Erosin Suomen Journalistiliitosta joulukuussa 2017.
Liitto, jonka tarkoitus lienee suojella jäseniään petti minut, kuten se pettää yhä useammin lehtikuvaajat.
Liitto vaikuttaa ajavan agendaa, jossa lehtikuvaajien huonon kohtelun on tarkoitus saada kaikki kuvaaminen toimittajien haltuun, eli tuottaa ns hybriditoimittajia lehtikuvaajien töiden menetyksen kustannuksella.
Kaikki alkoi Pressfoton alasajosta 1989. Saamieni tietojen mukaan Aamulehti halusi AP:n kuvalinjan itselleen ja siinä tarkoituksessa tuhosi Suomen parhaan lehtikuvaajayhteisön. AL epäonnistui, AP ei suostunut ja PF kaatui. Meidät kuvaajat irtisanottiin.
Silloinen SJL neuvottelija meni niin räikeästi työnantajan puolelle, että protestoin asiaa. Muut kuvaajat puivat nyrkkiä taskussa. Fiksuja, koska saivat töitä myöhemmin.
Minut erotettiin samantien SJL:stä. Syyksi mainittiin maksamattomat jäsenmaksut. Minulla oli kuitenkin sillä hetkellä jäsenmaksuvapautus SJL:stä työttömyyden vuoksi.
Soitin liittoon ja ihmettelin erottamisen syytä ja puhelin lyötiin korvaan.
Ennen uuttaa liittymistäni ja sen jälkeen olen ihmetellyt, miksi SJL sujuvoittaa työnantajan toimia. Ikäänkuin SJL olisi lehtikuvaajien suhteen työantajan edustaja ja toimittajien suhteen työntekijöiden edustaja.
Kun tästä yritää kertoa liitolle, ei kukaan vastaa. SJL onkin siitä erikoinen liitto, että se pysyy vaiti, kun lehtikuvaajajäsenet koettavat ajaa asioitaan. Tyypillinen oli erään länsirannikon kollegani saama vastaus, kun hän otti yhteyttä liittoon ogelmien takia " Sopikaa paikallisesti" ja nauru päälle." SJL:ssä ollaan kovia nauramaan kuvaajille.
Aikanaan kuulin -90 luvulla työnantajanpuolen henkilöltä erään kuvauksen yhteydessä, että työehtosopimusneuvotteluissa neuvoteltiin ns. tekstikysymyksistä ennen palkkaa. SJL:llä oli lista muutoshalukkuudesta ja työnanotajalla lista huonnuksista. Ensimmäisenä SJL:llä oli lehtikuvaajien toivomukset, liiton ja työnantajan listoilta vedettiin vuorotellen yli vaade ja heikennys. Ensimmäisinä pelattiin kuvaajien asiat.
Oma viimeinen puristukseni alkoi neljä vuotta sitten, kun päätin tehdä retrospektiivin ja lehtikuvauksen oppikirjan Pressfoton kuvamateriaalini pohjalta. Otin yhteyden Museovirastoon, joka oli saanut PF kuva-arkiston haltuunsa monen mutkan takaa ja virasto kieltäytyi yhteistyöstä silloin. Kirjoitin SJL Petri Savolaiselle, joka ilmoitti minulle ottavansa casen hoitoon. Neljän vuoden ajan otin noin puolivuosittain yhteyttä liittoon kysyen, koska pääsen katsomaan kuviani. Asiaa kerrotiin hoidetun, mutta nyt on selvinnyt, ettei mitään ei oltu tehty.
Asiaa siirrettiin lakimiehiltä toisille neljän vuoden ajan. Joulukuussa 2017 minuun ottaa yhteyttä tuntematon mieshenkilö, joka sanoo:
"Hei sun kuva hommaasi ei ole hoidettu liitossa millään tavalla ja liitossa on naureskeltu että kauankohan se puusa jaksaa kuviensa perään itkeä."
