Niin elät, kuin voitelet.
Lupasin Kameralehdelle jutun korruptiosta. Minun piti aloittaa kolumnien kirjoittaminen lehteen muutama kuukausi sitten. Tähän ensimmäiseen juttuun homma tyssäsi. Editoidusta versiosta piti poistaa terä ja kärki, annoin lopputilin itselleni.. Ymmärrän kyllä, ettei Suomessa voi, eikä saa puhua journalismin sisäisistä hankalista asioista. Sellaista kutsutaan itsesensuurin lisäksi rakenteelliseksi korruptioksi. Alla juttu sellaisena, kuin sen piti olla.
Huomaa seuraava. Kerron murto-osan siitä, mitä tiedän. En halua oikeuteen ja osasta tapahtumista olen luvannut vaieta ikuisesti.
1977 osasin lehtikuvata, mutta olin lapsi henkisesti. New York Times lähetti Suomeen kalastusharrastuspesialistin, maailmankuulun alallaan. Häneltä opin tärkeän moraliteetin.
Menimme Vääksyyn Rapalan uistintehtaille. Keikan jälkeen sain hävetä silmät päästäni.
Jenkkityyliin haastis oli pitkä ja syvä. Poikarapala tarjosi lopuksi tehtaan eteisessä lähtijöille lahjaksi … puurasiallisen Rapalan uistimia. NY Times toimittaja katsoo poikarapalaa ja sanoo. " "Thanks but no thanks. I`ll receive only the matter, that goes down in my system"
Minä mokaan ja sanon: "No jos ei hän halua, niin minä innokkaana kalastajana otan mielelläni". Toimittaja katsoo minua kuin koiranläjää. Syystäkin.
Matkalla Helsingiin saan kuulla luennon journalistien oikeuksisista, joihin liittyy valtava määrä velvollisuuksia. Paljon enemmän kuin oikeuksia. Senkoommin en ole ottanut vastaan lahjuksia, yhteen kertaan loppui. Kunpa nytkin vanhemmat journalistit kertoisivat nuorille mitä tehdä, mutta ketju on katkennut..
Kuva korruptiosta on hankala juttu. Koetetaan symbolin kautta. Myrskyn tulon aistii ja tietää, ettei mitään voi. Mielen täyttää ahdistus jatkamisesta pimeyteen. Tai voi pysähtyä ja pitää ovet kiinni ja estää kauhun pääsy sisään.
Toimituksiin valuu tavaraa. Korruptiona saadut kirjat, levyt, elintarvikkeet ja alkoholit menevät toimittajille sukkelasti. Joskus saadaan lehdessä ilmoittavasta lähikaupasta kinkku, ja mukana on kossupullo. Päätoimittaja menee vaimon kanssa Bahamalle ja kirjoittaa jutun kehuen järjestelyjä. Lifestyletoimittaja saa 4hv perämoottorin,kun urheilukauppa sai kuukauden kesäkampanjan 33% halvemmalla. Pankista laina tulee alikorolla, jos olet paikallislehden toimituspomo. Toimituksille tarjottuja lahjoja käytetään myös palkintoina, matka epämääräiseen toimeksiantoon kytkettynä saa osan kuvaajista unohtamaan lojaalisuuden kollegoilleen ja yleisölle. Lehtikuvaaja on toimituksen hierarkiassa alin tekijä, heille voi asettaa korruptiosyöttejä helpommin kuin toimittajille. Erillaisuus rangaistaan, rakenteelliseen korruptioon suostumaton kuvaaja jää ryhmän ulkopuolelle, mikä tekee erityisesti freetyön vaikeaksi.
Näkyvä korruptio on poikkeus, rakenteellinen tavallista, mutta kummatkin moraalittoman journalistin virhe. Kaikki eivät korruptoidu. Takavuosina ilmaisen alkoholitarjoilun aikana se oli yleisempää. Eniten korruptoituvat matkailutoimittajat, autotoimittajat ovat toinen ryhmä, jotkut heistä eivät koskaan joudu ostamaan omaa autoa. Urheilutoimittajat masutetaan usein tanakasti. Seuroille positiiviset jutut ovat tärkeitä. Lifestyletoimittajille saattaa unohtua gesmi tai stereot himaan.
