perjantai 3. helmikuuta 2017

Sony RX100IV

Sony isonsiskon tukena. Taustalla Nikon D800 eli workhorse. Koko ja painoero on suuri. Nikonilla voi vaivatta kuvata koko päivän. Sonylla taas pienenkin kuvauksen suorittaminen on sen koon takia hankalaa.
Mitä enemmän valokuvaaja oivaltaa kuvien tulevan vain hänen sisimmästään, sitä vähemmän hän välittää kameransa kyvystä toistaa asioita kuten suuren harrastajajoukon mielestä pitäisi.
-

Ammattilaisia ei kiinnosta pikselit, eikä kohina. He eivät puhu niistä tavatessaan.
Kameran suhteen heitä kiinnostaa ergonomia. Ammattilainen elää työvälineensä ehdoilla.
Käsillään ja vartalollaan työtä tekevät ammattilaiset arvostavat, ettei työväline ole este ja koettele heitä fyysisesti pahoin --- vaan sopii heidän fysiikkaansa.
Olen itse Nikonkäyttäjä, koska Nikonin prisma on riittävästi vasemmalla ja kasvoni isoine nenineen sopivat hyvin kameran taakse. Toinen tärkeä asia ammattikuvaajalle on laukaisimen paikka. Miten paljon joutuu kääntämään etusormeaan taaksepäin, että ensimmäinen nivel menee puristuslaukaisua varten laukasimelle? Jos tuo asento on hankala, tulee rannekipua ja kramppeja.
-
Kolmas tärkeä piirre on gripin koko. Liian suurta grippiä ei taida ollakaan. Kameran oikean päädyn pitää täyttää koko kämmen. Lopuksi kameran vasemman alakulman pitää mennä sujuvasti keskelle vasenta kämmentä. Näin saadaan aikaan balanssi, joka ei tuota kipuja niskaan tai käsiin. Kun ergonomia on kohdillaan - kamerakin voidaan oppia laukaisemaan tärähtämättä jopa 1/2 sekunnilla.
-
Kuten kirjoitin ei minulle ole viimeisen 15 vuoden aikana merkinnyt kameran tekninen suorituskyky enää mitään. D100, D2 ja D200 ja D800 semipromyllyt paristo-osineen ovat olleet työkaluni. D4 ja D5 olen kuvannut jonkun verran ja haaveillut sellaisen omistamisesta. Turhaan, no money no honey :-(
Kamera on tallennin. Sen tehtävä on toimia aina. Kaikki muu kuvaamisessa jää kuvaajan mielenvireyden ja näkökyvyn varaan. Kuvaajan lukeneisuus, kuvaajan kyky purkaa tilanne ja hakea siitä toisenlaisuus tai niinsanottu koukku merkitsee..
Kuvan katsojat eivät katso  varjokohinaa, he näkevät kuvasta sen - mitä pro näyttää.
Kuva ei parane, vaikka sen mukana olisi tuotantovälineen hintalappu - kuten amatöörikuvaajat uskovat. Valokuva on ennekaikkea lukeneisuuden tulos, verbaalisen ilotulituksen aikaansaattama oivallus.
-
Sony RX100IV on pikkuruinen kamera.
( Sony 100RXV on tullut markkinoille - mutta on ergonomisesti sama kuin tämä kuvaamani)
Minä en ole koskaan omistanut näin pientä kameraa, saatikka kuvannut tai koskenut moiseen. Toki minulla, kuten monella sotakuvaajalla on kolmosena ollut Olympus XA takataskussa vuosikausia, mutta en ole sitä oikeastaan koskaan edes käyttänyt. Se on maannut milloin missäkin taskussa odottamassa sitä, että itse työmyllyt hajoavat.
Sony uppoaa käteni sisään. Minulla on pienet kädet, miltä tuo näyttäisi ison miehen kädessä? Sonyn tarkoitus näkyy tässä. Kamera on taskuun sujahtava laite joka tekee 4K:sta RAW kuvaan..Sony on eräänlainen Leatherman. Voit kuljettaa mukanasi eräänlaista yleiskonetta, joka ei vie paljoa tilaa. Sony on umpirauta ja painaa senverran, että tietää koskevansa laatuun. Mutta kun laitetta alkaa kokeilla ei laatu olekaan enää 100% varma tuntemus.




Sonyssä on tietysti takanäyttö, jolla chimpata tai muuttaa asetuksia. Itse en osaa kuvata takanäytöltä. Kädet suorina kuvaaminen screeniltä tähystäen näyttää huvittavalta, kuin uudelta rukousasennolta. Lauma japanailaisia kädet samassa asennossa suurkirkon edessä on spirituaalinen näky.
Minä kuvaan etsimen kautta, kuten luovankuvaamisen standardi on. Oikea silmä etsimelle vasen auki ja oikean käden sormet säätimille, sitä olen tehnyt 40 vuotta elääkseni.