Otin yhteyttä liiton johtoon. Vastaus sama kuin ennenkin. Liiton puheenjohtaja kirjoittaa aina viestinsä alkuun saman lauseen: "Olen ollut 20 vuotta kuvan kanssa tekemisissä ja me kyllä yritämme jne............. diibadaaaa.
Hyvä. Mutta mitään ei tapahdu, ei minun mitättömässä asiassani, eikä lehtikuvaajien asiassa yleensä, (joka lienee peruuttamattomasti jo menetetty.....)
Neljä vuotta meni hukkaan SJL toimimattomuuden takia, ensin retrospektiivin suhteen ja sitten lehtikuvauksen oppikirjan suhteen. Avasin itse uudestaan yhteyden museovirastoon, mutta nyt sen ylimpään johtoon ja pääsimme tyydyttävään sopimukseen, jossa saan käyttää kuviani kirjaani.
Ensimmäisessä keskustelussa, eivät paikalla olleet tienneet -- että SJL väitti olleensa heihin yhteydessä.
SJL siis petti minua ja nauroi päälle, kuten se tekee tällä hetkellä kollegoilleni, joita erotetaan, koska SJL:n ja työnantajan agendat ovat yhteneväisiä. Lehtikuvaajista halutaan päästä eroon, jotta toimittajille jää ansaintamahdollisuus yhä enemmän automatisoituvassa mediassa.
Mitä teen tämän tekstin suhteen.?
a) Linkitän tämän SJL alajärjestöihin ympäri Suomea.
b) Linkitän tämän lehtien pääluottamusmiehille.
c) Teen tästä englannin ja ruotsinkielisen version ja linkitän sen pohjoismaisille SJL vertaisjärjestöille, koska SJL puheenjohtaja on myös pohjoismaisten liittojen yhteistyöelimen puheenjohtaja.Mitä tuosta tiedottamisestani seuraa? Ei yhtään mitään. Nämä rakenteet maassamme ovat sementoituja ja pystyssä toimihenkilöittensä virkoja varten.
Jos olet lehtikuvaaja, eroa liitosta ja liity vaikkapa Ertoon, jossa olin Hämeenlinnan kaupunginteatterin aikoihin ja joka ei halveksinut minua työni takia, kuten SJL on tehnyt.
Post scriptum 1.
SJL yhteydessä toimii ns kevyyrittäjäosuuskunta Mediakunta, joka pitää omalta osaltaan huolta lehtikuvaajien lannistamisesta. Siellä on satasen keikoille 30 euron pienlaskutuslisä. Se koskee tietysti erityisesti silpputyötä tekeviä freekuvaajia, joilla voi olla kuukaudessa kaksikymmentäkin eri maksajaa asiakkaina
Kun kuvaaja teoriassa saisi 2000 euroa pikkukeikoista/brutto, niin Mediakunnan pienlaskutuslisän ja muiden maksujen jälkeen hänelle jää noin 20 euroa per kuvaus, eli yhteensä about 400+ euroa.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Post scriptum 2.
SJL:llä ja journalistiliitolla oli oma ahdistelu ja työpaikkakiusamistapauksensa muutama vuosi sitten. Luit oikein, liiton lehdessä. Ahdistelu sai aikaan sairastumia ja pitkiä poissaoloja. Se painettiin villaisella ja nyt #metoon ollessa vauhdissa, siitä ei puhu kukaan enää mitään.
Post scriptum 3. Jos en olisi päässyt takaisin liiton jäseneksi, olisin HEO:n jälkeen ollut todella kusessa, koska kaikki asiakkaani olivat ottaneet opetuksen alkamisen jälkeen uudet kuvaajat hommiin. Toisaalta jos liitto olisi tehnyt työnsä 2011 - ei minua olisi saatu talosta ulos niin helposti, kuin nyt kävi. Kannattaa varoa suututtamasta uskovaisia puolustamalla sananvapautta ja luottamalla lakiin, ihan vaan vinkkinä.