Ruokatoimittaja saattaa syödä jutunteon ulkopuolella ilmaisen lounaan ja pari lasillista siihen päälle. Kulttuuritoimittajalle voi ilmaantua liput konserttiin ulkomailla, eikä kulttuurissa tarvitse ostaa kirjoja. Muotitoimittajalle kelpaavat vaatteet.
Alkoholiin liittyvän korruption seurauksena osa journalisteista sairastui alkoholismiin 60-90 luvuilla. Oli lehtikuvaajia, joiden päivän agenda koostui kosteista infoista. Heidän rulliaan kehiteltiin illalla kimpassa raivoa niellen. Tilaisuudet alkoivat vasta kun käytävästä kuuluin viinakärryjen kilinää. On varmaa, että humalainen kuvaaja ei piitannut visuaalisesta journalismista. Mutta onneksi oli lehtikuvaajia, jotka pysyivät kuivina, heidän kuvansa jäävät historiaan. Yleistää ei saa.
Voiko lehtikuvaajan siis lahjoa? Kyllä voi ja lahjotaan. Monen kuvaajan koulutus on heikkoa. Siitä johtuu arvostelukyvyttömyys. Kuvaajan sai ennenvanhaan kuvaamaan miellyttävästi, kertomalla että viinat ja naiset oli maksettu ja odottivat saunamajalla saaressa, jonne kuljetus. Zappaklubi, lehtikuvaajat RY:n alajärjestö, oli organisaatio järjestön sisällä. Heitä kiinnosti muukin, kuin kolariton keskiviikko. Autoja sai lainaan vaikkapa ambulanssintoimittajalta ja klubilaiset ajoivat tiettävästi journalististatuksella saariin lossijonoista ohi. Zapan aikaansaaman rakenteellisen korruption seuraukset näkyvät vieläkin lehtien kuvaajapopulaatiossa vääristyminä. Kaverit otettiin töihin substanssista riippumatta ja lehtikuvauksen romuttuminen johtuu osittain vanhan kaartin kyvyttömyydestä nähdä uusi aika ja sen vaatima ryhdistäytyminen.
-
Lehtikuvaajat ry oli osin korruptoitunut takavuosina ja lopetti pankkikytkentänsä vasta 2000 luvulla. Voittaakseen kilpailussaan, kuvaajat käyttivät sisäistä sensuuria ja yhteiskunnallisuus ei siksi ollut esillä. Pankkisalissa ei saanut olla sopimattomia kuvia.
SLK ry:n kilpailun näyttely kierrätettiin ympäri Suomea oikeistolaisissa pankeissa (KOP, Merita), joten sitä näkivät vain tietyn poliittisen kannan ihmiset.
SLK:n kuukausikokoukset olivat maahantuojien saunatiloissa. Tapaamisissa oli virhe koettaa puhua kuvajournalismista. Hierarkiassa korkeampi kuvaaja karjaisi sellaiset turhanpäiväisyydet hiljaiseksi. Nytkin korruptio vaikuttaa lehtikuvaajiin. Heidän kilpailunsa peruttiin viime vuonna, kun he eivät saaneet sponsorirahaa.
-
Lehtikuvauksen sisällä oli ja on toki monta koulutettua kuvaajaa, jotka eivät korruptoituneet, eivätkä suostuneet myöskään vaikenemaan. Heihin ei edes vaikuttanut, että kuvattava kohteli huonosti, materiaali oli silti neutraalia.
Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, myötäilijöitä ja vastarannan kiiskiä. Myös lehtikuvaajissa on molempia. Rakenteellisesti korruptoitunut kuvaaja on helpommin käsiteltävissä ja suostuu tekoihin, jotka eivät enää perustu journalistin ohjeisiin, eivätkä paljasta yhteiskunnan kipupisteitä. Moraali ratkaisee ja moraaliton tulee aina taloudellisesti paremmin toimeen.
-
Korruptio ei siis ole vain rahan, käteisen vastaanottamista, vaan se on laajemmin järjestelmän sudenkuoppien käyttämistä. Kuvajournalismin tekijöiden suhteen se on kuin kuuluisa sininen hevonen, joka seisoo maalitaulu kyljessään - mutta paikassa, jossa sitä ei voi kuvata eikä nähdä koska se kuuluu henkilölle, jolla on liikaa valtaa tai joka fasistien ja rasistien tavoin uhkaa väkivallalla ja estää siten näkemisen. Siellä se hevonen silti on ja sen ohi kävellään metrin päästä,mutta kukaan ei hankaluuksien pelossa ota kuvaa.