-
Jotta etsimen saa esiin, pitää painaa vipua - jolloin etsin pomppaa ylös..Se päästää rasahduksen. Hm...mieleeni tulee tilanne, jossa kamera unohtuu hiekkarannalla pyyhkeelle ja rannalla tuulee senverran, että hieno hiekka leijailee niveliin. Miten käy?
Kun etsin on ylhäällä, sen diopteriosa vedetään taaksepäin. Koko etsin notkahtaa silloin taakse ja taas kuuluu rasahdus. Miten monta kertaa mekanismi kestää tämän?
Paljastuu diopterin säätö. Minulla on + 4.0 tähtäyssilmä. Sony yltää 2,5:en.
Etsinkuva on siis minulle softi. Silmälasin kanssa etsinkuvasta näkyy vain osa. Etsinkuva on ihmeteltävän kirkas ja häntimätön...miltei parempi kuin leikkikaluksi ostamassani FZ1000:ssa.
Jos diopteriasetus riittää, voit kuvata etsimellä ja nauttia sen kuvasta.






Kameroissa on siis UI ja ergonomia tärkeää.

User Interface on kaikkea nappuloiden asemasta, screenillä näkyvän käyttöjärjestelmän loogisuuteen.
Koska en kuvaa videota ja käytän PASM moodista vain joko M tai A moodia, en tarvitse asetuksista juuri mitään muuta, kuin kuvan koon säädön ja muun asettamista perustilaansa, RAW pelastaa säätöjen renkkaamiselta eestaas. Toki on sanottava, että kun valitsee Sonyn PASM:sta jonkun kohdan ja painaa "menu" saa eteensä ao alueen säädöt. Hyväniin -- joka niitä tarvitsee.
-
Oleellisista on "af/(ae) lock" eli laukaisimen puolipainallus, joka lukitsee (valotuksen) ja tarkennuksen. Se toimii moitteetta.  Laukaisuviive näin toimien on mitätön. Mutta kun kameran antaa hakea itse tarkennusta erilaisilla asetuksilla tai tarkennuspisteen paikoilla ym...niin hämärän tullen Sonykin sekoaa ja pumppaa kuten jokainen amatöörikamera. D800:ni on neljä vuotta vanha, mutta lukkiutuu tarkennukseen miltei pilkkopimeässäkin. Bäng.
-
UI on se joka amatöörejä kiinnostaa..minkalaisia temppuja kameran saa tekemään, scenemode kissakuva kesken eläimen hypyn tai avocadomoodi.. Jokes.
Niitä en testannut - tuskin olisin osannutkaan. Pääasia on, että tärkeän MF:n sai päälle nopeasti ja sen säätö toimi ilman tuskaa.
-
Painikkeet ovat tuskallisen pieniä, minulla on kapeat sormet mutta, painikkeiden pienuus aikaansai välillä raivokohtauksen. Niiden tuntuma oli "spongy". Säätöpyörä oli liukasluikku ja pyörähti helposti ohi tarkoitetun. Kun otti oikean kuvausasennon - oikea käsi siirsi jokseenkin jokaisen säädön vahingossa muuksi. Pienen kameran onneton piirre. Kädelle ei ole paikkaa. Joku siitä pitää, minulle se on kauhistus.
Screen tuli puhdistuksen jälkeen täyteen rasvaisia jälkiä heti, oli peukaloa ja nenää. Mutta samahan se on kaikissa samanlaisissa laitteissa.





Kuvausasento on kamerassa - huonohko. Joudut pitämään siitä kiinni kuin sampanjavispilästä tai persikasta, jota syöt. Sormenpäillä. Niinpä laukaisu tapahtuu silloin, kun satut saamaan kätesi oikeaan asentoon. Oikea kätesi ei voi levätä tavallaan kameran sisässä. Kamera on kätesi ulkopuolella koko ajan. Hankalaa ja keinotekoista. Ehkä trump pitää, hänellähän on pieni...käsi.



Sonysssä on mainio piirre, sen pikkuinen salama taipuu ylöspäin, kun vedät sitä sormella. Voit heijastaa salaman katon tai muun pinnan kautta ja voit siis avata kasvojen varjoja helposti ilman, että käyttäisit suoraa salamaa. Piirre ei liene virallinen - joten en kehoita vetämään salamaa taakse - ellet vastaa itse sen hajoamisesta.




 Sonyn linssinsuojana on häkkyrä, joka vetätyy lameleina syrjään. Se oli saanut edellisiltä testaajilta turpiinsa ja jumitti ihan hiukan. Veikkaan, että taskussa kamera kerää skeidaa niveliin ja saranoihin ajanmyötä ja tuo lamelijärjestelmä hajoaa ensimmäisenä?



Näitä bloggauksiani ei lue enää monikaan. Tästä kameratekstistäni tulee 2017 luetuin. Ihmisiä kiinnostaa laite. Amatöörit ovat usein 15-45 vuotiaita, teknisesti orientoituneita miehiä, joita valokuvauksessa kiinnostaa laitteen hankinta, sen hypistely ja sen testien 
lukeminen. Itse valokuva visuaalisena elementtinä kiinnostaa vain pienenpientä murto-osaa. Jotta tuolle murto-osalle tulisi tyydytystä, on tässä alla lopuksi suorituskykykuva.