Jumala hakkaa kyllä Suomen lain 5-0 😜
MAILAA mielipide
Liitto, jonka tarkoitus lienee suojella jäseniään petti minut, kuten se pettää yhä useammin lehtikuvaajat.
Liitto vaikuttaa ajavan agendaa, jossa lehtikuvaajien huonon kohtelun on tarkoitus saada kaikki kuvaaminen toimittajien haltuun, eli tuottaa ns hybriditoimittajia lehtikuvaajien töiden menetyksen kustannuksella.
Kaikki alkoi Pressfoton alasajosta 1989. Saamieni tietojen mukaan Aamulehti halusi AP:n kuvalinjan itselleen ja siinä tarkoituksessa tuhosi Suomen parhaan lehtikuvaajayhteisön. AL epäonnistui, AP ei suostunut ja PF kaatui. Meidät kuvaajat irtisanottiin.
Silloinen SJL neuvottelija meni niin räikeästi työnantajan puolelle, että protestoin asiaa. Muut kuvaajat puivat nyrkkiä taskussa. Fiksuja, koska saivat töitä myöhemmin.
Minut erotettiin samantien SJL:stä. Syyksi mainittiin maksamattomat jäsenmaksut. Minulla oli kuitenkin sillä hetkellä jäsenmaksuvapautus SJL:stä työttömyyden vuoksi.
Soitin liittoon ja ihmettelin erottamisen syytä ja puhelin lyötiin korvaan.
Ennen uuttaa liittymistäni ja sen jälkeen olen ihmetellyt, miksi SJL sujuvoittaa työnantajan toimia. Ikäänkuin SJL olisi lehtikuvaajien suhteen työantajan edustaja ja toimittajien suhteen työntekijöiden edustaja.
Kun tästä yritää kertoa liitolle, ei kukaan vastaa. SJL onkin siitä erikoinen liitto, että se pysyy vaiti, kun lehtikuvaajajäsenet koettavat ajaa asioitaan. Tyypillinen oli erään länsirannikon kollegani saama vastaus, kun hän otti yhteyttä liittoon ogelmien takia " Sopikaa paikallisesti" ja nauru päälle." SJL:ssä ollaan kovia nauramaan kuvaajille.
Aikanaan kuulin -90 luvulla työnantajanpuolen henkilöltä erään kuvauksen yhteydessä, että työehtosopimusneuvotteluissa neuvoteltiin ns. tekstikysymyksistä ennen palkkaa. SJL:llä oli lista muutoshalukkuudesta ja työnanotajalla lista huonnuksista. Ensimmäisenä SJL:llä oli lehtikuvaajien toivomukset, liiton ja työnantajan listoilta vedettiin vuorotellen yli vaade ja heikennys. Ensimmäisinä pelattiin kuvaajien asiat.
Oma viimeinen puristukseni alkoi neljä vuotta sitten, kun päätin tehdä retrospektiivin ja lehtikuvauksen oppikirjan Pressfoton kuvamateriaalini pohjalta. Otin yhteyden Museovirastoon, joka oli saanut PF kuva-arkiston haltuunsa monen mutkan takaa ja virasto kieltäytyi yhteistyöstä silloin. Kirjoitin SJL Petri Savolaiselle, joka ilmoitti minulle ottavansa casen hoitoon. Neljän vuoden ajan otin noin puolivuosittain yhteyttä liittoon kysyen, koska pääsen katsomaan kuviani. Asiaa kerrotiin hoidetun, mutta nyt on selvinnyt, ettei mitään ei oltu tehty.
Asiaa siirrettiin lakimiehiltä toisille neljän vuoden ajan. Joulukuussa 2017 minuun ottaa yhteyttä tuntematon mieshenkilö, joka sanoo:
"Hei sun kuva hommaasi ei ole hoidettu liitossa millään tavalla ja liitossa on naureskeltu että kauankohan se puusa jaksaa kuviensa perään itkeä."