Rakenteellinen korrutio on myrkyttänyt kuvajournalismin kymmenien vuosien aikana ja
saanut aikaan tilanteen jossa vain koreografian, mielistelyn ja ihmisillä pelaamisen osaava voi tehdä enää kujoa. Siitä seuraa se valtava osaamisvaje, jossa nyt eletään. Ja siitä seuraa myös kuvien vajaakäyttö ja lopulta lehtien alasajo kiihtyvästi. Kukaan ei loputtomiin jaksa katsoa printistä roskaa.
Mihin lehtikuvaajien korruptio ja Omertan laki on johtanut?
Kun uskottavuus häviää, lukee akkreditointipapereissa kuvaajan kohdalla: " Toimittajan mukana kulkeva henkilö" . Olisiko meidän pitänyt olla suoraselkäisempiä?
Sanastoa:
Kak maslas, kak zivut = venäjää ja tarkoittaa siis..Kuten voitelet, niin elät.
Omertan laki = vaikenemisen laki
Luettuani muutaman kerran läpi ja hävettyäni, etten voi paljastaa pahimpia tietämämiäni (kuva)journalistisen korruption tapahtumia vuosikymmenien takaa, päätin ottaa käyttöön vanhan kunnon
-Kuukauden kärsä- palkinnon. Myönnän sen eniten mokanneelle journalistille kerran kuussa. Jos sinulla on ehdotuksia tapahtumakuvauksineen...laitapa tulemaan.
En paljasta mainitsemiani tapauksia, koska ao henkilöt ovat elämässään käsineet traagisia menetyksiä ja suurta surua ja maksaneet karman laille monin kerroin tapahtumat. En lyö lyötyä.
Syyt:
Janitskin on kuluneiden kahden vuoden aikana aiheuttanut enemmän ahdistusta lapsille kuin kukaan muu Suomessa. Janitskinia voi kutsua koulukiusaamisen isäksi. Hänen tekojensa seurauksena sadat lapset ovat joutuneet huoritelluiksi, karvaranteilluiksi, matutetuiksi, tms. solvauksien kohteeksi päivittäin.
Janitskin on kohdentanut säälimätöntä ivaa kuvankäytöllä henkilöihin, joiden kanssa on eri mieltä.
Näiden ihmisten lapset tai heidän tuttujensa lapset ovat säännönmukaisesti saaneet osakseen säälimätöntä koulukiusaamista. Janitskin on myös varastanut eniten juttuja ja kollegoitteni lehtikuvia, kuin yksikään toinen henkilö. Hänen koko toimintansa perustuu copyrightvarkauksille ja kuvien ja juttujen väärentämiselle. Kollegoillani on ollut vaikeuksia selittää kuvattaville, etteivät nämä joudu Janitskin MV:ssä revittäviksi ja tämä on johtanut myös ansionmenetyksiin.
Luovutan ao esineen Janityskinille, kun hänet saadaan karkumatkaltaan Suomeen vastamaan rikoksistaan ihmisyyttä vastaan. Näin Janitskin saa edes yhden journalistisen palkinnon - menetettyään Bonnier palkinnon kirjoitustaitoiselle J. Arolle.
Lupasin Kameralehdelle jutun korruptiosta. Minun piti aloittaa kolumnien kirjoittaminen lehteen muutama kuukausi sitten. Tähän ensimmäiseen juttuun homma tyssäsi. Editoidusta versiosta piti poistaa terä ja kärki, annoin lopputilin itselleni.. Ymmärrän kyllä, ettei Suomessa voi, eikä saa puhua journalismin sisäisistä hankalista asioista. Sellaista kutsutaan itsesensuurin lisäksi rakenteelliseksi korruptioksi. Alla juttu sellaisena, kuin sen piti olla.
Huomaa seuraava. Kerron murto-osan siitä, mitä tiedän. En halua oikeuteen ja osasta tapahtumista olen luvannut vaieta ikuisesti.
