jo tuhoutunut - joten toisaalta voisi olla hauskaakin nähdä, millaisen ilmaiskuvan futiksesta posauttaisi karvakasoja piilokojusta kuvannut partaveikko.
-
Tämä kuva tuli voittamaan sarja ihminen ja luonto.
Tästä voi hiukan kirjoittaakin, kun kukaan ei lähde leikkiin mukaan, jossa tunturissa maisemaa katsovan siivekkään sijaan laitettaisiin esim leijona. Mä osaisin tehdä hienon varjonkin jellonan alle. Menis täydestä jossain päin maailmaa. " The last finnish lion is watching down at his lost hunting grounds." Nyyh....
-
Sarjavoittajakuvassa hauska nalle työntää rannalle venettä käytyään a) kalassa b) naapurikunnan ALKO:ssa, kun pullokin näkyy vedessä.
Onhan se niin, että kaikkein dramaattisimmat kuvat suurpedoista otetaan kuvauskojuista, joita on siroteltu soiden vierille ympäri itärajaa. Suolle dumpataan paikallisen maanviljelijän itsestäänkuollut nassupossu ja ostetaan kaljat sun muut eväät kojuun ja aletaan sankarillisesti odottamaan, milloin "aito luonnonmukainen" peto saapuu paikalle. Poijes lähtiessä jää eväspaperit, omat paskakasat vessapapereineen ja oluthylsyt kojun takamaastoon näyttämään paikan, missä luonto ja ihminen kohtasivat.
-
Karhu ei huvikseen veneeseen mene tai venettä työntele, ellei veneessä ole safkan hajua tai veneen alla tai takana ole muhevasti mädännyt pala ao.possua. Vene on tuollainen limisaumajärvipaatti, osin tervassakin. Mutta jotain outoa siinä on.
Osa paatista on joko hiottu puulle tai sisälaita on vain osin tervattu. Miksi niin. Veikkaan, että paatti on ollut emännän kukkapenkkinä ja keksitty viedä skutsiin karhua varten. Paatissa ei ole airoja, ei äyskäriä, ei tappia, ei tuhtoja, ei nartsoja, ei sitäsuntätä. Paatti on feikki. Amen.
Paatti on viritetty paikkaan, jossa karhuparka joutuu sotkemaan koipensa mutaan tavoitellessaan jotain, joka venhossa lemuaa.
-
Onko tämä sitten luontokuvausta. Puolikesy kuvauskojukarhu johdatettu nuuskimaan epävenettä --- mene tiedä. Kuten kirjoitin, on luontokuvaus sama asia kuin hiihtodoping. Kaikki tietävät, että jokainen hiihtäjä on aineissa, mutta siitä ei haluttaisi puhua. Karhulla sama juttu. Luontokuvaus on enimmäkseen jonkinasteista kusetusta, jos ei olisi --- saisi metsässä ikänsä kamera ojossa kävelevä kuvaaja karhun persustan näkyviin kerran elämässään...eikä silloinkaan ehtisi ottaa kuvaa.
Olen tuossa käynyt itsekin, tosin en strutsia kuvaamassa, vaan hakemassa saksalaista sotaromua 30 vuotta sitten. Muistan kyllä että henkeä salpasi, kun pilvet repesivät hetkeksi. Mutta kuten tuhat kertaa olen kirjoittanut, on omituisen anaalia kuvata tunnelma sensijaan, että kokisi tunnelman ilman aukkoja ja aikoja.
-
Luontokuvaus lienee suurin valokuvauksen osa-alue, jota harrastetaan Suomesssa. Ja hyvä niin. Pysyvät amatöörit puskissa sensijaan, että harrastaisivat lehtikuvausta. Ala on jo tuhoutunut - joten toisaalta voisi olla hauskaakin nähdä, millaisen ilmaiskuvan futiksesta posauttaisi karvakasoja piilokojusta kuvannut partaveikko.
-
Tämä kuva tuli voittamaan sarja ihminen ja luonto.
Tästä voi hiukan kirjoittaakin, kun kukaan ei lähde leikkiin mukaan, jossa tunturissa maisemaa katsovan siivekkään sijaan laitettaisiin esim leijona. Mä osaisin tehdä hienon varjonkin jellonan alle. Menis täydestä jossain päin maailmaa. " The last finnish lion is watching down at his lost hunting grounds." Nyyh....
-
Sarjavoittajakuvassa hauska nalle työntää rannalle venettä käytyään a) kalassa b) naapurikunnan ALKO:ssa, kun pullokin näkyy vedessä.
Kuva ja © Ilkka Niskanen ja Vuoden luontokuvakilpailu.
Onhan se niin, että kaikkein dramaattisimmat kuvat suurpedoista otetaan kuvauskojuista, joita on siroteltu soiden vierille ympäri itärajaa. Suolle dumpataan paikallisen maanviljelijän itsestäänkuollut nassupossu ja ostetaan kaljat sun muut eväät kojuun ja aletaan sankarillisesti odottamaan, milloin "aito luonnonmukainen" peto saapuu paikalle. Poijes lähtiessä jää eväspaperit, omat paskakasat vessapapereineen ja oluthylsyt kojun takamaastoon näyttämään paikan, missä luonto ja ihminen kohtasivat.
-
Karhu ei huvikseen veneeseen mene tai venettä työntele, ellei veneessä ole safkan hajua tai veneen alla tai takana ole muhevasti mädännyt pala ao.possua. Vene on tuollainen limisaumajärvipaatti, osin tervassakin. Mutta jotain outoa siinä on.
Osa paatista on joko hiottu puulle tai sisälaita on vain osin tervattu. Miksi niin. Veikkaan, että paatti on ollut emännän kukkapenkkinä ja keksitty viedä skutsiin karhua varten. Paatissa ei ole airoja, ei äyskäriä, ei tappia, ei tuhtoja, ei nartsoja, ei sitäsuntätä. Paatti on feikki. Amen.
Paatti on viritetty paikkaan, jossa karhuparka joutuu sotkemaan koipensa mutaan tavoitellessaan jotain, joka venhossa lemuaa.
-
Onko tämä sitten luontokuvausta. Puolikesy kuvauskojukarhu johdatettu nuuskimaan epävenettä --- mene tiedä. Kuten kirjoitin, on luontokuvaus sama asia kuin hiihtodoping. Kaikki tietävät, että jokainen hiihtäjä on aineissa, mutta siitä ei haluttaisi puhua. Karhulla sama juttu. Luontokuvaus on enimmäkseen jonkinasteista kusetusta, jos ei olisi --- saisi metsässä ikänsä kamera ojossa kävelevä kuvaaja karhun persustan näkyviin kerran elämässään...eikä silloinkaan ehtisi ottaa kuvaa.