Otin yhteyttä liiton johtoon. Vastaus sama kuin ennenkin. Liiton puheenjohtaja kirjoittaa aina viestinsä alkuun saman lauseen: "Olen ollut 20 vuotta kuvan kanssa tekemisissä ja me kyllä yritämme jne............. diibadaaaa.
Hyvä. Mutta mitään ei tapahdu, ei minun mitättömässä asiassani, eikä lehtikuvaajien asiassa yleensä, (joka lienee peruuttamattomasti jo menetetty.....)
Neljä vuotta meni hukkaan SJL toimimattomuuden takia, ensin retrospektiivin suhteen ja sitten lehtikuvauksen oppikirjan suhteen. Avasin itse uudestaan yhteyden museovirastoon, mutta nyt sen ylimpään johtoon ja pääsimme tyydyttävään sopimukseen, jossa saan käyttää kuviani kirjaani.
Ensimmäisessä keskustelussa, eivät paikalla olleet tienneet -- että SJL väitti olleensa heihin yhteydessä.
SJL siis petti minua ja nauroi päälle, kuten se tekee tällä hetkellä kollegoilleni, joita erotetaan, koska SJL:n ja työnantajan agendat ovat yhteneväisiä. Lehtikuvaajista halutaan päästä eroon, jotta toimittajille jää ansaintamahdollisuus yhä enemmän automatisoituvassa mediassa.
Mitä teen tämän tekstin suhteen.?
a) Linkitän tämän SJL alajärjestöihin ympäri Suomea.
b) Linkitän tämän lehtien pääluottamusmiehille.
c) Teen tästä englannin ja ruotsinkielisen version ja linkitän sen pohjoismaisille SJL vertaisjärjestöille, koska SJL puheenjohtaja on myös pohjoismaisten liittojen yhteistyöelimen puheenjohtaja.Mitä tuosta tiedottamisestani seuraa? Ei yhtään mitään. Nämä rakenteet maassamme ovat sementoituja ja pystyssä toimihenkilöittensä virkoja varten.
Jos olet lehtikuvaaja, eroa liitosta ja liity vaikkapa Ertoon, jossa olin Hämeenlinnan kaupunginteatterin aikoihin ja joka ei halveksinut minua työni takia, kuten SJL on tehnyt.
Post scriptum 1.
SJL yhteydessä toimii ns kevyyrittäjäosuuskunta Mediakunta, joka pitää omalta osaltaan huolta lehtikuvaajien lannistamisesta. Siellä on satasen keikoille 30 euron pienlaskutuslisä. Se koskee tietysti erityisesti silpputyötä tekeviä freekuvaajia, joilla voi olla kuukaudessa kaksikymmentäkin eri maksajaa asiakkaina
Kun kuvaaja teoriassa saisi 2000 euroa pikkukeikoista/brutto, niin Mediakunnan pienlaskutuslisän ja muiden maksujen jälkeen hänelle jää noin 20 euroa per kuvaus, eli yhteensä about 400+ euroa.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Post scriptum 2.
SJL:llä ja journalistiliitolla oli oma ahdistelu ja työpaikkakiusamistapauksensa muutama vuosi sitten. Luit oikein, liiton lehdessä. Ahdistelu sai aikaan sairastumia ja pitkiä poissaoloja. Se painettiin villaisella ja nyt #metoon ollessa vauhdissa, siitä ei puhu kukaan enää mitään.
Post scriptum 3. Jos en olisi päässyt takaisin liiton jäseneksi, olisin HEO:n jälkeen ollut todella kusessa, koska kaikki asiakkaani olivat ottaneet opetuksen alkamisen jälkeen uudet kuvaajat hommiin. Toisaalta jos liitto olisi tehnyt työnsä 2011 - ei minua olisi saatu talosta ulos niin helposti, kuin nyt kävi. Kannattaa varoa suututtamasta uskovaisia puolustamalla sananvapautta ja luottamalla lakiin, ihan vaan vinkkinä.
Jumala hakkaa kyllä Suomen lain 5-0 😜
MAILAA mielipide