1977 osasin lehtikuvata, mutta olin lapsi henkisesti. New York Times lähetti Suomeen kalastusharrastuspesialistin, maailmankuulun alallaan. Häneltä opin tärkeän moraliteetin.
Menimme Vääksyyn Rapalan uistintehtaille. Keikan jälkeen sain hävetä silmät päästäni.
Jenkkityyliin haastis oli pitkä ja syvä. Poikarapala tarjosi lopuksi tehtaan eteisessä lähtijöille lahjaksi … puurasiallisen Rapalan uistimia. NY Times toimittaja katsoo poikarapalaa ja sanoo. " "Thanks but no thanks. I`ll receive only the matter, that goes down in my system"
Minä mokaan ja sanon: "No jos ei hän halua, niin minä innokkaana kalastajana otan mielelläni". Toimittaja katsoo minua kuin koiranläjää. Syystäkin.
Matkalla Helsingiin saan kuulla luennon journalistien oikeuksisista, joihin liittyy valtava määrä velvollisuuksia. Paljon enemmän kuin oikeuksia. Senkoommin en ole ottanut vastaan lahjuksia, yhteen kertaan loppui. Kunpa nytkin vanhemmat journalistit kertoisivat nuorille mitä tehdä, mutta ketju on katkennut..
Toimituksiin valuu tavaraa. Korruptiona saadut kirjat, levyt, elintarvikkeet ja alkoholit menevät toimittajille sukkelasti. Joskus saadaan lehdessä ilmoittavasta lähikaupasta kinkku, ja mukana on kossupullo. Päätoimittaja menee vaimon kanssa Bahamalle ja kirjoittaa jutun kehuen järjestelyjä. Lifestyletoimittaja saa 4hv perämoottorin,kun urheilukauppa sai kuukauden kesäkampanjan 33% halvemmalla. Pankista laina tulee alikorolla, jos olet paikallislehden toimituspomo. Toimituksille tarjottuja lahjoja käytetään myös palkintoina, matka epämääräiseen toimeksiantoon kytkettynä saa osan kuvaajista unohtamaan lojaalisuuden kollegoilleen ja yleisölle. Lehtikuvaaja on toimituksen hierarkiassa alin tekijä, heille voi asettaa korruptiosyöttejä helpommin kuin toimittajille. Erillaisuus rangaistaan, rakenteelliseen korruptioon suostumaton kuvaaja jää ryhmän ulkopuolelle, mikä tekee erityisesti freetyön vaikeaksi.
Näkyvä korruptio on poikkeus, rakenteellinen tavallista, mutta kummatkin moraalittoman journalistin virhe. Kaikki eivät korruptoidu. Takavuosina ilmaisen alkoholitarjoilun aikana se oli yleisempää. Eniten korruptoituvat matkailutoimittajat, autotoimittajat ovat toinen ryhmä, jotkut heistä eivät koskaan joudu ostamaan omaa autoa. Urheilutoimittajat masutetaan usein tanakasti. Seuroille positiiviset jutut ovat tärkeitä. Lifestyletoimittajille saattaa unohtua gesmi tai stereot himaan.
Ruokatoimittaja saattaa syödä jutunteon ulkopuolella ilmaisen lounaan ja pari lasillista siihen päälle. Kulttuuritoimittajalle voi ilmaantua liput konserttiin ulkomailla, eikä kulttuurissa tarvitse ostaa kirjoja. Muotitoimittajalle kelpaavat vaatteet.
Alkoholiin liittyvän korruption seurauksena osa journalisteista sairastui alkoholismiin 60-90 luvuilla. Oli lehtikuvaajia, joiden päivän agenda koostui kosteista infoista. Heidän rulliaan kehiteltiin illalla kimpassa raivoa niellen. Tilaisuudet alkoivat vasta kun käytävästä kuuluin viinakärryjen kilinää. On varmaa, että humalainen kuvaaja ei piitannut visuaalisesta journalismista. Mutta onneksi oli lehtikuvaajia, jotka pysyivät kuivina, heidän kuvansa jäävät historiaan. Yleistää ei saa.
Voiko lehtikuvaajan siis lahjoa? Kyllä voi ja lahjotaan. Monen kuvaajan koulutus on heikkoa. Siitä johtuu arvostelukyvyttömyys. Kuvaajan sai ennenvanhaan kuvaamaan miellyttävästi, kertomalla että viinat ja naiset oli maksettu ja odottivat saunamajalla saaressa, jonne kuljetus. Zappaklubi, lehtikuvaajat RY:n alajärjestö, oli organisaatio järjestön sisällä. Heitä kiinnosti muukin, kuin kolariton keskiviikko. Autoja sai lainaan vaikkapa ambulanssintoimittajalta ja klubilaiset ajoivat tiettävästi journalististatuksella saariin lossijonoista ohi. Zapan aikaansaaman rakenteellisen korruption seuraukset näkyvät vieläkin lehtien kuvaajapopulaatiossa vääristyminä. Kaverit otettiin töihin substanssista riippumatta ja lehtikuvauksen romuttuminen johtuu osittain vanhan kaartin kyvyttömyydestä nähdä uusi aika ja sen vaatima ryhdistäytyminen.
-
Lehtikuvaajat ry oli osin korruptoitunut takavuosina ja lopetti pankkikytkentänsä vasta 2000 luvulla. Voittaakseen kilpailussaan, kuvaajat käyttivät sisäistä sensuuria ja yhteiskunnallisuus ei siksi ollut esillä. Pankkisalissa ei saanut olla sopimattomia kuvia.
SLK ry:n kilpailun näyttely kierrätettiin ympäri Suomea oikeistolaisissa pankeissa (KOP, Merita), joten sitä näkivät vain tietyn poliittisen kannan ihmiset.
SLK:n kuukausikokoukset olivat maahantuojien saunatiloissa. Tapaamisissa oli virhe koettaa puhua kuvajournalismista. Hierarkiassa korkeampi kuvaaja karjaisi sellaiset turhanpäiväisyydet hiljaiseksi. Nytkin korruptio vaikuttaa lehtikuvaajiin. Heidän kilpailunsa peruttiin viime vuonna, kun he eivät saaneet sponsorirahaa.
-
Lehtikuvauksen sisällä oli ja on toki monta koulutettua kuvaajaa, jotka eivät korruptoituneet, eivätkä suostuneet myöskään vaikenemaan. Heihin ei edes vaikuttanut, että kuvattava kohteli huonosti, materiaali oli silti neutraalia.
Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, myötäilijöitä ja vastarannan kiiskiä. Myös lehtikuvaajissa on molempia. Rakenteellisesti korruptoitunut kuvaaja on helpommin käsiteltävissä ja suostuu tekoihin, jotka eivät enää perustu journalistin ohjeisiin, eivätkä paljasta yhteiskunnan kipupisteitä. Moraali ratkaisee ja moraaliton tulee aina taloudellisesti paremmin toimeen.
-
Korruptio ei siis ole vain rahan, käteisen vastaanottamista, vaan se on laajemmin järjestelmän sudenkuoppien käyttämistä. Kuvajournalismin tekijöiden suhteen se on kuin kuuluisa sininen hevonen, joka seisoo maalitaulu kyljessään - mutta paikassa, jossa sitä ei voi kuvata eikä nähdä koska se kuuluu henkilölle, jolla on liikaa valtaa tai joka fasistien ja rasistien tavoin uhkaa väkivallalla ja estää siten näkemisen. Siellä se hevonen silti on ja sen ohi kävellään metrin päästä,mutta kukaan ei hankaluuksien pelossa ota kuvaa.
Rakenteellinen korrutio on myrkyttänyt kuvajournalismin kymmenien vuosien aikana ja
saanut aikaan tilanteen jossa vain koreografian, mielistelyn ja ihmisillä pelaamisen osaava voi tehdä enää kujoa. Siitä seuraa se valtava osaamisvaje, jossa nyt eletään. Ja siitä seuraa myös kuvien vajaakäyttö ja lopulta lehtien alasajo kiihtyvästi. Kukaan ei loputtomiin jaksa katsoa printistä roskaa.
Mihin lehtikuvaajien korruptio ja Omertan laki on johtanut?
Kun uskottavuus häviää, lukee akkreditointipapereissa kuvaajan kohdalla: " Toimittajan mukana kulkeva henkilö" . Olisiko meidän pitänyt olla suoraselkäisempiä?
Sanastoa:
Kak maslas, kak zivut = venäjää ja tarkoittaa siis..Kuten voitelet, niin elät.
Omertan laki = vaikenemisen laki
Luettuani muutaman kerran läpi ja hävettyäni, etten voi paljastaa pahimpia tietämämiäni (kuva)journalistisen korruption tapahtumia vuosikymmenien takaa, päätin ottaa käyttöön vanhan kunnon
-Kuukauden kärsä- palkinnon. Myönnän sen eniten mokanneelle journalistille kerran kuussa. Jos sinulla on ehdotuksia tapahtumakuvauksineen...laitapa tulemaan.
En paljasta mainitsemiani tapauksia, koska ao henkilöt ovat elämässään käsineet traagisia menetyksiä ja suurta surua ja maksaneet karman laille monin kerroin tapahtumat. En lyö lyötyä.
Vuosien 2015 ja 2016 "Kärsä" palkinnon voin myöntää takautuvasti narkomaanille ja väkivaltarikolliselle Ilja Janitskinille.
Janitskin on kuluneiden kahden vuoden aikana aiheuttanut enemmän ahdistusta lapsille kuin kukaan muu Suomessa. Janitskinia voi kutsua koulukiusaamisen isäksi. Hänen tekojensa seurauksena sadat lapset ovat joutuneet huoritelluiksi, karvaranteilluiksi, matutetuiksi, tms. solvauksien kohteeksi päivittäin.
Janitskin on kohdentanut säälimätöntä ivaa kuvankäytöllä henkilöihin, joiden kanssa on eri mieltä.
Näiden ihmisten lapset tai heidän tuttujensa lapset ovat säännönmukaisesti saaneet osakseen säälimätöntä koulukiusaamista. Janitskin on myös varastanut eniten juttuja ja kollegoitteni lehtikuvia, kuin yksikään toinen henkilö. Hänen koko toimintansa perustuu copyrightvarkauksille ja kuvien ja juttujen väärentämiselle. Kollegoillani on ollut vaikeuksia selittää kuvattaville, etteivät nämä joudu Janitskin MV:ssä revittäviksi ja tämä on johtanut myös ansionmenetyksiin.
Luovutan ao esineen Janityskinille, kun hänet saadaan karkumatkaltaan Suomeen vastamaan rikoksistaan ihmisyyttä vastaan. Näin Janitskin saa edes yhden journalistisen palkinnon - menetettyään Bonnier palkinnon kirjoitustaitoiselle J. Arolle.
2 kommenttia:
Et sinä ole sen kummempi kuin Janitskinkaan. Samansortin vihaisuutta valtamediaa kohtaan kummallakin. Taidat olla ihan yhtä rasistikin.
No jopas! Minä kirjoitan mediasta tai muusta vain, jos tiedän asiasta jotain. Tuossa on jo iso ero minun ja Janitskinin välillä. Minä en myöskään varasta mediasta mitään. Jos teen jotain alueelta, teen sen itse omista lähtökohdistani. En ole koskaan kieltänyt -- etteikö median sisällä tapahtuisi ikäviä asioita. Mutta ne asiat eivät näy ulospäin ellei osaa katsoa. Tuossakin iso ero. Janitskin ei ole 2 vuotta häntä seurattuani huomannut ainuttakaan todellista ongelmaa. Hän jankuttaa vain valemedia sanaa.
Eivätkä lehdet valehtele. Juttu saattaa olla biased. Mutta ei se valhe ole. janitskin ei käsitä miten kiinteästi mediaväki pienessä maasa tarkkailee tosiaan, kukaan ei kehtaisi näyttää nenäänsä kadulla jos tietoisesti valehtelisi. Ammattikunnan sisäinen kritiikki estää valehtelun.
Toinen asia mitä janitskin ei käsitä on..että oikeistolainen lehti kirjoittaa oikeistolaisesti ja vasemmistolainen vasemmistolaisesti...jne.. Janitskinille on olemassa vain IS ja IL. tuskin hän osaa edes kunnolla lukea päätellen teksteistään.
On meillä toki jotain samaakin..hän asuu Barcelonassa ja minä halausin asua siellä sillointällöin. :-) Mutta kun hän on medialta varastamalla hankkinut tuloja voidakseen siellä asua, minulla ei kohtuullisen ;-) rehellisenä ole siihen koskaan varaa.
Lähetä kommentti